No sehän tästä vielä puuttuikin
Nimittäin ystävämme puklu. Eritekertomukset ovat olleet hälyttävän vähissä viime aikoina.
Syy siihen on yksinkertaisesti se, että hallelujah meillä näyttäisi puklut olevan menneen talven lumia ja kevään riemuja. Ei nimittäin enää tule yläkautta tervehdyksiä lähes ollenkaan, ei sohvalle, lempivaatteille tai karvaiselle matolle. Mitä juhlaa! Ja ihan huomaamatta.
Ehdin tuossa jo jonkin aikaa sitten luulla, että meillä puhutaan norjaa ajan tappiin saakka. Oksennuskammoiselle itselleni on ollut varsin mukavaa tämä vauva-aika. Varsinkin kun kiinteät ruoat tulivat kuvioihin. Ei siitä sen enempää.
Kaipa sitä voisi kokeilla onneaan ivaavan kohtalon suhteen ja pakata harsot naftaliiniin odottamaan uutta ylösnousemusta.