Se tuli, se meni
Tuossahan tuo joulukuusi vieläkin uljaana jököttää, vaikka joulusta tuntuu olevan jo ikuisuus. Tahtoisin sanoa, että en vain raaski purkaa tuota kuusta, mutta rehellisyyden nimissä en vain raaski uhrata sitä aikaa purkuoperaatioon. Lomalla oli paljon parempaakin tekemistä.
Noh, ehkä sitten loppiaisena. Mutta kerta tuo tannenbaum tuossa vielä kuumottelee, niin palataanpa hetkeksi vielä joulutunnelmiin, vaikka ajatukset ovat jo melkeinpä kesässä.
Tänä jouluna tuli kyllä koettua monta ensimmäistä. Ensinnäkin tämä oli ensimmäinen joulu, kun tuo esikoismuksu ymmärsi jotain lahjojen päälle. Ja ymmärtämisellä tarkoitan siis maanista intoa avata (kaikkien) lahjat, ja oletuksena joka paketin kohdalla oli, että siellä on varmaan lentokone! Yleensä tasajalkahyppyjen saattelemana.
Ja niitä pakettejahan riitti. Nimittäin loistoideani hankkia lahjat ajoissa vesittyi hieman omaan hulluuteni, kun teki mieli ostaa suurinpiirtein koko maailma tai ainakin kaikki maailman lentokoneaiheiset asiat tuolle esikoiselle. Se lapsen riemu on vain jotain niin suloista ja jouluhan tarjoaa överiksi menevälle lahjavyörylle oikein hyvän tekosyyn. En ole edes uskaltanut laskea, monta niitä paketteja sitten yhteensä tuli, mutta monena päivänä niitä avattiin. Ja kyllähän aika monessa oli kuin olikin varmaan se lentokone.
Ensimmäistä kertaa sitten oman lapsuuteni vieraili jouluaattona meillä myös joulupukki. Veljeni toimi pukkina ja taisi tämä parrakas valhe upota meidän lapseen ihan sukkana, eli tästä ei nyt varmaankaan ole enää paluuta ennen kuin joku päivä poika marssii vihaisena tivaamaan, että eikö sitä muka oikeasti ole olemassa.
Joulupukkikin toi mukanaan varmaan lentokoneita, kuulemma. Ja toikin. Mutta yhteiskuvaa pukin kanssa oli hieman haastavaa saada, koska pukin syliin ei todellakaan suostunut, eikä viereenkään. Minä seison mielummin tässä. Siinä se sitten tökötti metrin hajuraolla.
Aattoillanvietosta vanhempieni luota lähtiessämme poika totesi myös kohteliaasti ei kiitos väistäessään lähtöhalausta tarjoavaa serkkupoikaa. No oli se ainakin kohteliaasti kieltäydytty, mitä siihen sitten enää sekaantumaan. Toiset ne kai sitten preferoivat kädenpuristusta.
Joulupäivän ilta oli myös ensimmäinen laatuaan, kun vietimme sitä poikkeuksellisesti ystäväperheiden kesken. Oli aivan mahtava konsepti ja varmasti tulee tavaksi tulevinakin vuosina, mitä nyt ensi kerralla jos jättäisi melkein unohtamatta kinkkua kauppaan. Kyllä mies sen sitten kurvasi aattona matkalla haudoille. Ja kyllä me sitä kinkkurasvaa pääsimme uunin pohjalta ja lattialta ja ties mistä kuurailemaan sitten joulupäivän aamuna.
On siinä kyllä jotain nostalgista, kun lapsuuden kinkkukohelluksetkin siirtyvät sukupuussa eteenpäin.