Meillä alkoi kyllä äitiysloma varsin leppoisissa merkeissä, kun poika onnistui nappaamaan jostakin flunssan, joka tietysti kulkutaudin lailla levisi myös tähän möhömahaan. Kyseessä ei onneksi ollut mikään pahemman luokan kolera, mutta kyllähän minä tietysti omalla toiminnallani onnistuin taas yhden yön unet oikein korkojen kera pilaamaan.

Nuhainen pieni reppana kovaan ääneen halusi maitoa keskellä ensimmäistä flunssayötään, ja ajattelin tämän ensinnäkin helpottavan nukahtamista ja ehkä avaavan vähän hengitysteitäkin, kun tarpeeksi nieleskelee. Herra yhteistyöhaluinen ei nimittäin kauhean helposti käskystä niistä, vaikka taidon ihan hyvin osaakin. 

Suunnitelma näytti toimivan ihan hyvin, paitsi että maitopullon saaminen takaisin olikin vähän haastavampi juttu. Näytti nimittäin kovasti siltä, että poika halusi nukahtaa pullon kanssa ja omassa väsymystokkurassani ajattelin sen olevan ihan ok.

Ja niinpä se poika nukahtikin, uudestaan ja uudestaan, mutta havahtui varmaankin siihen, että pullo liikahti lihasten rentoutuessa ja heräsi samantien ottamaan aina uuden pienen hörpyn. Ja voi elämän kevät kuinka kauan yksi pieni nokkamukillinen maitoa kestääkään, jos sitä sivistyneesti hörpyttelee kuin hienointa konjakkia sikariklubilla.

Olisinkohan kaksi tuntia jaksanut katsella sitä menoa, kunnes päätin mieluummin kärsiä sen kovaäänisen protestin pullosta luopumisesta. Ja sitä kesti ehkä puoli minuuttia, ja poika oli saatu taas unille.

Kyllä kannatti.