Mietin usein, että miksi ihmeessä olen väkisin ajanut itseäni kohti kirjoittamista. Tällaisina päivinä, kun deadlinet lähestyvät, eikä paperille silti synny mitään, tuntuvat järjettömiltä. Olen tehnyt elämässäni monia päätöksiä vain kirjoittamisen ehdoilla, enkä silti saa tehtyä yhtä vaivaista novellia. Vain hullut lähtevät tälle tielle.

Olen aina ollut kirjoittaja. Lapsena luin ja kehin mielessäni seikkailuja, rakkaustarinoita ja mysteerejä. Yläasteella ensimmäisen kerran ajattelen, että olen ihan hyvä kirjoittaja. Päätin ryhtyä isona toimittajaksi ja mainostinkin tätä päätöstä ahkerasta. Yhä edelleen sukulaiset kyselevät minulta olemattomasta lehtimiesurastani.

Lukiossa sairastuin. Silloin perustin ensimmäisen blogini. Pari vuotta se oli ainut syyni nousta aamuisin sängystä. Lukion lopulla kirjoitin ensimmäisen novellikokoelman. Painatin sitä kaksi kappaletta. Kumpikaan ei ole minulla, ja muistelen niitä tarinoita lähinnä vain vaivaantuneena.

Nyt olen kirjoittanut jo monta vuotta tosissani. Sitä on vaikea myöntää. Tässä kulttuurissa ei saa paljastaa unelmiaan ja pitäisi olla mahdollisimman tavallinen. Ihmisten on vaikea ymmärtää, että voi olla olemassa sellainen vimma kirjoittaa, ettei muita vaihtoehtoja ole olemassa. Minunkin on vaikea ymmärtää niitä ihmisiä, jotka tekevät koko elämäänsä koskevia päätöksiä järkiperustein ja välinpitämättömästi, työtilannetta tai palkkaa ajatellen.

Itse olen valmis syömään pelkkää kaurapuuroa loppuelämäni, jos saan kirjoittaa elääkseni. Ymmärrän myös sen olevan hyvin todennäköistä. Mutta jotkut elävät kirjoittamalla.

Viime aikoina olen miettinyt usein, että miksi minä aikoinani olen tähän lähtenyt. Olenko kulkenut tähän päätösten vai olosuhteiden kautta? Olenko narsisti, jos haluan ihmisten käyttävän aikaansa minun kirjoittamieni tarinoiden lukemiseen? Onko minut pudotettu lapsena päälleni kivilattialle? Kukaan sukulaiseni ei käsittääkseni ole esittänyt erityistä taipumusta taiteellisuuteen. Enkä itsekään pidä itseäni taiteellisena, herkkänä ja luovana kyllä.

Onhan tämäkin nyt hemmetin itsekäs laji; Oi katsokaa kaikki! Kerron itsestäni! Lukekaa, kaikki kansat, lukekaa! Minun on viisaus ja niin eespäin.

Mutta on tämä aika kätevä keino vältellä oikeita töitä. Siis sen lisäksi, että olen imuroinut, tiskannut, pyykännyt, kokkaillut ja pyyhkinyt pölyjä. Jos sitten huomenna vaikka niitä hommia.