Pysähdy hetkeksi ja nauti

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää…

Liian usein kuulee sanottavan etenkin lapsista, että aika kuluu liian nopeasti ja ihanat vauvanpalleroiset muuntautuvat uhmakkaiksi taaperoiksi ja viiksekkäisiksi murrosikäisiksi. Päivät tuntuvan valuvan hiekkaan ja ennen kuin huomaatkaan, täydellinen äitiyslomasi on ohi ja se kuuluisa vauvavuosi takana päin.

Mutta ei hätää! Täydellisellä äitiyslomalla tulee toki hetkiä, jolloin on hyvä pysähtyä oikein nauttimaan, kun se aika ei todellakaan kulu.

Näistä mainittakoon muun muassa:

Se hetki, kun lumiaura/hälytysajoneuvo/moottoripyörä/jäpättävä rottakoira menee ohi vaunulenkillä. On muuten uskomatonta, kuinka tämän 10 sekunnin aikana tuntuu kuin olisi pidättänyt hengitystä vähintään pari minuuttia ja jos vaunuista ei kuulu omaa palosireeniä, voi huokaista helpotuksesta. Ei liian äänekkäästi tosin.

Ne 45 minuuttia, kun nukutat huutavaa lasta. Tämä tuntuu suurinpiirtein kahdelta viikolta ja yhdeltä päivältä, eli palautusoikeuskin ehti juuri mennä. Muuten olisi postipaketti viuhahtamassa nopeasti takaisin kohtuun. Ja yksikään 45 minuutin jumppa ei ole tuntunut yhtä raskaalta, kun kanniskelet velttoa mutta kuitenkin kangistunutta ruokalakkoilijaa laulaen repeatilla aa-ramssamssaata.

Se hetki, kun lastasi rokotetaan. Joka kerta on yhtä karmeaa katsoa, kuinka iloinen hymy kiepsahtaa ylösalaisin ja seurauksena on jälleen elämän tuoma suuri pettymys, joka tuntuu kestävän ikuisuuden. Eli ehkä 20 sekuntia.

Ne pari tuntia, kun odotat miestä työpäivän jälkeen kotiin. Iltapäiviin tuntuu tulleen uusi konsepti, nimittäin anti-siesta. Eli muutama tunti liian energistä lasta yhdistettynä aivan voimat lopussa olevaan äitiin. Ja sitä miestä ei kyllä odoteta kotiin minkäänlaisista romanttisista syistä. Itseasiassa tähän puuhaan kelpaisi kyllä se postimieskin.

Se hetki, kun kuulostelet, että itkeekö se, ihan oikeasti, itkeekö? Vaikka vauvasi ensiparkaisu kajahtaisi nanosekunnissa Kajaaniin asti, se ohikiitävä hetken huoli siitä, että onko kaikki hyvin, tuntuu ikuisuudelta. Onkin muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun itku on iloinen asia. Se ei ollut sitä enää siinä vaiheessa, kun heräämöstä kärrättiin osastolle ja koko käytävä raikui.

Joten, rakkaat kanssasisaret, näinä hetkinä kannattaa pysähtyä hetkeksi ja nauttia siitä, että ei se aika aina sittenkään kulu niin nopeasti. Hermoista tosin en mene takuuseen. Ja vanhentuminen tapahtuu triplanopeudella.

[Hurmosmamma]