2. luukku – Glögi: joulukuun luvallinen sokeriöveri

Kun Hans Välimäki tarjoilee omassa televisiojoulukalenterissaan guacamolea ja katkarapuja (suoraan Lidlin kylmähyllyistä? en tiedä, kuinka suuri osa kokin sielusta on jo mennyt kaupaksi?), minä tarjoilen glögiä!

Tai tarjoilin. Ihanasta mukista, kuten asiaan kuuluu.

Mutta eihän siitä jäänyt kuin muisto vain.

R.I.P. sinä ihana punertava hyvyyden meri. Nieluni oli kameraa nopeampi.

Tänään latinankielinen lentävä lause pidetään hyvin yksinkertaisella linjalla.

In vino veritas. – Viinissä on totuus.

Sillä nykyaikainen totuus tuosta lauseesta on vielä simppelimpi.

In glögius veritas. – Glögissä on totuus.

Jaa, mikä totuus? Se, että kuten kaikki muutkin sokerijuomat, myös glögi helpottaa angstia, ennen kuin se lopulta vie sinut Suurin Pudottaja -ohjelman Sokerihirviöt -erikoiskauteen. Aamuglögi, iltaglögi, hermoglögi, glögiä sosiaalisen paineen alla.. Niitä sokeritärinöitä ja niiden aallonpohjia on vaikea valvoa edes piikkiaidoin suljetulla kuntoilufarmilla.

Noh, maistuuhan se silti.

Päivän tuuletus koskee kuitenkin tänään sitä riemua ja helpotusta, kun edellisenä jouluna puoleen hintaan ostetut glögit (siinäpä onkin ollut elämäni pitkäikäisin säästösuunnitelma) maistuvat vielä hyviltä. Lopulta se räävitön ilakointi kuitenkin muuttuu kaapissa lojuneen sokerilitkun iskiessä ytimiin enemmänkin kahden aikuisen ihmisen aggressiiviseksi sokerihumalamellakaksi. Lattiolle jäi liloja tukkatuppoja ja muutama hammas, ennen kuin riehakointi päättyi äkilliseen väsymyskoomaan sokerin vaikutuksen lakatessa.

Sokerinhuuruista tiistaita!

Postausta toteutettaessa käytettiin vain lurpsakoita niskalukkoja, eikä kanssaeläjiä vahingoitettu.

Mitenkäs te muut? Uppoaako glögius? Vai osaatteko te ymmärätää, että se ei ole yhtään sen luvallisempaa tai terveellisempää, kuin normaali mehukatti?

– Jenni H.