Sormiruokaa

Väittävät, että puolen vuoden maagisessa iässä lapsi alkaa tarvita muutakin ravintoa kuin äidinmaitoa. Niinpä neuvolasta iskettiin käteen opas puolivuotiaan ateriarytmistä, eri ruokien maistelujärjestyksestä sekä sormiruokailusta. Oppaan mukaan
”sormiruokaileva vauva osallistuu aktiivisesti perheen ruokahetkiin. Sormiruokaillessa syöminen on lapsentahtista ja stressittömämpää. Vauva oppii käsittelemään ruokaa ja kehittää samalla muun muassa sorminäppäryyttä.”

Tämän on pakko olla hyvä juttu. Ei siis muuta kuin keitetyt parsa- ja kukkakaalit lautaselle ja pöytään. Istutan naperon syöttötuoliin, käärin bodyn hihat ja kiinnitän hellästi ruokalapun. ”Nyt syödään yhdessä lounasta”, kujertelen ja odotan, että napero tarttuu annoksensa antimiin nätisti pinsettiotteella ihan kuin oppaan kuvassa.

Napero on kukkakaalien maistelusta eri mieltä. Hän ei kerta kaikkiaan käsitä, miksi hänen odotetaan syövän jotain tällaista maidon sijaan. Vaikka muksu muuten tunkee sekunneissa suuhunsa kaiken käsiin saamansa aina pyykkikorin sisällöstä lähtien, kukkakaalit eivät vahingossakaan käy lähelläkään suuta. Sen sijaan hän toden teolla osallistuu ruokailuhetkeemme aktiivisesti, opettelee käsittelemään ruokaa ja kehittää sorminäppäryyttään. Hän nappaa taitavasti kukkakaalit nyrkkiinsä yhden kerrallaan, heittää ne antaumuksella päin naamaani ja viskaa lautasen niiden perään. Seuraavaksi minua kohti lentää kaaressa nokkamuki, jonka väistän taitavasti.

Pakotan kasvoilleni hymyn, koska mies ikuistaa samaan aikaan kamerallaan naperon ensimmäistä ruokailuhetkeä. Tuskanhiki nousee otsalle vasta siinä vaiheessa, kun luen neuvolan oppaasta kohdan, jossa vauvalle kehotetaan tarjoamaan viisi ateriaa päivässä.

[Lattemude]