Nahanvalmistus
Raakanahka – vuota
Teurastamot koti- ja ulkomailla ovat keskitettyjä vuodan tuottajia. Sieltä vuodat tuodaan laiva-, juna- tai autokuljetuksina tehtaalle, jossa ne varastoidaan. Vuotavarastossa ne lajitellaan laadun, koon ja vahvuuden perusteella, suoritetaan vastaanottopunnitus ja muodostetaan työerät. Jokainen vuota leimataan työ erän numerolla ja lisäksi sarjalla muita numeroita, joiden perusteella laskentaosasto tekee omat yhdistelmänsä.
Nahan valmistuksen ensimmäinen merkittävä työvaihe on vuotien pesu kela-ammeessa, jossa säilöntäaineet ja kuljetuksen tai varastoinnin aikana tarttunut lika poistetaan. Pesun jatkona seuraa liko samassa kela-ammeessa. Tarkoituksena on saada vuota samankaltaiseksi kuin se oli heti teurastuksen jälkeen. Tässä yhteydessä kuitenkin osa vuodan vesiliukoisista, nahalle merkityksettömistä, aineista peseytyy pois. Tarkoituksenmukaisesti pestyt ja liotetut vuodat kaavitaan. Niiden lihanpuolelta poistetaan sinne jääneet liha- ja rasvajätteet.
Erittely
Erittelyssä erkanevat tuotteet eri valmistuslinjoille, turkis omalleen, vuodat ja nahat omalleen.
Turkis
Turkisnahat pestään kemiallisesti kela-ammeessa. Tarkoituksena on puhdistaa villa sekä suorittaa nahassa olevan luonnonrasvan epätasaisen jakautuman tasoitus, samoin määrälyissä tapauksissa rasvan emulgointi ja poistaminen. Tämän jälkeen poistetaan vesi turkisnahoista, jotta villan esileikkuu saadaan onnistumaan.
Villa
Esileikkuulla tarkoitetaan koneellista villan tasausta lähemmäksi lopullista turkiksen villan pituutta. Sivutuotteena saatu villa erotetaan kulkemaan omaa tuotantolinjaansa. Villa kuivataan tyhjiökuivaajalla ja kosteus tutkitaan laboratoriossa. Mahdolliset roskat, takkuiset ja eri väriset osat poistetaan sekä puhdas lajiteltu villa paalataan ja punnitaan.
Nahka
Vuodat käsitellään kela-ammeessa kalkkiliuoksessa, johon tarpeen mukaan on lisätty erilaisia prosessin kiihdyttäjiä, alkalisuutta sääteleviä tai rasvaa saippuoivia aineita. Tätä vaihetta pidetään yhtenä ratkaisevimmista nahan lopullista luonnetta ja ominaisuuksia määrättäessä. Kalkitus on muuttanut vuodan melkoisesti. Se on paisunut ja jäykistynyt alkalien vaikutuksesta. Tällaista kalkittua vuotaa sanotaan nahakseksi. Sen lihanpuolella olevat liha- ja rasvajätteet poistetaan kaavinkoneella, jossa terävät terät leikkaavat mainitut osat pois ja jotka sitten ohjataan omaa reittiään samoin kuin leikkausvaiheessa vielä poistettavat jätteetkin.
Nahan käyttötarkoituksen mukainen vahvuus määrätään jo näin alkuvaiheessa ja siksi nahaksille suoritetaan halkaisu. Se on vaativa konetyö. Nahas syötetään koneen vaakatasossa liukuvaa vanneterää vastaan. Terän yläpuolella on vetotela, jonka etäisyyttä terästä säädetään halutun vahvuuden mukaan. Näin saatu nahas on tarkalleen määrätyn vahvuinen, mutta haljas epätasainen.
Pintanahas, haljas
Haljaksen vahvuus riippuu otetun nahaksen vahvuudesta ja epätasaisuus- ja vahvuusvaihtelut ovat vuotien eroavuuksista johtuvia. Halkaisun jälkeen haljas jaetaan usean osaan leikkaamalla. Sen käyttökelpoisin keskiosa, selkämä, valmistetaan nahaksi, pitkäkuituiset osat säilötään ja toimitetaan keinosuoliteollisuuden raaka-aineeksi. Ohuet lyhytkuituiset osat käytetään selatiinin ja liiman valmistukseen. Sekä pinnallinen nahas, että arvohaljas punnitaan ja niille suoritetaan kalkinpoisto ja peitta. Se on nahaksessa olevan alkalin neutralointi ja pH:n säätely hapansuolojen tai happojen avulla peitan entsyymien toimintaedellytyksille sopivaksi. Peittaprosessi katkaistaan sen jälkeen, kun eri tunnustimin on todettu tavoiteltu tulos ja nahat piklataan.
Parkitukset:
- kivennäisparkitus
- kasvisparkitus – tai näiden
- yhdistelmäparkitukset
Parkituksen valinta riippuu nahalle halutuista käyttöominaisuuksista. Samoin kuin erilaiset parkitusaineet antavat oman tyypillisen parkituksen, saadaan myös erilaisilla menetelmillä erilainen lopputulos. Käytetään amme-, kela-amme- ja rumpuparkitustapoja. Useimmiten parkitus jakaantuu aluparkitukseen ja varsinaiseen parkitukseen. Parkitustapahtumaa, sen etenemistä, seurataan tarkasti erilaisin menetelmin koska virheiden mahdollisuus on suuri eikä niitä voida korjata. Pieni lepoaika parkiluksen jälkeen on aina paikallaan. Sen aikana prosessissa muokatut. kuidut asettautuvat ja samalla parkitsevat aineet lopullisesti sitoutuvat nahkaan. Parkituksessa nahas on muuttunut nahaksi. Tämän jälkeen nahka on valmis vaikka jatkokäsittelyyn, esim. brodeeraus.
Viimeistely
Nahanvalmistuksen viimeisiä työvaiheita ovat viimeistelyt, jotka tuntuvasti vaikuttavat nahan lopulliseen ulkonäköön. Valmistuksen kestäessä on valppaasti seurattava kemiallisia ja mekaanisia työvaiheita sekä niissä käytettävien aineiden ominaisuuksia ja vaikutuksia. Laboratoriossa ja koenahkimossa asiantuntijat seuraavat tuloksia ja tekevät ja jatkuvasti pieniä esikokeita. Parkituksen jälkeisten työvaiheiden osalta eriytyvät turkiksen, pintanahan ja mokan valmistusprosessit. Seuraavassa lyhyesti näiden tuotteiden vaatimista erikoiskäsittelyistä.
Turkis
Turkiksen viimeistely kohdistuu sekä villa. että lihapuoleen. Villan leikkuun tarkoituksena on saada tasainen tarkalleen toivotun mittainen villa, Joka sitten plastisoinnin avulla kyllästetään ja kuumakiilloitetaan. Näin saadaan suojakalvovillan pinnalle ja kaunis kiilto turkikselle.
Seuraava työvaihe on värjäys, jossa villa ja mokka värjätään erikseen, eri menetelmin ja erilaisilla väriaineilla. Värjätyt nahat kuivataan. Kuivuttuaan ne ovat kovia ja jäykkiä. Pehmeyden ja notkeuden saavuttamiseksi nahat on kostutettava ja sen jälkeen pehmitettävä koneellisesti. Sitten seuraa villan kiillotus ja tasausleikkuu. Kun vielä pölyn poisto on suoritettu ja turkisten laatu tarkastettu, ovat nahat valmiita pinta-alamittaukseen, josta ne siirretään varastokäsittelyyn.
Pintanahat
Pintanahkojen viimeistely suoritetaan nahan käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla ja yleisesti se noudattaa seuraavia työvaiheita:
Suoritetaan pinnan pesu, jolla varmistetaan viimeisteen tarttuminen nahan pintaan. Sitten on vuorossa pohjustus, jonka kuivuttua konesilitys. Silityksessä lämmin, melkein kuuma puristus muodostaa sulkukerroksen nahan pinnalle. Pohjustuksen päälle tehdään harjavärjäys, jossa pigmentoitu vii meiste harjalla levitetään nahan pinnalle, hieman hangaten tarttumisen täydellistämiseksi. Sen päälle annetaan seuraava värikerros ruiskuvärjäys koneessa, jossa nahat kulkevat kuivaustunnelin ja jäähdytysyksikön kautta seuraavaan työvaiheeseen, silitykseen tai martiointiin. Silitys sileäksi tarkoitetuille ja martiointi pintakuvioitaville nahoille.