Olinpa tuossa päivänä muutamana Jorvissa synnytystapa-arviossa, koska viime synnytys oli ollut sektio. Siellä käytiin muun muassa läpi esikoisen aikaan magneettikuvauksessa otetut lantion pelvimetriamitat mahdollista perätilasynnytystä varten, ja voitte olla varmoja, että meikäläisen leuka loksahti polviin, kun kuulin lääkärin huudahtavan, että hei sullahan on ihan superlantio! Ulkoisesti kun en kauheasti supersynnyttäjältä näytä.

Tämän kommentin seurauksena menin ihan pois tolaltani ja usko itseeni synnyttäjänä nousi kapillaari-ilmiönä hattuun kuin vahvinkin pissi. Noniin, helppo homma, kyllähän sitä tällä lantiolla nyt sitten synnyttää ilman mitään ongelmia! Joten kaikki ne kysymykset, joita olin etukäteen miettinyt, unohtuivat sen siliän tien.

Vasta jälkikäteen havahduin siihen tosiasiaan, että ensinnäkin tuo superlantiokehuskelu saattoi olla aika vahvasti propagandavärittynyttä, jotta en syystä tai toisesta haluaisi toista suunniteltua sektiota. Ja vaikka lantion mitat olisivatkin tilavat, niin onhan tuossa naisen anatomiassa hieman muutakin, josta se monikiloinen möntti – jota myös vauvaksi kai hieman proosallisemmin kutsutaan – pitäisi läpi tunkea.

Että näin. Ei kyllä jännitä yhtään sen vähempää.