Ihmiskoe: tumpelo koiranomistajana
Edellisessä postauksessa, jossa listasin 50 kohdan, perstuntumalla laaditun bucket listin, kerroin haluavani joskus olla koiranomistaja huolimatta siitä, että tulen täysin koirattomasta perheestä ja itseasiassa koirattomasta suvusta. En ole kasvanut eläinten keskellä, eikä minulla ole oikeaa kokemuspohjaa eläimen hengissäpitämisestä.
Mutta nyt olenkin hieman omituisessa tilanteessa.
Olen saanut viikoksi vieraan.
Tai ei se mikään varsinainen vieras ole, vaan poikaystäväni perheen koira, joka tarvitsi majoituksen muun perheen lomaillessa. Se (ei, koira ei ole mikään hän tässä taloudessa) tuli nuuskuttelemaan nurkkiamme eilen ja suunnisti heti tutulle löhösohvalle, joka on peritty juurikin poikaystäväni vanhemmilta.
Koira itseasiassa on vilahtanut täällä blogissa joskus kauan sitten.
Bumba. Se on iso, takkuinen ja valtaa sohvasta kaikki tyynyt. En ole niin ilahtunut siitä.
Eilen se aivasti päälleni kolme kertaa peräkkäin.
Aamulla se kiipesi sänkyyn ja nuoli naamaani. En edes tiennyt sen osaavan tehdä sitä. Yleensä se on osannut nuolla vain omaa nenäänsä.
Se on myös aika kujainen ja ravaa ympäriinsä, koska kerrostalossa kuuluu paljon enemmän ääniä kuin rauhallisessa omakotitalossa. Olen minäkin kyllä aika kujainen, vaikka olenhan minä sitä jonkin verran hoitanut poikaystäväni luona. On vain outoa, kun joku on koko ajan vieressä.
Nyt hengailemme kaksistaan kotona. Pitääkö sen kanssa leikkiä? Se lähinnä nukkuu. Ja se on niin iso, ettei se juuri mahdu hepuloimaan ainakaan sisällä.
Mutta kyllä minä ainakin vielä olen kovin tyytyväinen siihen, että joku välillä tunkee karvaista turpaansa kainalooni.
Bumba on nyt ollut jo vähän aikaa toisessa huoneessa minun kirjoittaessani tätä. Voisin vaikka vannoa, että sen on kiivennyt taas sänkyyn ja levitellyt perskarvojaan tyynylleni. Aika mennä pomottamaan ja aika ilmeisesti opetella petaamaan sänky aamuisin.
Alkakoon tästä siis viikon mittainen ihmiskoe! Pitää oikeasti muistaa ruokkia joku, pitää oikeasti käydä lenkillä (tätä pakkoa olen oikeasti odottanut kaikkein eniten, koira on hyötyeläin) ja pitää muistaa nostaa katse läppärin äärestä aina silloin tällöin. Bumba on äärimmäisen halailumyönteinen. Se on mielestäni hieno piirre lemmikissä. Siksi en haluaisi kissaa, ne ovat liian tympeitä.
Tuleeko minusta nyt ärsyttävä, vain koirastaan jauhava lässyttäjä, joka tuuppaa täyteen kaikki varteenotettavat keskustelupalstat koirakertomuksilla? Lataanko Facebookin profiilikuvaksenikin koirani kuvan ja kerron kuvatekstissä jonkun imelän iskelmäbiisin sanoin miten älykäs ja mun ainoo rakkaus koira yhtäkkiä on? Täytänkö blogin omasta mielestäni hassuilla koirajutuilla? Unohdanko jutella poikaystävälleni? Siirtyykö poikaystävä sohvalle ja koira sängylle?
Tuleeko minusta oma pahin painajaiseni?
Vai kyrsiinnynkö haisevaan pöhinähengitykseen, ainaisiin lenkityksiin ja koirankakan keräilyyn?
Mitä luulette, kestänkö edes viikkoa koiranomistajana?
Kokeellista viikonloppua ihmiset!
– Jenni H.