Taikatalvi

Eilen satoi lunta. En lähtökohtaisesti pidä talvesta, kylmästä tai märästä. Mutta kun hellin omaa yksinäisyyttäni ja taivas paloi oranssinvaaleanpunaisena, oli hetken ajan hyvin kaunista. Sytytin kynttilöitä ja seisoin parvekkeella palelemassa.

Aamukin valkeni tavallista kirkkaanpana. Pakko myöntää, että on tuolla lumellakin pointtinsa. Ainakin parempi se, kuin loputon räntäkausi. Nytkin pyryttää. Tällaiset päivät muistuttavat lapsuudesta ja ovat siksi haikeita. Melkein pitäisi napata runotyttökirja, johon voi upota hiihtolenkin jälkeen (minulla ei ole suksia eikä Pieni runotyttö -kirjoja).

Kävin tänään uimassa. Ensimmäiseksi haluan sanoa, etten ole mikään urheilun ihmelapsi. Luin juuri vähän aikaa sitten Erinin haastattelun, jossa hän sanoi ”Haluaisin niin tykätä urheilusta”. Samaistuin. Ihailen niitä mimmejä, jotka kipittävät säällä kuin säällä pitkin maanteitä juoksutrikoissaan. Sitten on niitä, joille jumppakassi on kasvanut kiinni olkavarteen. Tervehenkisyyden voi haistaa kymmenien metrien päähän. Minä en ole näitä ihmisiä.

Urheilu on aina ollut itselleni pakkopullaa. Jumppatunteja olen yrittänyt, vilkuillut kelloa kirjaimellisesti kolmen minuutin välein ja yrittänyt kovasti nostaa jalkaa. Juokseminen kiinnostaa teoriatasolla, mutta vihasin lajia kouluaikoina, kun vielä joku pakotti juoksemaan. Nyt jos harkitsenkin asiaa, näen kauhukuvia, joissa puuskutan punakkana jonkun täydellisen juoksupyllyn omaavan ystäväni perässä ja joudun käyttämään kaiken energiani siihen, etten pyörtyisi hapenpuutteesta.

Kaiken tämän huomioon ottaen, on todella mainitsemisen arvoista, että olin tänään uimassa. Vetelin omassa tahdissani kaksikymmentä minuuttia ja painuin saunaan. Säälittävää. Kuntoilu ei houkutellut toista kertaa, joten viihdytin itseäni testailemalla uimahallin muita altaita. Lopuksi kävin vielä kahviossa syömässä pasteijan ja juomassa kuumaa kaakaota. Päivän urheiluarvo ei kohonnutkaan sitten kovinkaan korkeaksi. Mutta ajattelin siinä mutustaessa, että ehkä tässä nyt kuitenkin ennemmin huolletaan henkistä kuin fyysistä terveyttä.

Hyvinvointi Mieli Terveys Ajattelin tänään

Aloitus

Olen aina ollut hyvä aloituksissa. Tämän (en tiedä, miksi tätä kutsutaan, sillä aloitin puhtaasti hetken mielijohteesta ja siksi, että näin aamulla tällä sivustolla valokuvia ruoka-annoksista ja minulla oli kamala nälkä) ajattelin aloittaa sillä, että voi jumala kun voi olla syksyisin aina niin yksinäinen olo.

Jopa facebookini kumisee tyhjyyttään.  

Joten keitin itselleni teet (vihreää) ja istuin koneen ääreen. Olen opiskelija ja opiskelen alaa, jolla työskentelystä kevyesti kahdeksankymmentä prosenttia on kirjoittamista. Miksi siis en kirjoittaisi hieman lisää?

Pahoitteluni, mahdollinen lukijani, eksyin aiheestani.

Oikeasti haluaisin kertoa siitä, miksi olen yksinäinen. Asia on nähkääs niin, että minulla on suhde. Tai ainakin oli. Tai en ole varma, kutsutaanko sellaista suhteeksi. Olen hieman aloittelija tällaisissa jutuissa, sillä silloin, kun ystäväni testailivat tätä kenttää, minä köllöttelin onnellisessa parisuhteessa, joka sittemmin päättyi vähemmän onnellisesti.

Siis suhteestani. Noin viisi kuukautta sitten, tämän sanominen on edelleen hieman vaikeaa, vaikka akateemisena ihmisenä osaankin luoda asioiden ja itseni välille sopivan etäisyyden taidokkailla sanavalinnoilla, aloitin fyysiseen yhteyteen perustuvan suhteen (kyllä, juuri sellaisen).

Suhde ei missään vaiheessa kehittynyt mihinkään suuntaan.

Nyt ei ole tyypistä liki kolmeen viikkoon kuulunut juuri mitään, ja vaikka olen käsi Raamatulla vannonut tämän olevan yhdentekevä piriste yksitoikkoisessa elämässäni, rehellisesti mieleni tekisi vain tarttua puhelimeen ja olla todella elegantti, seksikäs, sopivasti mystinen, hauska, rohkea ja niin kertakaikkisen vastustamaton, että se miehenpuolikas muistaisi loppuikänsä, minkä minussa menetti.

En todellakaan uskalla soittaa. Sitä paitsi en koskaan elämässäni ole onnistunut olemaan elegantti, saati sitten mystinen, joten suunnitelma jäänee fantasian tasolle.

Ajattelin nyt kuitenkin kertoa. En ole nukkunut kahteen viikkoon ja vaikka kovasti järki väittää sen johtuvan potentiaalisista murtovarkaista, jotka aina valitsevat mielellään kohteekseen opiskelija-asunnot, sydän on yrittänyt kuiskailla, että se ehkä saattaa johtua tästä asiasta.

Tässä lyhyt kuvaus elämästäni. Ne jutut, jotka olen tältä palstalta lukenut, ovat käsitelleet lähinnä muotia tai ruokaa, joten en todellakaan tiedä, kelputetaanko tänne tällaiset vapaamuotoisen henkilökohtaiset vuodatukset. Mutta nimimerkin takaa on aika helppo vuodattaa.

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Höpsöä