Olinkin ehtinyt jo unohtaa, kuinka suunnattoman rasittavaa autojen ikunnoiden skrapaus on. Astetta ärsyttävämpää se on varsinkin silloin, kun sitä on edeltänyt kolmelta tunnilta tuntunut pukeutumisrumba.

Jos syyskuu oli kaunis ja lämmin niin lokakuu ei nyt ihan vielä ole vakuuttanut. Varsinkin kun tämä säätilan u-käännös tuli käsijarru pohjassa kaahaten niin, että tämä äiti-ihminen ei pysynyt ollenkaan tässä rallissa perässä. Onneksi oli esikoiselle sentään talvihaalari valmiina, mutta jokaista muuta vaatekappaletta saikin sitten kaivaa jostakin oman elämänsä naftaliinista, ja kummasti pipot tuntuivat kiristävän ihan muutenkin kuin kuvaannollisesti.

Ja kun vihdoin hiki päässä on saanut muksut kutakuinkin lähtövalmiiksi, niin pääsee jynssäämään auton ikkunoita, puhaltelemaan näppeihinsä joka liikennevaloissa ja kiroamaan mielessään, mikseivät aikuisetkin voisi käyttää vaippoja, kun kankut ovat jäässä kuin joulukinkut Tuurin laarissa.

Loppupäivän kalvaakin sitten se periluterilainen syyllisyydentunto siitä, että onkohan lapsilla nyt tarpeeksi vai liikaa päällä ja miksiköhän nenänpää punottaa ja onkohan kengissä kuitenkin ahdasta villasukilla. Muutaman kerran pitää ne omat jäätävät näpit vielä tunkea sieltä kaula-aukosta niskaa kokeilemaan, että onkohan nyt kylmääkuumaanahkeetanihkeetä. Ja mitä siellä ikinä olikin, niin eipä hyisestä hypistelystä ainakaan se tilanne parane.

Hyvä talvi, voisitko ymmärtää pysyä poissa nyt vielä muutaman kuukauden? Jos vaikka sovitaan pikkupakkaset helmikuulle ja sitten voidaankin kääntyä jo kevään korvalle?