Voiko miehestäkin tulla liittokansleri?

Eilen oli siis vaalipäivä Saksassa. Muutama päivä sitten näin eräässä haastattelussa lasten kysyvän, voiko miehestäkin tulla liittokansleri? Se kuullosti hauskalta, mutta samalla tajusin, että Merkelin uudelleen valitseminen neljännelle kaudelle peräkkäin tarkoittaa, että lapset tulevat kasvaneeksi 16 vuotta maassa, jossa valtion ylin johtaja ja näkyvin poliittinen henkilö on nainen. Vaikkakin kristillisdemokraatit menettivät runsaasti ääniä näissä vaaleissa, Merkelin suosio on kaikkien näiden vuosien (ja kriisien) jälkeen yllättävän korkea, jopa niiden keskuudessa, jotka eivät hänen puoluettaan valitsisi. Kritiikkiäkin on riittänyt kaikilta suunnilta. Häntä on usein arvosteltu esimerkiksi hitaasta ja odottavasta reagoinnista kriisitilanteissa. Mutta koska tunnelma kiihtyy tällä hetkellä nopeasti ja kriisin aiheita riittää joka päivälle, tuntuu, että ehkä se on ollut usein jopa tunnelmallisesti järkevä ratkaisu. Olla heittämättä öljyä tuleen, joka on sillä hetkellä muutenkin mahdoton sammuttaa. Pahin ratkaisu tuntuisi olevan joku niin valtaisalla paikalla helposti raivoava hätähousu. Ehkä hänen suosionsa liittyy myös siihen, että hän on pystynyt pitämään päänsä kylmänä, vaikkakin vaikeuksia on riittänyt. Silti pidän hänen puoluettansa vanhoillisena ja itse antaisin ääneni puolueelle, joka katsoo tulevaisuuten eikä ihannoi menneisyyteen, toivoen takaisin »good old times«. 

Viime päivinä ihmisten kannustaminen äänestämiseen on ollut todella suurta, osittain suurempaa, kuin yksittäisten puolueiden näkyvyys. Ja sillä on syynsä; sen toivotaan pienentävän radikaalipuoluiden mahdollisuuksia. Näissä vaaleissa tulee hallitukseen valituksi ensimmäisen kerran sodan jälkeen puolue, joka on avoimesti oikeistoradikaali. Se tulee olemaan kova pala, koska olen aina kokenut Saksan omaa historiaansa kohtaan todella kriittisenä (aihetta tietysti riittää) ja valistuneena, jopa esimerkillisenä. Samalla se on merkki yhteiskunnalisesta epäonnistumisesta, siitä, että ihmiset pistävät suurimman toivonsa radikaaleihin ideoihin, uskoen siihen parhaana mahdollisuutena omalle tulevaisuudelleen. Se ei jätä hyvää kuvaa muista puolueista. Suuri ero idän ja lännen välillä tulee näkyville, vaikka maan yhdistymisestä on kulunut jo melkein 30 vuotta. Se kertoo myös siitä, että ongelmia ja pelkoja ei olla huomioitu tarpeeksi. Koska Berliini yhdistää molemmat historiat, lännen ja idän, ero näkyy selvästi myös kaupungin rajojen sisällä. Myös medialla on suuri osansa tässä nousussa. Mitä vähemmän järkeä toiminnassa ja sanoissa, sitä enemmän taattua huomiota, parhaiten päiväkaupalla. Se väsyttää. 

Silti on tärkeää muistaa, että 87% päättivät antaa äänensä muille. Ja miettiä sitä, mitä itse pitää tärkeänä tulevaisuudelle ja kantaa siitä oma vastuunsa. Se ei ole riippuvainen vain polittiisista päätöksistä ja puolueista, vaan myös siitä miten 80 miljoona ihmistä kohtaa toisensa joka päivä arjessa. Omalla vastuulla ja päätöksillä on suuri vaikutus esimerkiksi yhdessäolon sosiaalisuuten ja luonnon puhtauteen. Mistä aloittaa, siinä kysymys seuraaville päiville.