Tänä aamuna kuulostin siltä, kuin olisin ollut viikon ryyppäämässä. Sateessa. Paljasvarpasin. Jo valmiiksi keuhkotautisena.

Oli niin rouhea olo, että päätin unohtaa koulun loppuviikoksi. Vaikka harmittaa kyllä ihan älyttömästi esimerkiksi se, että tänään olisi ollut luokan kanssa ilmainen hieronta iltapäivällä. Toivottavasti parannun jotenkin edes lauantaiksi, jolloin olisi vaihteeksi yhden ystäväni tuparit.

Mutta kun aikani murjotin sohvalla ja havahduin katselemasta Pienten perhettä (ihmettelinkin, miksi oloni muuttui tylsistyneestä jotenkin vihaikseksi.. se ohjelma on vaan ihan sietämätön, ja niin tuupattu täyteen sellaista käsi-kädessä-lets-do-this-together-elämäniloa ja kaikkea muuta pyhyyttä. olisivatpa ne perheen lapset edes vähän angstisempia), tajusin, että eihän tämä päivä nyt niin tympeä sentään ole.

Löysin jääkaapista munkkirinkilän. Ananasakäämä! Hävis.

Tiedättehän te ananasakäämän? Se on taikasana. En tiedä mistä se on oikeasti peräisin, mutta vaarini opetti sen minulle, kun olin pieni. Paras taikasana ikinä. En ymmärrä, miksi esimerkiksi Harry Pottereiden suomentaja Jaana Kapari-Jatta ei ole yrittänyt ympätä sitä kirjaan mukaan. Avada kedavran olisi voinut ihan luontevasti korvata Ananasakäämällä.

Saan myös luvan kanssa pumpata Finrexiniä, joka – paransi oikeasti tai ei – ainakin maistuu lohduttavalta, jos siihen sekoittaa yliannostuksen makeutusainetta sekaan.

Koska en valitettavasti käytä tänään aivojani koulunkäynnin haasteisiin, voin suunnata kaiken jakamattoman huomioni ja rakkauteni uuteen intohimooni: MyBoo -virtuaalilemmikkiin! Sen nimi on Kikare. Koska ei se muuta ollut pelin alussa. Nyt se on pinkki ja komean viiksekäs ja sarvekas eliö. Se on vähän kuin Tamagotchi. Sitä voi pukea ja syöttää ja kylvettää ja se pitää laittaa nukkumaan. Se on melko vaativa lemmikki, joten välillä saatan unohtaa puhua poikaystävälleni.

Erityisen ihanaa tuossa lemmikissä on se, että kun sille syöttää suklaata ja muuta hyvää, se tulee myös iloisemmaksi. Porkkanasta ja leivästä se tulee vain kylläiseksi.

Mutta mitäpä sitä taistelemaan todellisuutta vastaan.

Huh, olen oikeasti juuri näin lähellä aikuisuuden kynnystä..

Onneksi post-it-lappusetkin loppuivat ja sain ostaa uusia. Nyt voin liimailla ympäri kotia muistutuksia tärkeistä tehtävistä. Miettikää, miten kamalaa olisi unohtaa syödä se taco. En voi ottaa vastuulle sellaista oman elämäni ekosysteemin järkkymistä.

En muista mitä olen blogiin viime viikkoina kirjoitellut ja mitä en. Mutta meillä on joulukoristeet! Olleet jo viikon. Ja toissapäivänä haimme Anttilasta joulukuusen, jihuu! Kotimme ensimmäinen kuusi. Se on tekohavua, mutta iloni on aitoa. Toki minulle tuo 150 senttiä on ehkä hieman liian vähän, mutta tällä budjetilla pitää tyytyä vähempään. Se on silti yllättävän tuuhea ja siitä tulee vielä kunnollinen KABOOM-roskakuusi, kunhan ostamme siihen lisää koristeita kuorrutukseksi.

Roskakuusihan on siis positiivinen titteli. Kun vietimme perheeni kanssa joulun aikoinaan mummilla ja vaarilla (nykyään olemme enoni luona, koska heidän talonsa kestää isomman vierasmäärän), me koristelimme heidän (oikean) kuusensa aina kannosta latvaan ihan täyteen kaikilla talosta löytyvillä koristeilla ja käärimme sen erivärisiin nauhoihin. Yhtäkään koristetta ei jätetty laittamatta. Lopuksi vielä kruunasimme koko kimaltavan kuusikermakakun sellaisella kulta-hopeaisella silppunauhalla, jolloin se kimalsi vielä enemmän, jos mahdollista. Äitini nimitti sitä roskakuuseksi, eikä hänkään mitenkään pahalla. Roskakuusi on ainoa oikea joulukuusi. Sellaiset hillityt ja pelkistetyt kuuset eivät ole yhtään mistään kotoisin.

Joulukorttiprojektillekin on yhtäkkiä tuhottomasti aikaa! Sieltä krääsäkasojen seasta niitä kortteja syntyy, nättejä ja sitten vähän rumempia. Niitä syntyisi varmaan vielä nopeammin, jos en näpräisi virtuaalilemmikkiäni kaiken aikaa.

Ja jos tekeminen oikein sattuu tänään loppumaan, enkä jaksa enää tuijotella joulukoristeita, Bloglovinissa olisi lukemattomia FEIVÖRIT-kansioni postauksia 271. Olen ollut aika kaukana läppäristäni viime viikot.

Vaikka tämä postaus lähtee kohta ihan täysin lapasesta kaiken rönsyilyn kanssa, minun on pakko jakaa vielä yksi elämääni parantanut linkki: What Would I Say?. Se skannaa Facebookin julkaisujasi ja kaikkia teksejäsi ja summaa niistä lauseita, joita voisit suustasi päästää. Valmiita päivityksiä vanhoista vitseistäsi! Oletteko jo kuulleet tästä? Itse sain siitä hyvät naurut ainakin puoleksi tunniksi. En tiedä mitä se minusta kertoo, mutta generaattorin mukaan olisin voinut sanoa esimerkiksi: ”Laittakaa täällä pikaista viestiä tai kanan kokoinen poliisi” tai ”Täs on isoimmat reidet!”

Oliskohan tässä jo tarpeeksi lörpöttelyä hetkeksi?

En kehtaa kirjoittaa enempää.

Ihanaa olla kipeänä. Tekemättömyyden ja löhöilyn suuri autuus, ota minut!

Mitä teille kuuluu? Oletteko jo ihan kypsiä tähän viikkoon vai vieläkö henki pihisee näin lähellä perjantaita?

MORO.

– Jenni H.