Perhereissu Köpikseen
Blogi on ollut jonkin aikaa melko yksin Hurmiksen varassa, koska mun kalenteri on pistänyt bloggailulle hanttiin. Ensin tein töitä ja harrastin, sitten alkoi loma. Kelatkaa, LOMA. Tää mude ei edes muista, milloin on viimeksi lomaillut, sillä vaikka äitiysloma tunnetusti olikin täydellistä, se oli tosi kaukana siitä, mitä lomalla yleensä ymmärretään.
Pakkasin perheeni ja lensimme Kööpenhaminaan seuraavana aamuna sen jälkeen, kun Hurmosmamma palasi sieltä. Vaihto melkein läpsystä. Ja kuulkaa, vaikka matkustaminen onkin yleensä kivaa, niin turvatarkastuksen läpikäyminen taaperon kanssa on jostain todella syvältä. Vietimme paluumatkalla Kastrupin kentällä kaksi tuntia, check-inistä lennon lähtöön. Sinä aikana napero ehti vetää vaatimattomasti neljät itkupotkuraivarit. Ihana uhmaikä!
No, Köpis oli edelleen ihana. Kevät, aurinkoa, puistot kukassa, merenneito yhtä pieni kuin aina ennenkin. Veimme lapsen eläintarhaan, ihailemaan Amalienborgia ja lenkille Kastellille. Puolitoistavuotiaan mielestä kuitenkin ehdottomasti parasta oli rakennustyömaa hotellin naapurissa.
Päikkärien pahin kilpailija, Köpiksen kuumin nähtävyys.
Käytiin Royal Smushi Caféssa vetämässä lounaaksi smusheja, eli smørrebrødeja. Tosin napero ei noista niin piitannut, joten se sai Hippiä purkista. Me nautittiin senkin edestä.
Smørrebrød on myös silmänruokaa!
Strøgetin varrella oli sopivasti myös Köpiksen suurin pyhättö lapsiperheille, eli legokauppa. Minkään irtokarkkihyllyn edestä irtautuminen ei muuten ikinä ole ollut näin vaikeaa. Napero kuitenkin käyttäytyi nätisti, suurempia itsehillintävaikeuksia oli minulla ja puolisolla. Ostimme lapselle palkkioksi duploja (joilla pääsemme leikkimään sen kanssa, hähää).
Legokaupassa ”mä haluuuuunnn!!!”-kohtauksen sai naperon sijaan sen mutsi.
Den Blå Planet -akvaario jäi tällä reissulla käymättä, samoin Bakken ja Tivoli, jotka aukeavat vasta parin viikon päästä. Sen sijaan H.C. Andersen -museo oli naperon mieleen. Suosittelen, jos tämän ikäisen kanssa reissaa.
Esteettömyysnäkökulmasta Köpis on muuten yksi parhaita kaupunkeja rattaiden kanssa liikkuvalle. Ei laaksoa, ei kukkulaa ja liikennevälineetkin ovat melkein kaikki matalalattiaisia (S-junia lukuun ottamatta, tosin niissäkin on yleensä yksi esteetön osasto). Luiskat ja hissit on mietitty joka paikassa ja toimivat hyvin. Vauva-aikanahan perheemme matkusti ”viis portaista, skidi on kuitenkin liinassa” -mentaliteetilla. Nyt taaperon kasvaessa on jouduttu miettimään tämä asia uudelleen. Kyllä liinakin on edelleen koko ajan matkassa ja käytössä (erityisesti lentokentällä ihan loistava turvapaikka taaperolle!), mutta kovin monta tuntia en jaksa tuota yli kymppikiloista hyvässäkään liinassa kantaa.
Vaikka napero viihtyi matkalla, kotona se tuskin malttoi mennä nukkumaan, kun piti tervehtiä kaikkia tuttuja leluja. Taaperomme taitaa olla kosmopoliitin sijaan ”oma maa mansikka” -tyyppiä.