Parisuhdeaikaa

Arjen pyörityksessä se kuuluisa parisuhdeaika unohtuu vähintään yhtä helposti kuin se omakin aika. Kun eihän sitä ylimääräistä aikaa oikeastaan ollenkaan ole, joten kaikenlaisen lapsettoman ajan järjestäminen vaatii nimenomaan juuri sitä, järjestelyä.

Olemme mieheni kanssa käyneet hävyttömän vähän treffeillä tai muilla parisuhderiennoilla pojan syntymän jälkeen, suureksi osaksi tosin siksi, että meistä on ihanaa viettää aikaa viikonloppuisin perheenä. Poika on jo siinä iässä, että yhdessä tekemisessä on jotain järkeäkin. Kohta kuvioon tulee tosin yksi järjetön toukka, joten sittenpä on tilanne taas aivan eri ja kotoa lähteminen voi ainakin ajatustasolla houkutella entistä enemmän.

Välillä tulee arjessakin kuitenkin lohkaistua pieni hetki yhdessä, yleensä pojan mentyä nukkumaan. Parisen viikkoa takaperin esimerkiksi menimme pihalle tököttämään ja revontulia katselemaan. Olihan se jotenkin maagista, seistä siinä yhdessä uuden kotimme takapihalla ja tuijotella taivaalle  samalla kun poika pisti parastaan eli oli autuaasti unessa.

Valitettavasti pojalla on vakiintunut tavaksi ottaa takaisin kaikki ylimääräinen aika, joka miehen kanssa erehdymme lohkaisemaan. Tuonakin iltana kun tuli poikkeuksellisesti valvottua jopa niinkin myöhään kuin yhteentoista, niin johan poika päätti herätä seuraavana aamuna puoli kuusi.

Hieman pistää miettimään, että olisiko se unitunti sittenkin ollut parempi investointi.