Työharjoittelu i Haugesund Sjukehus

Mukavaa maaliskuuta! 

Kuukausi on nyt vierähtänyt Norjassa ja kolme viikkoa työharjoittelussa vatsaelinkirurgian osastolla. Älyttömän nopeasti on mennyt aika. Heräsin juuri kolmen tunnin päikkäreiltä. Tein työharjoittelussa poikkeuksellisesti 47 tunnin työviikon ja meinaa olla vähän univelkaa, varsinkin kun yläkerran naapureilla oli koko viikonlopun kestävät kotibileet ja itse piti herätä aamuvuoroon. Normaalisti meiltä odotetaan viikossa 30 työtuntia, mutta koska ohjaajani teki pitkän viikon, niin seurasin hänen työvuorojaan. Pitkään viikkoon vaikutti myös se, että sain oman potilaan, jonka mukana menin leikkaukseen ja jota hoidin heräämössä sekä leikkauksen jälkeiset päivät.

Leikkaus

Potilaani  tuli osastolle ileocecal resectioon, eli leikkaukseen, jossa poistetaan  ohutsuolen loppupää ja paksusuolen alkupää. Pääsin seuraamaan hänen leikkaustaan, joka kesti valmisteluineen noin 3,5h. Hoitajat asettivat leikkauspöydän päätyyn jakkaran, jonka päällä seisten seurasin leikkausta noin metrin etäisyydeltä. Jännitti älyttömästi, että miten reagoin kaikkeen näkemääni. Vähän ehkä teki pahaa, kun he nostivat suolet mahan sisältä esiin, mutta nopeasti siihen tottui ja sitä oli älyttömän mielenkiintoista seurata. Hoitajat leikkaussalissa olivat todella mukavia, he varmistelivat että eihän pyörrytä, kyselivät Suomesta ja juttelivat hiihdon MM-kilpailuista. Se onkin ollut täällä iso juttu. Hoitajien taukohuoneessa ja lähes joka potilashuoneessa on seurattu telkusta kisoja. Nauratti kun jopa sairaalapappi istui potilaiden odotustilassa tv:n ääressä.

Potilaani leikkaus meni hyvin ja seurasin häntä heräämöön. Siellä hän vietti vuorokauden ennen takaisin osastolle siirtoa. Heräämön hoitaja oli aivan ihana. Hän aidosti halusi opettaa mitä kaikkea heräämössä tehdään ja miten potilasta hoidetaan. Seuraavat päivät sitten hoidin potilastani osastolla, eli hoidin mittaukset, lääkitykset, mobilisoinnin jne. Hommaa helpotti se, että potilas puhui sujuvasti englantia. Nyt alkoi nyt parin päivän vapaat, joten saa nähdä onko hän enää osastolla, kun palaan töihin.

Yleistä työharjoittelusta

Paljon olisi kerrottavaa, mutta yritän tiivistää tähän muutamia asioita mitä olen työharjoittelussa nähnyt ja kokenut.

Ensinnäkin hoitajat ovat ihania. Suurin osa puhuu englantia ja kaikilla on suuri halu opettaa ja auttaa. Opiskelijoita osastolla on jatkuvasti paljon ja heitä kohdellaan todella hyvin eikä heitä koeta taakkana. Täällä en ole myöskään törmännyt sellaiseen hoitajien huonoon työilmapiiriin mitä valitettavasti Suomessa on nähnyt. Kukaan ei hauku työkavereitaan, pomoa tai työvuoroja, vaan kaikki hymyilevät ja ovat ystävällisiä ihan koko ajan. Saa nähdä millaista seuraavassa työharjoittelupaikassa on.

Osastolla ei ole kiire, vaan hoitajilla on hyvin aikaa hoitaa potilaita. He juttelevat potilaille paljon, kävelevät heidän kanssaan käytävillä eikä hoitotoimenpiteitä tehdä kiireellä. Esim. aamutoimilla ikääntyneille potilaille annetaan hyvin aikaa tehdä mahdollisimman paljon itse, eikä hoitajat hosu pesujen kanssa potilaasta toiseen. Isoin juttu mikä täällä ihmetyttää on se, että hoitajat eivät käytä käsidesiä eivätkä hanskoja juuri ollenkaan. Verikokeet, kanyloinnit ja IV-lääkkeet hoidetaan ilman desiä ja hanskoja. Näin kun verikoe otettiin ilman, että ihoa edes puhdistettiin. Kanyloidessa iho puhdistettiin, mutta sen jälkeen suonta taas paineltiin paljain käsin. Tuntuu,että hoitajat käyttävät hanskoja vain itseään suojatakseen, eli silloin kun ovat potilaan eritteiden kanssa tekemisissä. Suomessa potilaan alapesuissa käytetään kertakäyttöisiä pesulappuja, mutta täällä käytetään käsipyyhettä, joka sitten heitetään pyykkikoriin. Lääkkeiden jako sen sijaan on täällä hyvällä mallilla. Lääkehuoneessa on kärryjä, joissa on jokaiselle potilaalle oma lokeronsa. Niihin farmaseutti jakaa jokaisen potilaan vuorokauden lääkkeet ja sairaanhoitajat hoitavat lääkkeenannon. IV-antibiootteihin käytettävät infuusioletkut ovat ns. kaksiosaisia, eli niissä on kaksi eri päätä, joista toinen laitetaan NaCl-pulloon ja toinen antibiootin kuiva-ainepulloon. Samanlaisia ei ole tullut muissa harjoitteluissa vielä vastaan. Täällä IV-lääkkeet ja huumelääkkeet pitää hyväksyttää toisella hoitajalla ennen potilaalle antoa ja toinen hoitaja oikeasti katsoo, että lääke ja lääkemäärä on varmasti oikea. Hidastaa tietysti jakoa, mutta mielestäni ihan hyvä systeemi.

Potilaista voisin kertoa sen verran, että heitä on monenkuntoisia, minun moduulissani suhteellisen hyväkuntoisia ja omatoimisia. Iäkkäät harvemmin puhuvat englantia, joten heidän kanssaan olen yrittänyt kommunikoida parhaani mukaan ruotsiksi. He vastaavat takaisin norjaksi, josta ei välttämättä ymmärrä puoliakaan, joten aika usein saa pyytää toista hoitajaa tulkiksi. Nuoret ja keski-ikäiset yleensä puhuvat englantia, joten heidän kanssaan on päässyt paremmin jutustelemaan. Välillä väsyneenä tulee puhuttua ohjaajalle ruotsin ja englannin sekoitusta ja joskus vahingossa suomea. Meillä on ollut ohjaajan kanssa todella hauskaa, kun olemme yrittäneet selittää toisillemme asiaa mitä kumpikaan ei osaa sanoa englanniksi. Omaiset ovat täällä todella paljon läsnä. On ollut ihana seurata miten omaiset pitävät sairaista läheisistään huolta ja viettävät pitkiäkin aikoja vuoteen vierellä tai käyvät vierailulla päivittäin. Ruusuja ym. tuliaisia löytyy lähes jokaisen potilaan pöydältä.

Siinä nyt pieni pläjäys Haugesundin sairaalamaailmasta. Vielä kaksi viikkoa harjoittelua jäljellä, jonka jälkeen siirryn Udlandin hoivakotiin. Ha det bra!

Pilvinen päivä taukohuoneen ikkunasta. Sairaalan viereen rakennetaan uusi sairaalarakennus, jonka on tarkoitus valmistua 2021.
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *