Syömisen synnyinsijoilla

Ruoka on yksi elämän suurimmista nautinnoista. Paitsi silloin, kun tuntuu että sitä lapataan aivan jatkuvalla syötöllä lapsen pillinreiästä alas, siis niinä hetkinä, kun suu suostuu aukeamaan. Eikä riitä, että jotain ruokaa saa alas, vaan ruokavalio on tarkoin rakennettu kasvisten, hedelmien, viljojen ja proteenien suhteen tiettyinä kellonlyöminä ja lisätään mietintään vielä luomuilut ja sormiruokailut ja oma hyvin lyhyt pinna, niin nautinto muuntautuu hämmästyttävällä nopeudella jatkuvaksi sotkuksi, tiskivuoreksi ja hermojen kiristelyksi.

Yritä siinä sitten saada lapselle normaali suhtautuminen ruokailuun, kun toinen päristyttää ruokaa seinille, aivastaa sitä kattoon asti, sössää pitkin pöytää ja tiputtelee koiralle mannaa taivaalta. Äiti puolestaan epätoivoisesti yrittää zoomata, milloin pillinreikä aukeaa ja törppää suuhun mahdollisimman suuren lastin ruokaa ja tuijottaa, meneekö se alas vai lentääkö tangentin suuntaan. Ja jos se ruoka erehtyy tosiaan mahaan asti menemään niin lasta kehutaan hienosta suorituksesta. Mieletöntä, että söit kun sinulla on nälkä.

Jos otetaan pieni askel taaksepäin ja mietitään, miltä sama tilanne näyttäisi aikuisten kesken. Prrrrrrrr täältä tulee lentokone! Pääseekö isin auto talliin? Nammmm nam, kylläpä maistuu hyvältä! Hienosti söit ison lusikallisen!

Kyllä olisi ravintoloissa tyhjää.

[Hurmosmamma]