Arvoitusten yö ja oman elämän sexting

Hei hei viikonloppu, olit taas niin lyhyt ja ihana.

Lähdimme taas poikaystäväni kanssa Heinolaan roikkumaan kotikulmille (ja jääkaapille). Isäni teki lohta ja hymyilen sen ansiosta sieluani myöten koko ensi viikon.

Vietimme ne muutamat vapaapäivämme tällä kertaa omissa kotikodeissamme, mutta lauantaiyönä, yksin makoillessa patjalla olohuoneen lattialla, television valossa kattoon tuijotellen, salakavala tylsyys iski.

Mitä mä tekstaisin sille?

Joku viettelijätär olisi varmaan valinnut jonkun pikkutuhman sexting-linjan ja lähettänyt ”uuh nukun alasti”-viestejä. Minä luotin arvoituksen voimaan. Tuo arvoitus on leikitellyt mielillämme jo varmasti kaukaisista ajoista lähtien. Löytämättä vastausta tai mielenrauhaa kysymme itseltämme yhä uudestaan ja uudestaan..

Nakit vai jalat?

img_20131124_015030.jpg

Niin, kummat? Arvauksia otetaan vastaan suurella riemulla.

Alkuperäinen inspiraatio: Hot-Dog Legs.

Oliko vanha läppä?

No, ei tarpeeksi.

Himmeää sunnuntaita!

– Jenni H.

 

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Paketointityttöjen vaanija

Tänään en hypähdellytkään kouluun ihan niin täysissä voimissa, kuin olisin halunnut. Neljän tunnin jälkeen olo oli sen verran samea, että lähdin kotiin suorittamaan välikuoleman. Nyt menee taas ihan hyvin. Neljä purkkia viinimarjoja siis todella tepsii johonkin.

Ennen kotiinmenoa oli kuitenkin pakko käydä Sokoksen kautta – koska tietenkin hajotin viimeisen puuterini koulun lattialle, onko tänään joku uusintamaanantai? – ja mitä mitä näinkään! PAKETOINTIPISTE kolmoskerroksessa! En voinut hillitä itseäni, oli pakko mennä toljottamaan.

Ja minä lorvailin siellä bokserirekkien välissä hiplaten ties mitä munasukkia jo vähän epäilyttävän kauan ja kävelin monta ahdistavan hidasta kierrosta sen pöydän ohi. Oli näin lähellä, etten mennyt silmät innosta/maanisuudesta kiiluen kysymään niiltä tytöiltä, että ”Saanko mä katsoa kun sä paketoit?”. Tuskin he olisivat siitä pahastuneet. Koko kysymyksestä tuli vain minulle sellainen creepy setä-vähän-katselee-kun-on-neitosilla-niin-näpsäkät-pikku-sormet -olo.

img_7208.jpg

Onneksi olemme hankkineet jo oman lähipiirimme joululahjoja jo hyvissä ajoin, joten voin purkaa hillitöntä paketointihimoani niihin.

img_7011.jpg

Ja koska muiden ottamia, paljon hienompia kuvia ei saa oikeastaan ilman lupaa käyttää, laitan teille linkin omalle Pinterest-sivulleni. Siellä on paljon jouluinspiraatiota ja esimerkiksi juuri niitä suloisia paketteja. En ole paljon tuota sivustoa käyttänyt, mutta tähän loppumattomaan jouluhöpöön se on tuonut suurta iloa ja lohtua.

Kuola valuen, paperit rapisten. Varsin miellyttävää keskiviikkoa teillekin!

– Jenni H.

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä