Ajatuksia vaatteiden tarpeellisuudesta historiassa
Kirjoituksessa tarkastellaan, miksi pidetään vaatteita ja mistä vaatteiden mukavuus kehon hyvän olon kannalta riippuu sekä miksi ihmiset pyrkivät pukeutumaan kukin enemmän tai vähemmän ikiomalla tyylillään. Nämä tekijät tulisi huomioida eri kuluttajaryhmille ja käyttötarkoituksiin tulevien tekstiilien suunnittelussa ”nolla-tuotekehitystoiminnan” ennalta ehkäisyksi. Yritykselle hylätty tai huonosti menestyvä malli tulee periaatteessa yhtä kalliiksi kuin kuluttajien – käyttäjien hyväksymä ja menestykseen johtanut tuote!
KUVA 1:
Eskimon perinteinen vaatetus, jos mikä on kehittynyt käytännön kokemuksesta primäärisesti suojaamaan arktisia sääolosuhteita vastaan. Se vastaa hyvin pitkälle vaatetusfysiologian teoreettisia ihanneratkaisuja. Paksu hylkeen nahkapäällysvaatetus hyvän lämmöneristyksen lisäksi hylkii lunta ja vettä estäen kastumisen ja jäätymisen sekä antaa erinomaisen tuulensuojan. Anorakin hihan leikkaus on tehty niin, että koko käsivarsi voidaan vapaasti vetää hihasta lämmittelemään kehoon kiinni. Lisäksi ko. turkisrakenne on hyvä kosteudenläpäisijä. Asua on täydennetty värikkäillä koristeompeleilla, jotka ilmaisevat pitkälle, mihin heimoon ja sukuun ko. henkilö kuuluu kotiseutu mukaan lukien.
1. MIKSI PIDETÄÄN VAATTEITA?
Alun perin pukineiden tehtävänä oli suojaus fyysisessä mielessä. Sitten ovat tulleet psyykkiset vaikuttimet – psyykkinen suojaus. Nämä tekijät ovat jääneet enemmän ja enemmän taka-alalle ja tärkeämmäksi ovat tulleet koristelumotiivit – muoti. Lauhkean ilmaston alueella on syntynyt muoti. Fyysinen suojaus lämpimämpien asuntojen, työskentelytilojen ja kulkuvälineiden takia on tullut myös Suomessa vähemmän tärkeäksi.
2. SUOJAUS TEHTÄVÄT
a) Fyysinen eli fysiologinennen suojaus
– kylmää
– kuumuutta
– ihmisen vihollisia (sekä eläimet, ihmiset että taudit)
– onnettomuuksia ja tapaturmia vastaan
– näkymystä vastaan
b) Psyykkinen suojaus
– noituutta ja magiaa vastaan (taikauskoisten piirissä). Vanhin psyykkisen suojauksen muoto.
– moraalista vaaraa vastaan – siveyden suojaus. Myös eräissä alkukulttuureissa lapsi on palvellut moraalisena ja siveellisenä suojana. Ko. tavoitteeksi voi kehittyä tekopyhyyden ja häveliäisyyden korostus.
– suojaaminen ympäröivän maailman epäystävällisyyttä vastaan samaistumalla muuhun maailmaan. Tämän merkitys on viime aikoina ilmeisesti ns. massamuotialueilla koventunut. Tehtävänä suojauksella on:
– suojaaminen hyljeksimistä vastaan ja saada sakin hyväksyminen
– suojaaminen ivaa ja pilkkaamista vastaan.
3. KORISTELU TEHTÄVÄT
Nämä voidaan jakaa kahteen -pääryhmään
– muotoon ja mittoihin vaikuttava liikunta mukaan lukien.
– psykologiset koristustehtävät. Siihen saattaa liittyä pitkästi erilaiset meikkaustavat. Tällöin pukine saattaa olla enemmän viehe kuin varsinainen vaate.
A. Muotoon ja mittoihin sekä yleisfyysiseen vaikutelmaan vaikuttaminen
– vertikaalisten mittojen korostus – pituus, joko todellinen tai näennäinen korkeuden ja/tai leveyden lisäys. Tai sitten kaljapullokehosta tehdään atleetti. Hoikkuuden tai pyöreyden korostus tai piilotus, kehon liikkeiden korostus – urheilullinen, menevän näköinen.
– jonkin kehon paikallisen alueen korostus.
– kaula-aukko, kaljunpeitto, vyötärö, hartiat, raajojen pituuden tai lyhyyden korostus – voi olla myös piilotustarkoitus.
– olemassa olevan muun vaatetuksen täydentäminen tai peittäminen
B. Puhtaasti vaatteilla koristelu, joka on tavoitteellista
– seksuaalinen korostus – viehe (Miehisyyden, naisellisuuden, peittäen paljastavasti tai paljastaen peittäen jne.)
– voiton tai palkinnon merkkinä
– virka-asun ja aseman korostus – upseerit, puoluepamput 1-puoluejärjestelmämaissa, papit, piispat, poliisit portsarit.
– kansallisuuden tai paikkakunnan merkki (maakunta, valtio, kylä). Kansallispuvut.
– ammatin merkki ja korostus -yo-merkonomi, myyntimies, sotilaat, lääkärit, lentäjä, kipusiskot jne.
– varallisuuden osoitus
– oman minän korostus
– välttämättömien lisätavaroiden – lisätarvikkeiden kuljetusta ja pitoa varten (koristus – taskut). (Olkapoletit, kauluslaatat)
– kuulumisesta merkki johonkin erityiseen ihmisryhmään tai järjestöön:
– punkit, hipit,
– tekotaiteilijoihin
– luonnonsuojelijoihin, radikaaleihin, taistolaisiin, partiolaisiin, marttoihin, teekkareihin jne. (Merkki tai huivi tai päähine riittää)
– puhdas huomionherätys – peittäen paljastava, ärsyttävä. Pukeutumista voidaan täydentää make-upilla
– maalaus, kampaus myös hiukset, värin vaihto, parta
– kauneusleikkaukset, muotoilu (kehonosien), korvat, huulet, nenä esim. jalan koko entisessä Kiinassa pyrittiin naisilla saamaan pieneksi rautakengillä kasvuiässä puristamalla.
– tatuointi, arpien teko, itsensä silpominen.
3. IHMISTEN JAKAANTUMINEN ERI TYYPPEIHIN PUKEUTUMISEN SUHTEEN.
Voidaan puhua seuraavista ihmistyypeistä pukeutumisen perusteella
A. Kapinallinen tyyppi
B. Alistuvainen tyyppi
C. Tunteeton tyyppi
D. Tekopyhä- tai -siveä tyyppi
E. Pikkutarkka eli tunnollinen eli velvollisuudentuntoinen tyyppi
F. Suojautuva tyyppi
G. Itseään pönkittävä tyyppi
H. Omahyväinen ja itsekeskeinen tyyppi
I. Keikaroiva tyyppi
– Kapinallinen
Tällainen henkilö ei saa juuri positiivista mielihyvää vaatteistaan, vaan pitää niitä pikemminkin pakosta välttämättömänä paheena. He tuntevat pukineet rajoittimina ja kahlitsijoina. Sen tähden he käyttävät mahdollisimman ohutta ja kevyttä vaatetusta jos yleensä ollenkaan tilaisuuden tullen. He kiinnittävät vähän huomiota pukineiden laatuun myös esteettisessä mielessä. Mukavuus liikkumisen, hoidon, pitämisen, pukemisen ja riisumisen kannalta tärkeätä. He eivät arvosta vaatteiden suojaavaa ja koristeellista puolta. He pitävät yleensä vaatteet loppuun. Pukeutuminen on nukkavierua, likaista, epäsovinnaista ja jopa työ- tai ilmasto olosuhteisiin sopimatonta. Jos jokin vaatekappale on haitaksi, se heitetään heti pois tai hylätään!
– Alistuvainen tyyppi
Pukeutumistapa on samantapainen kuin edellisellä, mutta on alistuvana hyväksynyt sen. He marisevat kyllä vaatteiden epämukavuudesta, mutta eivät tee mitään sen hyväksi. Eivät ole riittävän rohkeita kuten edelliset.
Marina koskee:
– ulkonäköä,
– rakennetta,
– painoa,
– sopimattomuutta
– Tunteeton tyyppi
Hän pukee ja riisuu vaatteita, kuluttaa loppuun ja heittää sitten pois saamatta juuri tyydytystä, mutta ei tunne epämukavuutta, vaivaa tai haittaa niistä. Hän silti on siististi ja hyvin asiallisesti puettu – huoliteltu, mutta pukeutumiselle ei ole koristeellista merkitystä. Sitä vastoin hän pyrkii olemaan vaatimaton. Varmuuden vuoksi kiinnitetään vähän huomiota myös suojaamistehtävään – myös ollaan kiinnostuneita yksinkertaisesta ja vaatimattomasta ulkonäöstä.
– Tekopyhä tyyppi
Hän nauttii suuresti säädyllisestä pukeutumisesta, joka usein päättyy itsensä näytteillepanemiseen. Hän on altis arvostelemaan ”säädytöntä” pukeutumista, joka pyrkii paljastamaan kehon sekä muodon vaihteluja ja halua olla muodikas. Ko. tekopyhyys ei koske pelkkää uskonnollisuutta. vaan myös puhdasta lahkolaista poliittista leimautumista – joka pukeutumisena korostuu: olen muita parempi myös moraalisesti. ”Liituraitaproletäärit” ovat tämän päivän Suomessa hyvä esimerkki huoliteltua kampausta ja hoidettuja kynsiä myöten. Aivan samoin aikoinaan Saksassa natsit halusivat huolitellulla ulkoasullaan osoittaa olevansa kaikin puolin muita parempia.
– Velvollisuuden- tuntoinen tyyppi
Hänen pukeutumistyylinsä muistuttaa suuresti virkapukua. Hän pyrkii pukeutumisella korostamaan, ettei hän ole missään tapauksessa pehmeä eikä mukavuutta rakastava. Pukine kuvaa pikemminkin, että hän on työmyyrä, tehokas, tärkeä ja velvollisuudentuntoinen, virka mies velvollisuuksineen ja vastuineen!
– Suojautuva tyyppi
Hän ”vilukissa”, jolle pukeutumisen tärkein tehtävä on pysyä lämpimänä suojassa kylmää, tuulta, sadetta, vetoa, kosteutta ym. vastaan. Hän todella tykkää kököttää lämpimässä. Siksi hän pukeutuu ylilämpimästi kesälläkin pyrkien tarkoituksellisesti suojautumaan auringolta.
– Itseään pönkittävä tyyppi
Hän haluaa vaatetuksen avulla itselleen mielihyvää – vaatetus tukee ja varmistaa häntä. Hän käyttää kireitä tai jäykkiä vaatteita, jopa vähän epämukavuuden kustannuksella – tällöin pukineet voivat olla ylikireillä ja jäykkiä. Hänellä on kuteissaan sitä mukavampi olla, mitä epämukavampaa on niissä puhtaasti fysiologisesti.
– Omahyväinen tyyppi
Hän tietää mitä haluaa ja pitää siitä kiinni. Siitä huolimatta hän harjoittelemalla vähän huolenpitoa voi silti pukeutua mukavasti mukavan olon kannalta, hygieenisesti ja hyvällä maulla antaen itsestään ylenkatseellisen leiman. Hän tuntee olevansa parempi muihin nähden, jotka eivät tähän pysty vastaavin yksinkertaisin keinoin pukeutumisessaan. Hän huolehtii myös vaatteillensa kunnosta ja siisteydestä.
– Keikarityyppi
Hän pyrkii pukeutumistapaan, jossa vaatteet ja keho sulautuvat korostuvan harmonisesti yhteen. Hänellä on korostunut kiinnostus vaatteisiin, pukeutumiseen ja muotiin, joka miehissä tulee esille keikarina!
4. VAATETUKSEN ANTAMA MUKAVA OLO PUHTAASTI FYSIOLOGISESSA MIELESSÄ
Jos muodin oikut ja sen antama mielihyvä tai paha jätetään pois, vaatetuksen mukavuuden määräävät seuraavat kaksi tekijää:
– lämmöneristyskyky mukaan lukien tuulen vaikutus
– kosteuden (hikoilun) siirtokyky iholta ulkoilmaan vaatetuksen läpi tai sen aukoista.
Jälkimmäisellä on Suomen ilmasto-olosuhteissa oleellisesti tärkeämpi merkitys. On muistettava, että ihminen on biodynaamisesti toimiva lämpötaloudellinen kone – tosin kovin kehnolla hyötysuhteella, joka luovuttaa lämpöä myös kosteutena. Ihmisen energian tuotanto on levossa vain murto-osa siitä, mitä se on kovasti työskenneltäessä, liikuttaessa tai muuten touhuillessa. Asiaa valaisevat oheiset luvut (lämmön tuotanto tunnissa):
– levossa 250 Kj/ h (60 Kcal/ h)
– reippaasti käveltäessä tai tehtäessä keskiraskasta työtä 1250 Kj / h (300 Kcal/h)
– raskaassa työssä tai muussa ponnistelussa 2500 Kj/ h (600 Kcal/ h)
– hyvin raskaassa työssä tai muussa ponnistelussa 3 500 Kj/ h (850 Kcal/h).
Vastaavasti hikoilu voi vaihdella muutamasta kymmenestä grammasta yli litraan tunnissa samoin kehon aktiviteetista riippuen. Käytännössä pukineen tulee varsinkin syksyllä, talvella ja keväällä täyttää samanaikaisesti 2 tehtävää:
– levossa tai hiljaisen toiminnan aikana (esim. tauoilla) sen tulee antaa riittävä suoja lämmöneristyksellään kylmää vastaan tuuli mukaan lukien.
– työskenneltäessä tai liikuttaessa pukineen tulee päästää syntyvä ylimääräinen lämpö kehosta ja pukineesta ulos. Tällöin ratkaisevaksi kriteeriksi muodostuu kosteuden läpäisykyky pukineen kastumatta. Usein hetkellinen huippu muodostuu ratkaisevaksi kriteeriksi. On muistettava, että märän tai kostean vaatteen lämmön eristyskyky on vain murto-osa kuivasta.
Kehon mukavan olon kannalta on edullisin olotila, kun ihon keskilämpötila on + 32°C ja hipiä on kuiva. Muutaman asteen heitto siitä puoleen tai toiseen tekee olon kovin epämukavaksi. Jos iho on 100-prosenttisesti märkä, hiestä tai muusta, olo on erittäin epämukava. Epämukavuuden raja on 60%. Mentäessä alle 50% mukavuuden olo kasvaa nopeasti. Vaatetukseen käytetyn kuitumateriaalin laadulla, lankojen rakenteella ja tiheydellä, kangasrakenteella ja sen saamalla kemiallisella tai muulla käsittelyllä sekä leikkauksella (muotoilulla) kehoon nähden sekä vaatekerrosten luvulla ja laatuominaisuuksilla on suuri merkitys niin lämmöneristys kuin kosteuden kuivana läpäisykyvyn (hengittävyyden) suhteen. Vaatetuksen mukavuus on molempien tekijöiden yhteistulos. Pukineyhdistelmässä yksikin epäoleelliseltakin vaikuttava kerros voi pilata kaiken, kuten yksi ilonpilaaja hauskuuden suuressakin mukavassa seurassa. Mitä parempi on vaatetuskokonaisuuden kosteuden läpäisykyky verrattuna lämmöneristyskykyyn, sitä laajempi on sen käyttöalue eli kelpoisuus eri toiminta- ja sääolosuhteissa.
Edelleen tärkeinä tekijöinä käyttökelpoisuuden ja mukavuuden kannalta ovat:
– tuntu ihoa vasten – sekä lämmöneristyskyvystä että kosteuden siirtokyvystä riippuva. Tuntuun tulee kiinnittää erityishuomio niissä osin tekstiilejä, jotka ovat välittömässä kosketuksessa hipiän kanssa (esim. alusvaatteet, työasut, paidat jne.)
– missä määrin pukine rajoittaa liikkumisen ja toiminnan vapautta erityisesti raajojen ja kehon taivuttelun suhteen (hyvin pitkälle pukineen muotoilu- ja kokokysymys),
– missä määrin pukine puristaa jotain kehon osaa tai liimautuu kiinni – pienikin alue riittää epämiellyttävän olon kynnyksen ylitykseen.