Ennen naperon tuloa taloon kutsuimme mielellämme ystäviä illalliselle. Olemme sinnikkäästi jatkaneet tätä silloin tällöin vielä naperon syntymän jälkeenkin. Mikään ei kuitenkaan ole enää niin kuin ennen.

Kun kokkaaminen keskeytyy tuon tuostakin maidonkaipuun, niskakakan tai yleisen tylsistymisen vuoksi, menee illallisen valmisteluun käytännössä koko päivä. Välillä pilkon portobellosieniä napero kantoliinassa, toisella hetkellä marinoin purjoa heiluttaen samaan aikaan sitteriä jalallani. Laulan sadatta kertaa kappaletta ”Jumps jumps sanoi vekkuli sammakko”. Mies kuorii perunoita ja on saada hirmumyrskyn aikaan viisastelemalla, etteivät sammakot sano ”dägä-dägä-dää”, vaan kurnuttavat. Heitän häntä kyssäkaalilla. En osu.

Sitterissä kaivataan maitoa. Riisun esiliinani ja imetän taas kerran. Hiki valuu. Palaan keittiöön kuullottamaan sipuleita. Juuri kun olen saanut voin ruskistettua pannulla, kuuluu naperon suunnalta epäilyttävää rutinaa. Riisun esiliinani taas ja suuntaan naperon kanssa kylpyhuoneeseen.

Ruoka valmistuu, vieraat saapuvat. Tarjoilemme aperitiivin ja ihastelemme vieraiden mukanaan tuomaa kukkakimppua. Vieraat ihastelevat naperoa, joka näyttää toistaiseksi siisteinä säilyneissä juhlavaatteissaan varsin somalta. Kehotamme vieraita siirtymään ruokapöytään. Napero jaksaa istua sitterissään melkein koko alkuruoan ajan, mutta rämistää lelukaarta ja hihkuu niin, että pyydämme keskustelussa usein toistamaan juuri sanotun. Sitten napero hermostuu ja haluaa syliin. Käyn viereisessä huoneessa imettämässä. Napero puklaa puolet maidosta ei-enää-niin-siisteille juhlavaatteilleen.

Tarjoilemme pääruoan. Mies kaataa punaviiniä huolimattomasti ja pullon kylkeä pitkin valuu auttamaton vana kohti valkoista pöytäliinaa. Yritän pelastaa tilannetta. Sillä aikaa napero läimäisee kämmenensä lautaselleni ja saa täysosuman keskelle perunapyrettä. Lautaselta nyrkki jatkaa valon nopeudella suoraan suuhun. Taidettiin näköjään maistella kiinteitä vähän neuvolan suositusta aiemmin. Sanottiinko siinä maisteluohjeessa, että lapsi tykkää perunasta varmemmin, kun siihen lisää hitusen voita, kermaa, sekä suolaa? Yksi vieraista tarjoutuu pitelemään naperoa sen aikaa, että saamme itsekin syötyä. Tartun tarjoukseen. Sillä aikaa kun minä pureksin annostani, napero imeskelee vieraan silkkisolmiota antaumuksella. Mies ottaa naperon syliin ja tarjoutuu maksamaan solmion pesettämisen.

Jälkiruoan aikana napero haluaisi saada käteensä isän viinilasin, yrittää kiskoa pöytäliinaa ja suuttuu, kun nämä pyrkimykset estetään. Kanniskelemme vuorotellen toisessa huoneessa kiukusta huutavaa naperoa koko jälkiruoan ajan.

Kahvin aikana napero on tyyni ja rauhallinen, jopa seurustelee vieraiden kanssa iloisena. Toinen naispuolisista vieraista pyytää saada pidellä häntä sylissään. Napero nauraa, hakkaa vierasta puisella helistimellä ja puklaa tämän samettimekolle. Yritämme puhdistaa mekkoa kotikonstein. Mies ottaa naperon syliin ja ehdottaa, että mekko lisätään solmion kanssa samaan pesulalaskuun. Sitten napero väsähtää ja päättää, että on aika mennä nukkumaan. Siirryn makuuhuoneeseen imettämään ja lupaan palata hetken päästä, kun napero uinailee pinnasängyssä. Vieraat kuitenkin päättävät nukutuksen aikana lähteä, etteivät häiritsisi naperon unia. Mies tilaa taksin ja auttaa takit vieraiden ylle. Eteisessä kiitellään illasta puolin ja toisin ja vieraat lupaavat vuorostaan kutsua meidät pian käymään.

Ymmärrämme kuitenkin hyvin, jos vastakutsu koskee vain perheen aikuisia. Muistissa on liian hyvin edellinen vierailukertamme, jolloin ystäviemme iranilainen villamatto kohtasi kylläisen naperomme.

[Lattemude]

Tapahtuipa kerran suvussamme…

Veljeni on vaimoineen saamassa esikoispojan. Olen sydän sykkyrällä seurannut vierestä, kuinka ennen sinappitykkejä vihanneesta isoveljestäni on kuoriutumassa kiinnostunut, vastuullinen, upea perheenisä. Olemme viuhuttaneet tekstiviestejä koskien turvakaukaloita, harsoja ja imetystyynyjä ja kun sain kuulla, että veljeni haluaisi jäädä vauvan kanssa kotiin joksikin aikaa jo vanhempainvapaan aikana, olin kovin ylpeä ihanasta isoveljestäni – kuinka siitä Nirvanan tahtiin moshaavasta pitkätukasta ja myöhemmällä elämällä täysiin juppiintuneesta uratykistä onkaan nyt tulossa ihan oikea isi.

No mutta, tervetuloa kuvioihin sukupolvien välinen kuilu ja kuningas puskaradio. Äitini oli maininnut tästä vanhempainvapaasta tädilleni, joka oli puhunut isoäidilleni ja ennen kuin huomaammekaan, isoäitini on langan päässä puhumassa isälleni tuohtuneena tästä kuviosta. Kuulemma on täysin vastuutonta toimintaa äidiltä mennä töihin niin pian ja jättää isä lapsen kanssa, ja – hear this – imetysaikana töihin menevä äiti ei kuulemma oikeasti välitä lapsestaan.

Tervetuloa 50-luku, sinua ehtikin olla jo ikävä! On mahtavaa huomata, kuinka yli 90-vuotiaat tietävät tulevien äitien puolesta imetyksen ensinnäkin onnistuvan ja toiseksi jatkuvan x kuukautta. Myöskin ajatus isän roolista jollakin tavalla huonompana vanhempana on varsin mieltä lämmittävä. Ja pitäisikö vielä keskustella siitä, että mistä lähtien lapsenhoitokuviot ja perheen sisäinen vastuunjako on kuulunut ulkopuolisille? Varmaankin sieltä 50-luvulta.

Voi kunpa isoäiti tietäisi, millainen paska mutsi täällä majailee.

[Hurmosmamma]