Rakas päiväkirja, rakkaat ihmiset. Minulla on ongelma.

Kimmeltävä, kilisevä, hypisteltävä hamstrausongelma.

Niin. Oho.

Olen nyt yli viikon verran kulkenut äärimmäisen vähillä energioilla ja pääsääntöisesti nukahtanut heti koulusta kotiin päästyäni. Siksi blogikin (kirjoitin ensin blogigin, gigigigi, hauskaa..) on ollut laiminlyötynä. Nyt kun sain vihdoin kunnon yöunet ja vapaan perjantain, ajattelin kohdata – vihdoin, kuukausien ja kuukausien ”pitäs varmaan” -vatuloinnin jälkeen – makuuhuoneen laatikot. Ja takkien taskut. Ja kylpyhuoneen kaapit. Ja laukut..

Toistan. Oho. Oli todellakin oikea hetki kovakouraiselle väliintulolle.

Ongelmahan on aika ilmeselvästikin seuraava: olen äärimmäisen perso kaikelle kimaltavalle. Siksi en voisi luultavasti asua esimerkiksi keskustassa. Minun olisi liian helppo käydä nopeasti vilkaisemassa, olisiko kaupassa jotain hyviä alennuskoruja. Tai oikeastaan mitä tahansa koruja.

Sillä minullehan kelpaa vähän kaikki ja kaikki se nirsous, missä loistan esimerkiksi ruoan äärellä, on kohdannut ääripäänsä koruhyllyillä. Sulat, piikit, pääkallot, kulta, hopea, riipukset, kettingit, eläinkuvio, graafiset kuviot, pinkki, lila, sininen, oranssi, metallinen, muovinen, nahka, renkaat, napit, panssarit.. Ainoa koru, jota en päälleni pukisi, on Nomination -rannerumilus. Ei sillä, että minulla olisi varaakaan sellaiseen.

Usein suosin koruostoksilla myös kohtalokkain seurauksin more is more -mottoani, mutta välillä hurahdan johonkin piperrykseen. Minulla on esimerkiksi pienet perhoskorvakorut, vaikka minä ihan tietoisesti inhoan perhosia kaikkialla muualla, paitsi ulkona. Lähettäisin jälleen terveisiä logiikalleni. Se on äärimmäisen ovela etsiessään porsaanreikiä kaiken kimaltavan edessä.

Huomasin kyllä, että kun kaadoin kaiken koruomaisuuteni pöydälle ja kuvasin niitä, en voinut olla vähän väliä pakahtumatta siihen, miten kauniita ne olivat tuolla lailla läjässäkin. ”Voi, tuotakaan kaulakorua en ole käyttänyt aikoihin.” ”Voi, onpa täydellinen violetin sävy.” ”Voi, miten älykkäästi valittu niittien määrä.” Mutta osa koruista on yhä paketissa! Osaa en edes muista. Osasta en edes pidä. Osaa olen roikottanut mukanani jo vuosia ja kuvitellut, että joskus tykästyisin niihin uudestaan. Ne ovat rihkamaa.

Sitten vetäisin henkisen bitch slapin, ryhdistäydyin ja riuhtaisin järkeni takaisin. Heikko naikkonen, herätys! Get a grip.

Sen jälkeen minä todellakin – sydän vuolaasti verta ja kimalletta itkien, kuten asiaan kuuluu – siivosin paisuneista koruvarastoistani yli puolet pois.

Ja hyvät ihmiset, tässä on saldo selviytyneistä kimalluksista:

Kaiken tämän jätin itselleni käyttöön.

Tiedättekö, mikä oli ensimmäinen harmistunut ajatukseni niistä, mitkä jätin itselleni? Onpa niitä vähän. Ehkä hamstrauksesta toipuminen alkaa ongelman myötämisellä, seuraavaksi tulee varmaan joku ontto suremisvaihe.

Osan koruista hautasin hyvillä mielin muiden jäännösten sekaan. Ne pääsevät samaan yläkaappiin ylioppilaslakin ja vanhojen matkamuistojen kanssa.

Osa koruista ei edes ollut minun.. Aion kyllä lähettää ne postissa oikealle omistajalleen. Onneksi niitä oli vain muutama. Kleptomania olisi luultavasti ollut seuraava askel korunhimossani.

Sitten laitoin muutaman korun talteen ikuista kadotusta tulevia askartelu- ja DIY-projekteja varten. En löisi päätäni pantiksi siitä, että niistä tulee mitään postausta vielä tämän vuoden puolella. Samassa askertelulaatikossa lojuu muun muassa yksi ihana, keltainen kaulahuivin nysä, jonka neulomisen aloitin mielettömällä ja kuin seinään läjähtäneellä tarmolla noin puolitoista vuotta sitten.

Tämänpäiväisestä korusiivouksesta olen kuitenkin äärimmäisen ylpeä. Varsinkin ne, jotka yhtään tuntevat minua tietävät, miten tuskallisen ja dramaattisen sisäisen vääntelehtimisen takana tämä oli.

Mutta arvaatteko jo, minne kaikki hylätyt korut päätyvät?

No, kirpputorille! Olen jälleen varannut pöydän Tampereen PLT -kirpputorilta (viimeksi kokemukset siitä olivat äärimmäisen positiivisia) ja käyn kärräämässä omaisuuttani sinne sunnuntaina. Laitan blogiin tänään tai viimeistään huomenna muutaman kurkistuksen siihen, mitä kaikkea myyntiin lähtee. Olkaahan kuulolla!

Ah, onpa jotenkin helpottunut olo. Tämä ponnistus oli vähän kuin suolihuuhtelu tavaraövereilleni. Siinäpä teille leppoisa mielikuva näin perjantain kunniaksi.

Onko siellä muita, joille tekisi hyvää vähän karsia materiavarastoja? Kertokaa kokemuksia ja ajatuksianne!

Ja muuten, lohduttavaahan tässä oli etenkin se, että vaikka ne tulevat kirppisrahat noistakin koruista lämmittävät kummasta, saan nyt taas – vähän paremmalla omatunnolla – ostaa uusia koruja tilalle. Vai miten se hamstrauksesta parantuminen nyt oikein menikään..

Tyhjentävää (hekohekoheko) perjantaita ihmiset!

– Jenni H.