Pieni tarina piirtämisestä

Olipa kerran äiti, joka halusi piirtää poikansa kanssa. Yksivuotiaana se onnistui hieman heikosti (kuten pidempään tarinaamme seuranneet saattavat muistaa), mutta nyt vuotta myöhemmin luulisi jo onnistuvan.

Tarinan päähenkilö – tuo pieni poikalapsi – oli kuitenkin sitä mieltä, että olisi hauskempaa vain katsoa, kun äiti piirtää. Helikoptereita, lentokoneita ja tuulimyllyjä nääs.

Valitettavasti äiti ei kuitenkaan ollut ajatellut säilövänsä näitä omia töherryksiään ja yritti maanitella poikaa piirtämään nyt edes jotain. Että saataisiin mappiin pitkästä aikaa täytettä.

Hetken mietittyään poika otti värikynät siloisiin pieniin kätösiinsä ja alkoi piirtämään. Äiti tästä innostuneena kyseli silmät kiiluen, että mitäs oikein piirrät? Poika katsoi äitiään hyvin, hyvin pitkään ja sen näköisenä, että voi elämän käsi mikä kääpä tuo äiti onkaan, ja vastasi, että piirrän viivan. 

No. Niin.

Sitten kun poika alkoi vetelemään kunnon pyöreitä luuppeja paperille, äiti innostui taas kyselemään, mitäs tällä kertaa paperille piirtyy. Hitaita katseita ja vastaus: ”Ison ympyrän”.

Järkimies, isäänsä tullut.