Tänä vuonna minulla ja poikaystävälläni olikin isätön isänpäivä. Opiskelijabudjetti potkaisi nilkkaan ja lujasti, joten kotivierailut saivat tällä kertaa jäädä. Ja ystävällisesti postikin oli jemmannut kortit ja lahjat parempaan talteen, eivätkä ne olleet saapuneet isille perille, vaikka lähetimme ne ykkösluokan postissa ja torstaina aamulla.

Yritimme kuitenkin käyttää päivän hyödyksi ja tarkoitus oli siivota. Kuva alla antaa aika todellisen kuvan siitä, millaista meillä oikeasti on, kun molemmat juoksevat koti-koulu-harrastukset -väliä viikon päivät (plus, olemme aika laiskoja siivoajia). Olisin myös halunnut lietsoa tänään jouluintoani askaretelemalla kortteja. Ja koska Koskikeskuksen nettisivu ei pikaisen selailun jälkeen sanonut Tiimarin olevan kiinni, ryhdistäydyimme, revimme itsemme irti Simpsons -maratonista ja vedimme vaatteet päälle. Nopeasti Tiimariin ja takaisin kotiin.

Halusin myös ulkoiluttaa Kooky Gemsin pupukorua. Se piristää aina! Kuva ei tee oikeutta sen ihanalle kimalteelle. Terv. Harakkanainen.

Mutta kuten kuten kaikki loogiset ihmiset saattavatkin arvata, emme todellakaan päässeet Tiimariin! Koskikeskuksessa olivat auki vain ravintolat. Koko keskustassa olivat auki vain ravintolat. Olisi ehkä voinut arvata, mutta jästipää mikä jästipää. Ja kaikissa ravintoloissa oli perheitä isänpäivälounailla. Siitä viimeistään tuli aika paha mieli.

Sääliksi kävi myös bussikuskeja, joista varmasti ainakin osa on isejä ja töissä koko päivän.

Isäni on minulle todella rakas ja tänään varsinkin on kauhea ikävä. Minä hukutan hänet suklaakakkuun, kun seuraavan kerran pääsen kotiin!

Päivä kuluikin sitten vain kuljeskelussa, jahka olimme löytäneet tiemme ulos Koskikeskuksesta. Itsehän pystyn eksymään siis vaikka omaan kotiini, jos sille päälle satun. Eivät ne kauppojen infotaulutkaan ole koskaan antaneet minulle mitään muuta kuin jonkun hahmotushäiriön ja hengenahdistusta.

Joka paikassa oli kyllä ihanan hiljaista. Oli kivaa vain kävellä ja jutella ja pysähtyä ottamaan kuvia ilman, että joutuu väkijoukon tallaamaksi ja toljottamaksi.

Vaatteet on suomalaiseen tyyliin sopivasti värikoordinoitu sään kanssa.

Mihinkään kirppikselle emme todellakaan ehtineet. Radiolle astuimme sisään ja kävelimme yhden myyjän ohi myyntipuolelle. Hän ei kuitenkaan vaivautunut huomauttamaan, että liike suljetaan juuri, vaan sammutti valot, jolloin jäimme pilkkopimeään hyllyjen väliin. Se oli vähän omituista.

Voi itku, kun en muista tuon liikkeen nimeä! Kaikkea nättiä hiplattavaa. Ja sairaan kallista. Olkoon tämä ikkunan läpi, myytävän peilin kautta otettu kuva sitten vaikka joku asukuva. Olen niin huippu näissä.

Löysimme Laukontorilta myös parturi-kampaamon, josta ystäväni ovat minulle jo puhuneet. Siellä myydään tiiliä (anteeksi, tiilejä, niin kuin krokotiilejä? häh?). Tällainen liikeideaan kuuluva oheismyynti on aina yhtä ilahduttavaa.

Päiväni valo oli ehdottomasti kantakiinalaisemme, Golden Unicorn! Voi, te sympaattiset kiinalaiset, onneksi ette vetäneet kaltereita oviin ja ikkunoihin isäinpäivänä. Paikastahan saa ruuat siis puoleen hintaan mukaan. Ihan vaan vinkkinä kaikille nälkäisille (tai ei nyt tarvitse olla edes nälkä..) Tampereella vaeltaville. Paikka oli tänään ihan täyteen tuupattu, mutta onneksi ruokia ei tarvinnut odottaa kauaa. En ole koskaan ajatellutkaan, että niin monet perheet lähtevät ulos syömään isäinpäivänä.

Sunnuntain uljaisiin missioihimme lukeutui lopulta päättömän kuljeskelun lisäksi Itse Ilkimys 2:n metsästys. Yllättäen lähi-Ärrällä ei vuokrattu lainkaan elokuvia, eikä Makuuniimme ollut ikinä edes saapunut koko elokuvaa. Minulla on ikävä sitä vanhaa FilmTownia, jossa kävimme aina Heinolassa. Tuntuu, että siellä aina oli kaikki uutuusleffat. Ainakin ennen kuin niitä alettiin jakaa jossain R-kioskilla..

Otimme kuitenkin Lone Rangerin. Hömppä mikä hömppä, sunnuntaisin ei käytetä aivoja.

Hahaha. Ajatuksenani oli kotiin tullessa ottaa kuva uljaana liehuvasta lipusta. Se olikin kääriytynyt tuollaiseksi sini-valkoiseksi tulpaksi.

Päätän päiväni tähän kuvaukselliseen ateriaan ja omituisesti iskeneeseen siiderinhimoon.

Eikä se siideri sitten ollutkaan edes kovin hyvää, kun sitä äsken siemaisin. Monen kuukauden tauon jälkeen se maistui lähinnä pahalta. Olen lopullisesti taantunut takaisin mehunjuojaksi, koska en juuri jaksa käydä baareissa.

Maistoin perjantaina ystäväni suosittelemaa Vauhtihirmun mansikkamehua. Se oli paljon parempaa. Olisipa sitä nyt.

Tämä oli vähän tällainen höpöttelypostaus. Raittiin ilman myrkytys unettaa ja en kestä enää kirjoittaa noiden ruokien tuoksuessa vieressä. Currykana, I’m yours!

Millainen isäinpäivä teillä oli? Juhlitteko lainkaan?

Huomenna on luvassa naurettavan lyhyt koulupäivä, joten tuntuu, kuin viikonloppu vain jatkuisi aina vaan. Ei haittaa.

Rentoa sunnuntaita ihmiset!

– Jenni H.