Sunnuntai

Muistatteko ne sunnuntait, kun ei ollut yhtään mitään tekemistä? Kun tuli roikuttua äidin helmoissa kitisemässä tylsyyttä ja sen seurauksena rakennettua majoja tai legokaupunkeja.

Tai ne sunnuntait, kun maailma oli avoin ja vapaus humisi korvissa. Voi tehdä mitä vain, nähdä ketä vain, päivässä oli monen monta ylimääräistä ihanaa tuntia.

Ja sitten tulivat ne sunnuntait, kun aamun pikkutunneilla haparoitiin kotiin jalat rakoilla ja korvat soiden. Ja joskus kävi se hieno juttu, että nämä aamuyön tunnitkin tuli vielä hyötykäyttöön peitot pöllyten.

Ja tästä oli jatkumona ne sunnuntait, kun mentiin yhdessä spontaanisti brunssille jonnekin ihanaan paikkaan. Istuttiin muutama tunti ja juotiin lasit skumppaakin kyytipoikana, just because.

Ja kun skumpasta oli luovuttava, tulivat ne sunnuntait, kun sai nukkua pitkään tai ainakin loikoilla sängyssä, katsoa vaikka Avaraa luotoa, kuten niinä tylsinä lapsuuden sunnuntaina joskus tuli tehtyä. Ja kuulostella, jospa tuntuisi pieniä muksasuja.

Mutta nykyään sunnuntaina ei enää vaivaa tekemisen puute. Vapauden sijaan korvissa humisee äidinrakkaus ja univelka toinen toistaan kovemmalla volyymilla. Korvat soivat kirkumisesta ja kikatuksesta, peitot pöllyävät lentokoneleikeistä ja ilmakylvyistä. Brunssi on väistämätön, koska aikaisemmin ei ehdi syödä. Avaraa luontoa ei kaipaa, koska vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää sekä erinäisiä eritteitä ja luonnonilmiöitä, joita ei ole edellisessä elämässään koskaan osannut kuvitellakaan. Ja ne muksasut – niitä saa vielä haparoivilta kämmeniltä ja kikatuksen päälle, kun kämmeneen äänekkäästi puhaltaa.

Parhaat sunnuntait.

[Hurmosmamma]