Tulipa tässä mieleen, että meidän perhe on täynnä yökastelijoita.

Ensinnäkin sänky tuli loppuraskaudessa vuorattua kosteussuojilla siltä varalta, että se kastelu holahtaisikin jonain yönä tai aamuna. Ei se sitten holahtanut, mutta mukavasti tuli nukuttua hiostavien suojien päällä useamman viikon kesähelteissä.

Sitten on tietysti tämä pieni yökastelija Tirppa. Onneksi vaipat ovat meillä  toistaiseksi (kop kop) tämän kastelun aisoissa pitäneet, vaikka välillä vaippa tuntuu painavan keskivertokäsipainon verran. Varsinainen yökastelutaistelu käydään sitten, kun vaipoista joskus – voi apua – pitäisi vieroittaa.

Itsekin on tullut yökastelua harjoitettua ihanien paitaläikkien muodossa. Onneksi lähinnä vain imetyksen alkuaikoina, mutta kummasti sitä alkaa ymmärtää, miltäköhän kostea vaippa mahtaa päivästä toiseen tuntua.

Miehen kanssa olemme vuorotellen terästäytyneet yökastelussa hikoillen. Minä olen pukannut hormonihikeä ja mies puolestaan jostain käsittämättömästä syystä on kietoutunut aina niin tiukasti peittoon, että jos peittoa erehtyy raottamaan, lehahtaa sieltä aika miehinen myski. Ja pyykkikone pyörii.

Sitten on vielä ihanan rasittavan rakas koiramme. Yökastelua ei onneksi tapahdu sisätiloissa, mutta silmät ristissä saa aina välillä olla päästämässä karvavauvaa pihalle suorittamaan pihan yökastelua.

Ja kyllähän Tirppakin joskus vielä murrosikään tulee, ja sitten alkaa aivan uudenlainen yökastelu. Sitä ei kyllä pysty vielä ajattelemaankaan, tai muuten olisi tällä äidillä jo kourassa menolippu Siperiaan. Miehet pärjätköön keskenään.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman nautinnollisimpia hetkiä on muisteltu blogissa jo aiemmin. Muutamaa muutakin tuokiota kannattaa muistella jälkeenpäin.

Se hetki, kun kylään tullut ystävä/sukulainen tervehtii sanomalla, että varmuuden vuoksi pysyn täällä metrin päässä vauvasta, kun mun mies soitti just, että se lähti kesken päivän töistä kotiin influenssassa. Ja tulit silti kylään? Kiitos. Lapsiperheessä sairastaminen onkin elämän ihaninta aikaa.

Se hetki, kun lapsi ensimmäistä kertaa hoksaa äidin irtokarkit.
Jos on perso irtokarkeille, niitä kannattaa vetää kaksin käsin lapsivuodeaikana, jolloin napero ei vielä ymmärrä ympäristöstään tarpeeksi. Myöhemmin herkut joutuu syömään salassa, ellei tahdo jakaa niitä pienen ihmisen kanssa.

Jumppaohjaajalle esitettävä meriselitys siitä, ettet voi vielä tehdä vatsalihasliikkeitä täysillä, koska olet hiljattain synnyttänyt. Lapsi toki osaa jo kontata, nousee omin avuin seisomaan sohvapöydän reunaa vasten ja katselee taaperokärryäkin vähän sillä silmällä, mutta tätähän ei tarvitse jumppaohjaajalle kertoa.

Se hetki, kun lapsi viimein nukahtaa päiväunille puolentoista tunnin taistelun jälkeen. Keität kupin kahvia, istut mukavaan nojatuoliin, avaat sanomalehden… ja sitten naapurin remonttireiska käynnistää tasohiomakoneensa.

Äkillinen ja yllättävä hiljaisuus. Mikään ei pistä liikkumisen jalon taidon oppineen lapsen vanhempaan yhtä lailla vauhtia.

Se hetki, kun vauva kerrankin matkustaa bussissa tyynenä ja iloisena ja sitten viereinen lapsi parahtaa itkuun. Nyt lasketaan sekunteja. Pienet kasvot valahtavat totisiksi. Empatiaitku käynnistyy, 5-4-3-2-1…

Jos imetysaika ei ehdi karistaa kaikkia hiuksia päästä, saattaa niiden joukkoon äitiysloman aikana vielä hyvinkin ilmestyä muutamia harmaita suortuvia.

[Lattemude]