Kiireen keskeltä
Sieltä se tuli. Viime viikolla. Totuus läiskähti naamaan kuin märkä rätti. Katsoin kalenteriini ja kas kummaa! Viikonloput olivat täyttyneet merkinnöistä. Huhtikuussa ja vielä oikeastaan toukokuun alussa odotin tätä kesää innolla. Kesä tarkoitti aurinkoa, vapaa-aikaa, omaa rauhaa ja seikkailua. Nyt keskikesän kynnyksellä joudun kuitenkin toteamaan, ettei aikaa vain meinaa olla. Mistä sitä tekemistä – tai oikeastaan, mistä noita juhlia – aivan yhtäkkiä onkaan siunaantunut?
Välillä tuntuu, että kalenterin saisi heittää vaikkapa Tammerkoskeen.
Viime viikon perjantaina oli ilmoittautumistani kesätenteistä ensimmäinen. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan minulla piti olla hyvin aikaa siihen valmistautumiseen, mutta lopulta menin tenttiin kuitenkin hieman lannistuneena ja yhtä vähän valmistautuneena kuin kaksi kertaa aiemminkin. On todellinen ihme, jos menee läpi! Mutta toisaalta, jos en läpäise sitä, on pakko mennä kysymään proffalta, mistä se sitten jää aina kiinni, kun tuntui kuitenkin, että olisin osannut jotain. Seuraava olisikin reilun kuukauden päästä ja saa nähdä, mistä repäisen motivaation siihen valmistautumiseen. Se kun on sellainen, johon ei todellakaan kannata valmistautumatta mennä perjantai-iltaansa haaskaamaan. Kirjan sentään hain eilen hyvissä ajoin, joten siitä se ei tälläkään kertaa jää kiinni…
Yhtä kaikki, tuossa syy, miksen viime viikolla ehtinyt ja jaksanut mitään jännää uutta, ja tämä viikko on muuten vain todella tynkä. Tiistaina nimittäin kiitin kertyneitä saldoja ja käytin työaikaliukumiani lähtemällä Leppävaaraan Laurea-ammattikorkeakoulun publiikkiin eli valmistuneiden juhlaan. Tuntui hassulta ja kaksijakoiselta mennä, kun omasta valmistumisesta oli ehtinyt vierähtää jo peräti viisi kuukautta. Ajattelin kuitenkin, miksei, kun työnkin puolesta sellainen mahdollisuus oli. Ja samalla oli oikein näppärä piipahtaa Helsingissä ihmettelemässä mm. Ihmepuutarhaa. Ja kyllähän siihen reissuun mahtui jotain tamperelaista. Nimittäin oli sitten pakko käydä juhlaruokailemassa Viikinkiravintola Haraldissa, joka oli ilmestynyt parin vuoden sisällä Citykäytävälle. Tampereella on aina – jopa lapsena vanhempien kanssa – tullut käveltyä vain ohi. Harald oli kuitenkin todella positiivinen ylläri niin sisustukseltaan kuin henkilökunnan ystävällisyydeltä ja ruokakin maittavaa ja herkullista. Kokeiltiin äidin kanssa Sillanvartija Heimdalin kilpi eli:
Bifrostin vartija on kilvelleen kerännyt barbaarien kastilla siveltyä porsaan ulkofileetä, broilerinrintaa ja härkämakkaraa lisänään leppäsavujuusto¬perunaa, viikinkien kilpiperunaa, hunajaisia juureksia sekä raparperi-hilloketta, Voimaolutkastia ja Emmentaalin juustokastia.
Ja nyt onkin jo juhannuksen aatonaatto ja huomenna vapaapäivä. Juhannukselle on yllättäen suunnitelmia – ei kuitenkaan mitään suurta. Eikä mitään tamperelaista. Kamerasta löytyy alkukesältä kuitenkin muutamia Tampere-kuvia, joista toivottavasti saan jossain vaiheessa aikaiseksi myös kertoa. Niitä odotellessa, oikein mukavaa juhannusta kaikille!