Syksy on katalaa aikaa, kun illat pimenevät yhä aikaisemmin ja aina vain sataa tai ainakin tuntuu että sataa tai säätiedotuksessa luvataan sadetta tai sieniä nousee kuin sateella. Ihan sama. Märkää ja hämärää kuitenkin. Eikä siinä kuulkaas mitkään villasukat tai kynttilät auta. Varsinkin kun kotona asuu pieni pyromaani.

Sitten kun lapset ovat vielä päättäneet olla kuuntelematta Sipilän juttuja ja pestautuneet vuorotyöläisiksi nukkumisen suhteen niin, että rakas tyttäreni avaa keskusteluyhteyden viimeistään puoli kuudelta, mutta ylityökorvausten toivossa joskus jopa aamuneljältä. Ja se aamujodlaus – vaikka onkin ihan hyvässä hengessä – herättää sitten läpsystä vaihtaen rakkaan poikani aamuvuoroon tyttären jatkaessa kauneusuniaan, kun herneet on kovaäänisesti puhuttu pois patjan alta.

Tässä on nyt siis hetken aikaa menty keskimäärin kuuden tunnin yöunilla. Ja ei, ei sitäkään yhdessä pätkässä.

Joten vähemmästäkin alkaa hieman aivoissa pätkiä ja sirkat sirittävät korvissa, kun pitäisi vastata yksinkertaisiinkin kysymyksiin. Välillä oikeasti on väsyttänyt niin, ettei oikein jaksaisi hengittää tai niellä. Olen tähän asti kuitenkin tehnyt vielä molempia, tai siltä se ainakin vaikuttaa, en kyllä muista. Mitään.

Mutta onneksi kotiäidin väsymykseenkin on hoitokeinoja. Tuplaespresso suoraan suoneen voisi toimia, mutta kun en kahvia osaa juoda, niin aamulla tulee tykitettyä tölkki kokista pillistä alas. Terkkuja vaan hammaslääkärille.

Ja kyllä muuten jaksaa taas hengittää ja niellä, kun menee ostamaan itselleen käsilaukun, johon ei varmasti mahdu yksikään vaippa, rusinarasia tai puklurätti. Eipä siinä, että sitä käsilaukkua missään tulisi hetkeen edes käytettyä, mutta on se kaunis kaapissakin.