Sokerina pohjalla

Meillä ei ollut tarkoitus antaa pojalle vielä karkkia, eikä muutenkaan kannustaa ylenpalttiseen sokerinsyöntiin.

Sitten tuli raskaus ja imetys ja koti alkoi pursuta suklaata ja herkkuja. Tai aikamoisella vauhdilla ne päätyivät navan paremmalle puolelle, mutta miesraukka niitä saa jatkuvalla syötöllä (hah, nimenomaan!) kotiin kantaa.

Suklaa meni pojallemme vielä läpi kiellettynä herkkuna, aikuisten juttuna, eivätkä pienet sormet siihen ole koskeneet. Mutta keittiön pöydällä lojunut Kaatissäkki-karkkipussi oli näemmä liian mielenkiintoinen vastustettavaksi, olihan siinä niin kivoja kuviakin ja kivan värikkäitä karkkeja.

Mies toi siis minulle näytille pojan, jonka poskesta kaivettiin yksi härski silli ja yksi koiran pöräys. Taisivat maistua hyviltä, sen kymmenisen sekuntia kun niitä ehti lutkuttaa. Onneksi tukehtumatta.