Uhman suhdanteet

Meillä on tällä hetkellä menossa seesteisempi kausi uhmassa. En toki aio nuolaista ennen kuin tipahtaa, eihän tässä vielä olla terrible twos -vuoden puolivälissäkään. Mutta tällä hetkellä on pojan harrastama korvia hivelevä äänenavaus eli kirkuminen ainakin tauolla ja muutenkin oma tahto on jotenkin saanut järkevämmät muodot.

Kehiin on tullut nimittäin paikallinen sopiminen, kehityskeskustelut ja yt-neuvottelut.

Tokihan nämä meidän sopimiset ovat hiukan ylhäältä päin saneltuja, mutta näin se tuntuu työpaikoilla usein olevan. Kehityskeskustelutkin ovat varsin yksisuuntaisia ja yt-neuvotteluissa harvoin päädytään täydelliseen yhteistoimintaan. Mutta se on varmaankin ajan henki.

Joka tapauksessa onhan siinä jotain käsittämättömän suloista, että poika itse myös (ajoittain) ymmärtää taltuttaa uhmaansa, koska sillä pääsee paremmin toivottuun lopputulemaan. Esimerkiksi varsin tyypillinen raejuuston kutsuhuuto meni eräänä päivänä näin:

”Raejuustoaaaa!!”

[Hetken mietintätauko, kun mitään ei tapahtunut.]

”Haluan vähän raejuustoa. Saisinko raejuustoa? Tehdään sellainen sopimus, että syödään raejuustoa.”

 

No kyllähän me toki sellainen sopimus tehtiin.