Tirppa on hetken aikaa jo ollut siinä mielenkiintoisessa iässä, kun kaikkea pitäisi päästä koskemaan ja mieluiten vielä suullakin. Koura käy ennätysnopeasti aina jos ulottuvissa (tai potentiaalisesti ulottuvissa, syöksyminen on sallittu) on jotain mielenkiintoisen näköistä.

Eniten kiinnostavat kaikki ei-lapsille-suunnatut tavarat, tietysti. Vaikka olisi millainen lelu, niin se ei päihitä kaukosäädintä tai kännykkää, töpselistä ja sähköjohdoista puhumattakaan. Tokihan olisi hieno röyhistellä ajatuksella, että Tirpasta on kasvamassa aito insinörtti, mutta eiköhän tämä ole ihan yleinen ongelma.

Miten leluteollisuus ei sitten osaa tehdä sen näköisiä leluja, jotka kiinnostaisivat lapsia yhtä paljon? Toisaalta enpä tiedä kuinka moni vanhempi ostaisi lapsilleen leikkitöpseli & -haarukka -settiä. Kylpyamme & silitysrautasettikin tuskin löytäisi tietään moneenkaan kotiin.

[Hurmosmamma]

Nyt kun täydellisen äitiysloman aapinen on saatu kunniallisesti loppuun, on pakko tulla tänne tunnustamaan, kuinka vaikeata olikaan tosiaan muistaa aakkoset. Välistä meinasi unohtua ainakin R ja W.

Ottaen huomioon, että aakkoset opetellaan viimeistään ensimmäisellä luokalla, luulisi, että minkään sortin raskausdementia tai maitoaivosyndrooma ei pystyisi järisyttämään tätä jo opittua. Sehän on kuin pyörällä ajo (jota muuten tämän tuoreimman dementiatiedon valossa en uskalla enää siis yrittää).

On kyllä kieltämättä hieman hälyyttävää huomata, kuinka kuitenkin jokseenkin skarpista ihmisestä on tullut tällainen laama. Ainoastaan suupielestä puuttuva kuola erottaa minut lobotomiapotilaasta. Voi huokaus.

Onko tästä ikinä enää paluuta? Tämänkö vuoksi työpaikan 80-luvulle jämähtäneet harput ovat sellaisia kuin ovat ja onko nyt minun vuoroni muuntautua sellaiseksi? Äitinikin vitsaili tuossa päivänä muutamana, että kuinka voin ikinä palata töihin, kun unohtelen aivan kaiken tällä hetkellä.

Hyvä kysymys.

[Hurmosmamma], joka miettii, voisiko aivoja myös lypsää?