Vuoden työntekijä

Ihan kuin elämänmuutoksia ei olisi jo valmiiksi tarpeeksi raskauden myötä, tulipa tässä värväydyttyä takaisin sorvin ääreen vuoden alusta. Kovasti tuli vaihtoehtoja punnittua, kun töihinpaluusta piti ilmoittaa aika pitkälti samoihin aikoihin kuin ne kaksi punaista viivaa pärähtivät siihen kuuluisaan tikkuun. Paluuta kuitenkin puolsivat työpaikan aito tarve työpanokselleni sekä oman pään ihan rehellinen tuuletus. Oli aika ravistaa viimeisetkin maidon rippeet aivoista, kunnes siellä pian hölskyy taas ihan kunnolla.

Ja voi pojat kun se tuntuikin mukavalta syödä lounas ennen niin ankealta tuntuneessa linjastoruokalassa – lämmin, valmis ateria rauhassa syötynä aikuisseurassa. Eipä paljoa tule nuristua enää ruokalistan sisällöstä!

Ja kuinka mukavaa olikaan päästä hieroskelemaan niitä vähäisiä aivosoluja. Työt kun olivat tuttuja, niin ihan kunnon hommiin pääsi aika pitkälti heti. Mitä nyt ensin arpoi vanhoja salasanoja ja mietti, että mistäköhän lähtisi yli tuhannen mailin sumaa purkamaan.

Mutta ihan hitusen kyllä tuli korvat luimussa kaikille ilmoitettua, että tämä töihinpaluu on vain lyhytaikainen loma – vuoden työntekijän palkinnon voi siis osoittaa tänne. Onneksi sentään työskentelen rehellisesti back officessa eli neljän kuukauden päässä häämöttävän menolipun äitiyslomalle ei pitäisi aiheuttaa suurempia ongelmia – paitsi ehkä itselleni, ajatus tuntuu yhtäkkiä kovin, kovin kaukaiselta. Hormonit, teillekin on siis vielä töitä!