Hei edistystä, mahtavaa! Kutsuhuuto tuli vasta neljältä, eikä silloinkaan minkään suunnattoman raivon siivittämänä. Tosin reilu tunti aikaisemmin oli joku nimeltä mainitsematon vainohullu äiti pinkaissut Tirpan huoneeseen, koska sieltä kuului joku ääni. Joku ääni, my ass. Ja ehkäpä se ääni kuului juuri sieltä.

Pieni flunssanpoikanen kuitenkin häiritsi uudelleen nukahtamista, ja 45 minuutin jälkeen kyllästyin roikkumaan kaksin kerroin pinniksen yli ja otin pojan viereen nukkumaan. Tai siis nukkuminen oli tavoite, mutta sängyssä olikin paljon hauskempaa pyrkiä mahalleen ja siihen kun pääsi, lähteä liikekannalle. Tämä tietysti erinäisen metelin siivittämänä.

Mies tottakai heräili tähän tirppailuun ja kysyi kahteen kertaan olenko antanut pojalle maitoa. Siinä vaiheessa tällä mammalla kilahti, koska juuri silloin ei ollut tarvetta ulkopuoliselle konsultille, projektikoordinaattorille tai työnjohdolle. Yöllä on muuten lyhyt pinna entistä lyhyempi.

Maitoiluksihan se puoli kuudelta meni, mutta sen jälkeen nukuttiinkin oikein makeasti kolmisen tuntia. Muut paitsi mies, joka sai kuulemma Tirpan potkuja jatkuvalla syötöllä selkäänsä. Mitäs meni ohjeistamaan maidosta.

Yö 5:

Positiivista: Vasta neljältä herätys, sehän on potentiaaliset kuusi tuntia minulle unta, näin teoriassa.
Negatiivista: Kukaan ei kertonut, että Herra Unikouluttaja yleni flunssansa myötä esimiesasemaan.

[Hurmosmamma]

Miehelle nousi kuume, joten unikoulun opettajan omppu siirtyi minulle. Mikäs tässä valmiiksi univelkaisessa maailmassa.

Koska ilmankostutin oli nyt poissa kuvioista ja Tirpalla oli vielä pientä köhää ja pärskintää ilmassa, pyysin miestä korottamaan sängynpäätyä. Oli sitten epäinsinöörimäiseen tapaansa korottanut sitä ehkäpä hieman liikaa ja muutenkin mielenkiintoisella viristyksellä, että jopa minun aivoissani soivat pienet hälytyskellot ennakkoon. Kokeiltiin silti.

Yöllä taas kun kutsu kävi, Tirppa oli valahtanut puoleenväliin pinnistä ja makasi siellä poikittain. Tutituksella silti selvittiin, kunnes puolen tunnin kuluttua kävi todellinen kutsuhuuto. Ihana yllätys oli huomata, että kuumeinen ja nuhainen mies ei ollut illalla nukuttaessaan haistanut tai muutoin rekisteröinyt kakkoja, joten Tirppa oli ensinnäkin nukkunut niissä useamman tunnin (ei ihme, että mies ihmetteli nukutuksen kestoa) ja bonussektorina pääsin vaihtamaan vaippaa keskellä yötä (tätä siis ei ole tehty varmaankaan kahdeksaan kuukauteen).

Tunnin verran roikottelin itseäni taas pinnasängyn laidan yli niin, että alaselkä alkoi olla aivan krampissa, mutta niin sitä taas saatiin nukutus onnistumaan. Mitä nyt miehen tekemä sängynpäädyn korotus tuli heitettyä kaaressa hiiteen.

Ja se on jännä ilmiö, että mitä enemmän univelkaa, sitä vaikeampi sitä unta on saada. Vähän kuin pankkilaina.

Yö 4:

Positiivista: Ei mennyt puoltatoista tuntia.
Negatiivista: Mies.

[Hurmosmamma]