7. luukku – Pikkujouluihin tarvitaan vain nakkeja ja nakitonta seuraa.

Hah, tänään sainkin luukun ulos jo reippaasti tämän vuorokouden puolella. Repikää siitä.

7. luukku – Pikkujouluihin tarvitaan vain nakkeja ja nakitonta seuraa.

Tänään vietänkin ensimmäistä tämän vuoden oikeaa pikkujoulua! Parasta on, että niiden järjestämiseen tarvitaan oikeastaan vain kaksi asiaa: hyvää kikattavaa naisseuraa ja ruokaa.

Nakinhimoinen tuuletus siis ihanille ystäville. Ja nakeille. Ja yhdelle nugetille.

img_7525.jpg

Kutsukaa tekin ystävänne kylään nakkiaterialle. Jos meno ei ole tarpeeksi edustus/blogikelpoista (täällä Terävissä hampaissa se nyt ei olekaan ihan niin justiinsa), juokaa kylkiäisenä vaikka sitä Blossa -ökyglögiä.

Oletteko te jo viettäneet pikkujouluja? Menikö jutut ja tunnelma sumuisen puolelle vai pysyikö Blossa holittomana ja seuraleikeissä vaatteet päällä?

Tästä illasta en vielä sano mitään. Lupaavalta kuitenkin vaikuttaa. Nakkialoitus on vahva aloitus.

On ollut niin ikävä näitä naisia, jotka nyt ovat ilahduttaneet elämääni jo kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Melko onnekasta elämää. Hyvä mieli.

Ihanaa viikonloppua ihmiset! Tekin olette tosi kivoja.

– Jenni H.

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli

Onnistuneen illan tuntomerkit

Tänään illanistujaisten päätteeksi tein loppulaskelman.

Hyvä ilta päättyy siihen..

img_7499.jpg

..kun ottaa painavat korvakorut pois, eikä ole koko illan aikana edes huomannut, miten hellänä kaiken raudan painosta venähtäneet korvanlehdet ovat.

img_7503.jpg

.. kun ruoka on tehnyt kauppansa, mutta sitä on silti jäänyt tulevia tarkoituksia varten. Eli tietenkin aamupalaksi.

img_7510.jpg

.. kun lasit ovat tyhjiä. (minusta on aina jotenkin kiva siivota tyhjiä laseja lattioilta ja pöydiltä, sillä se kertoo mielestäni poikkeuksetta siitä, että jotain hilpeää on tapahtunut)

img_7511.jpg

.. kun glögiä on mennyt kaksi kattilallista.

img_7518.jpg

.. ja kun kynttilät alkavat illan emännän mukana simahdella. Olin äsken vielä ihan pirteä, mutta sen tavalllisen katson-saman-csi-jakson-teeveestä-ties-kuinka-monennen-kerran -illan tilalle kun tulee kerrankin jotain ihanaa ja kauan kaivattua eloa kotiin, tulee väsymys nopeammin kuin narkoleptikolle.

Kiittäminen on suotavaa ja kaunista, ja tänään kiitoksen ansaitsevat kaikki ihanat tytykät, jotka kävivät kylässä.

Onpas jotenkin seesteinen olo, kun on saanut olla hauskojen ihmisten ympäröimänä. Usein sosiaalisissa tilanteissa tulee ähky, mutta tänään ei sellaisesta ollut merkkejäkään. Sekin on hyvän illan merkki.

Mukavaa viikonloppua! Tavatkaa ystäviänne ja ladatkaa akut täyteen.

– Jenni H.

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Hyvä olo Höpsöä