Tänä vuonna kuvittelin olevani supernainen. Sillä enhän minä ole tuntenut yhtään kaamosmasennusta. En sitten murusenkaan vertaa! Ihmeen asennevammaiset pullamössöt, jotka itkevät viltteihinsä ja menevät ulos pimeään pahoittamaan mielensä ja saavat raivarit marraskuisesta vesisateesta. Ei sympatiaa. Tänä vuonna minä olen niin paljon teräksisempi ja voimaantuneempi, etten sorru tuollaisiin akkojen höpötyksiin (vaan kuolen hiljaa omassa liiterissäni, niin kuin suomalainen mies?).

Mutta, mutta, sitten tänään alkoi paistaa aurinko, pitkästä aikaa.

Ja kun se aurinko sävähti talojen takaa esille ja häikäisi suoraan minun silmiini, tajusin, että etenkin tällä viikolla vaivanneen ”en halua mennä harjottelupaikkaan, koska olen maailman ruokottomin parturi ja haluan vain kostoksi omasta huonoudestani kammata omaa naamaani ja lujaa” -olon hävitessä kuului vain vaimea pfuf.

Lisäksi yhtäkkiä muistin, että olin edellisenä – pimeänä – päivänä syönyt paprikasipsejä iltapalaksi. Ne vieläpä maistuivat oikeasti todella etovilta, vaikka käsi kulhossa urheasti hymyilin, että ”voi luoja, tätä minä tarvitsinkin!”.

Kyllä, otin opikseni. Nyt minä menen itkemään omaan vilttiini, sillä aurinko laski ja vei palasen minusta ja heitti sen mereen tonnikalojen raadeltavaksi. 

Sitten minä syön elämäni ensimmäistä Skyriäni. Sokerinhimoissa sitä näköjään ostaa jopa rahkaa.

Siinäpä teille elämäniloa tihkuva perjantaipostaus. Höpönassut.

Terkuin,

Jenni H. aka Rahkanvihaaja -92

Ps. Kirjoitus kategoriassa Hyvinvointi / Muu hyvinvointi. Suurta ivaa.