Kuulumiset
Moi! Tervetuloa uuteen blogiin, tänään kerromme meidän kuulumiset. Meillä ei ole vähään aikaan tullut blogia eikä olla muutenkaan oltu kauheen aktiivisia. Molemmilla ollut paljon kaikkea eikä olla myöskään saatu aikaseksi kirjotettua blogia joten siksi on ollut vähän hiljaista. Olemme täällä taas kirjottamassa blogia😊.
Mutta nyt kerromme kuulumisemme ensimmäisenä alottaa Peppi:
Minulle kuuluu ihan hyvää! Olin töissä kaksi viikkoa ja muuten olen ollut paljon mökillä. Minä olen chillaillut aika paljon, kasvihuoneetta hoitanut, uinut ja tehnyt paljon muita juttuja. Ensi viikolla menen mummulle yhdeksi yöksi, seuraavana päivänä jatkan bussilla Tampereelle ja sieltä kummitätini ottaa minut heidän luokse Valkeakoskelle pariksi yöksi. Elokkuussa menen rippijuhliin mutta muuten ei ole kauheesti tekemistä. Kesäsin ei jaksa aina pestä tukkaa niin on tullut käytettyä kuiva shampoota ja itse suosittelen tätä:
Sitten Ninnan kuulumiset:
Minä olen ollut vähän mökillä, sitten kävin Tampereella ja Linnanmäellä. Muuten olen ollut eniten kotona ja vaan nauttinut kesästä. Nyt minun pitää vain tehdä yksi koulu juttu ennen kuin koulu alkaa taas. On ollut ihanaa kun olen voinut nukkua niin pitkään kun haluan ja vain nauttia ihanasta lomasta. Jos joku kaipaa netflix- sarja vinkkiä niin suosittelen Dynastiaa!! Sen olen jo katsonut pari kertaa läpi ja nyt tuli juuri uusi kausi Netflixiin.
Ennen koulun alkua tulee vähän tyylivinkki ja muita kouluun liittyviä blogeja!
Meidän mielestä olisi kiva kuulla mistä aiheesta haluaisitte blogin ja myös kuulla mielipiteen meidän instagramista ja blogista! Ja meiltä voi aina kysyä kaikkea ja voi myös tulla juttelemaan mistä vaan!
Pysykää terveinä!
Kiitos kun luit ja toivottavasti pidit!