2. luukku – Glögi: joulukuun luvallinen sokeriöveri

2. luukku – Glögi: joulukuun luvallinen sokeriöveri

Kun Hans Välimäki tarjoilee omassa televisiojoulukalenterissaan guacamolea ja katkarapuja (suoraan Lidlin kylmähyllyistä? en tiedä, kuinka suuri osa kokin sielusta on jo mennyt kaupaksi?), minä tarjoilen glögiä!

Tai tarjoilin. Ihanasta mukista, kuten asiaan kuuluu.

Mutta eihän siitä jäänyt kuin muisto vain.

joulukalenteri20131.jpg

R.I.P. sinä ihana punertava hyvyyden meri. Nieluni oli kameraa nopeampi.

Tänään latinankielinen lentävä lause pidetään hyvin yksinkertaisella linjalla.

In vino veritas. – Viinissä on totuus.

Sillä nykyaikainen totuus tuosta lauseesta on vielä simppelimpi.

In glögius veritas. – Glögissä on totuus.

Jaa, mikä totuus? Se, että kuten kaikki muutkin sokerijuomat, myös glögi helpottaa angstia, ennen kuin se lopulta vie sinut Suurin Pudottaja -ohjelman Sokerihirviöt -erikoiskauteen. Aamuglögi, iltaglögi, hermoglögi, glögiä sosiaalisen paineen alla.. Niitä sokeritärinöitä ja niiden aallonpohjia on vaikea valvoa edes piikkiaidoin suljetulla kuntoilufarmilla.

Noh, maistuuhan se silti.

Päivän tuuletus koskee kuitenkin tänään sitä riemua ja helpotusta, kun edellisenä jouluna puoleen hintaan ostetut glögit (siinäpä onkin ollut elämäni pitkäikäisin säästösuunnitelma) maistuvat vielä hyviltä. Lopulta se räävitön ilakointi kuitenkin muuttuu kaapissa lojuneen sokerilitkun iskiessä ytimiin enemmänkin kahden aikuisen ihmisen aggressiiviseksi sokerihumalamellakaksi. Lattiolle jäi liloja tukkatuppoja ja muutama hammas, ennen kuin riehakointi päättyi äkilliseen väsymyskoomaan sokerin vaikutuksen lakatessa.

img_7286_0.jpg

Sokerinhuuruista tiistaita!

Postausta toteutettaessa käytettiin vain lurpsakoita niskalukkoja, eikä kanssaeläjiä vahingoitettu.

Mitenkäs te muut? Uppoaako glögius? Vai osaatteko te ymmärätää, että se ei ole yhtään sen luvallisempaa tai terveellisempää, kuin normaali mehukatti?

– Jenni H.

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Höpsöä

1. luukku – Joulukalenteri: ainoa kalenteri, jonka tarvitset

Terävät hampaat. -blogin joulukalenteri on avattu, jihuu! Tervetuloa seuraamaan ja ilahtumaan.

Koska joulu on parasta koko vuodessa, aion joka päivä jakaa teidän kanssanne Päivän Joulutuuletuksen. Lisäksi, vaikka olenkin kovin kiintynyt kiven ja kepin aikaisiin latinankielisiin lentäviin lauseisiin, aion tehdä niistä paremmat. Ja jouluisemmat. Koska seuraavilla 24 päivällä ei ole mitään muuta motivaatiota elämiseen, kuin joulu, lentävät lauseet tulevat kuvineen (kyllä, otan joulukalenterini e-rit-täin vakavasti) olemaan jouluaiheisia.

Hah! Crazy Christmas Lady kuittaa ja kumartaa ja avaa ensimmäisen luukun!

1. luukku – Joulukalenteri: ainoa kalenteri, jonka tarvitset

joulukalenteri2013.jpg

Minulla on neljä joulukalenteria, joista kolme (3!!!) on suklaisia. More is more.

Sitten! Se latinankielinen lentävä lause…

Voluptas tacita metus est magis guam gaudium. – Salaisessa nautinnossa on enemmän pelkoa kuin iloa.

… joka on tietenkin ihan päin seiniä. Sen sijaan, sen kuuluisi olla näin:

Joulukalenterius est solum gaudium. – Joulukalenteri on vain iloa.

Niinpä! Ja vielä joulukalenterikauden avauksen kunniaksi esitän teille tuuletuksen nimellä: joulukuun ensimmäisen päivän brofist.

20131201_115120.jpg

Sama kuva löytyy myös Instagram-tililtäni, nimellä @saukkotar.

Iloista sunnuntaita ihmiset! Pysykää mukana, sillä huomenna taas uusi luukku ja uudet lätinät!

– Jenni H.

Lopuksi on pakko sanoa pari juttua. Ensinnäkin kiitos entiselle ja maailman parhaalle äidinkielenopettajalleni Timo Sorjaselle, joka omassa neroudessaan kokosi Lentävien lauseiden käsikirjan, joka nyt toimii inspiraationani ja lähdeteoksenani. Lisäksi haluan pyytää häneltä anteeksi, koska en ole elämäni aikana istunut minuuttiakaan latinantunnilla. Hän ja muut kielinerot vaietkoon omavaltaisesta latinankääntämisestäni.

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä