Olen seurannut kehopositiivisuuteen liittyvää keskustelua suurella mielenkiinnolla. Mielipiteet näyttävät rajautuvan aika tarkasti puolesta ja vastaan. Välimaastoa ei ole. Omassa työssäni elintapaohjauksen puolella olen kääntynyt vahvasti puolesta-kannalle. Nyt kerron sinulle miksi.

Otan esimerkiksi seitsemän vuotiaan tyttäreni, joka harjoittelee viulun soittoa. Taito on ollut hänelle täysin uusi, mutta hän on edistynyt siinä hyvin. Välillä on tullut takapakkia, kuten kaikessa oppimisessa, mutta silti hän on mennyt sitkeästi eteenpäin. Tyttäreni taustatukena on loistava opettaja. Hän on alusta asti tuonut esiin tyttäreni vahvuuksia. Näiden havaitsemisen kautta tyttäreni on saanut uskoa opintielleen. Kun oppimisessa on tullut haasteita, hänen opettajansa on lohduttanut ja rohkaissut jälleen kerran eteenpäin. Yhtään piiskaniskua tai mollausta en ole havainnut.

Toki tyttäreni olisi varmasti edistänyt kireällä ja alaspäin painavalla otteella, mutta olisiko uuden taidon opettelu jatkunut vuotta pidempää. Tuskimpa.

Omassa työssäni olen havainnut, että jos muutos lähtee kehoviha edellä, eivät lähtökohdat ole vahvat. Jatkuva sisäinen piiskaaminen ja mollaaminen käynnistää kyllä nopean  muutoksen, mutta jos vastaan tulee hankaluuksia ja esteitä, voimat loppuvat ja  muutos katkeaa. Jäljelle jää kohtuutonta syyllisyyttä ja uskomus siitä, että ”minä en pysty enkä kykene”. Tämä on varsin luonnollista. Ei kukaan jaksa ilkeyden ilmapiirillä toimivaa sisäistä puhetta ikuisesti. Se musertaa ja vie uskon siltä, että itsessä asuu ihan oikeasti muutoksen voima.

Entäpä jos oma sisäisessä puheessa olisikin samoja piirteitä kuin tyttäreni opettajan metodeissa? Jos vikojen sijaan omasta kehosta ja omista elintavoista etsisikin vahvuuksia puutteiden sijaan? Miltä tuntuisi iloita jo valmiista vahvuuksista ja ottaa niistä voimaa tulevaan muutokseen?Jospa muutosten lähtökohtana olisikin hyvän haluaminen jo valmiiksi hyvälle keholle?

Jos eteen tulee haasteita, miltä tuntuisikin moittimisen sijaan suhtautua itseensä kuin ystäväänsä? Tarttuisit itseäsi kädestä, lohduttaisit ja rohkaisisit yrittämään uudelleen muistaen jälleen vahvuuksiesi kautta, että sinussa asuu voima. Tarvittaessa voit pohtia, miksi mennyt yritys ei onnistunut niin kuin olisit toivonut. Olivatko keinot vääränlaisia suhteessa arkeesi ja voimavaroihisi vai tarvitsetko vain vielä toistoa ja harjoitusta? Tämän jälkeen voit päästää irti menneestä ilman piinaavaa syyllisyyttä ja jatkaa puhtaalta pöydältä eteenäin.

Toivon yhtä kehopositiivisuutta ihan meistä jokaiselle.

Ihanaa uutta vuotta!

ps. Voit harjoitella kehosi hyväksyntää täältä: https://oivamieli.fi/kehosi_hyvat_puolet.php

Tämä on sinun ainutlaatuinen elämäsi. Niitä on jäljellä vain yksi. Tämä on ainut mahdollisuutesi. Jos kuvailisit sen kulkua 90.vuotis päivilläsi, millaisista asioista haluaisit kertoa?
Ketä elämääsi olisi kuulunut? Mihin olisit käyttänyt aikaasi? Mikä olisi ollut elämäsi keskiössä?

Miksi kysyn sinulta näitä kysymyksiä, kun haluan johdattaa ajatuksiasi kohti liikuntaa?
Enkö voisi liikunta-alan ammattilaisena vain kertoa, mitä kaikkea upeaa säännöllinen liikkuminen saa aikaan kehossasi?

Vastaus on yksinkertainen: en tee sitä, koska tiedän että sinä tiedät jo riittävästi. Et ole voinut välttyä punaisilta terveyslööpeiltä, jotka toistuvat
vähintään kahdesti vuodessa. Olet saattanut myöskin istua koulujärjestelmämme terveystiedon tunneilla kuuntelemassa faktaa diasulkeisissa.
Voit myöskin milloin tahansa avata tietokoneen ja googlata tietoa aiheeseen liittyen.

Kysyn sinulta arvoisestasi elämästä, koska toivon että sitä kautta katselisit myös liikunta-aihetta vain ja ainoastaan
omien silmälasiesi läpi. Toivoisin, että liikkuisit koska sinä aidosti ja oikeasti sitä haluat. Et koska lääkärisi, puolisisosi tai naapurisi sanoo niin.
Et yrittäisi mukauttaa elämäsi kiemuroita liikuntasuosituksiin ja potisi sen jälkeen piinnallista huonoaomaatuntoa, kun se ei onnistunutkaan kuin ajoittain.
Toivoisin, että jos hyvin alkanut liikkuminen lopahtaa, et enää kokisi huonommuutta, vaan rohkaisisit hellästi itseäsi jatkamaan puhtaalta pöydältä.
Toivoisin, että liikkumistasi kannattelisi aito ilo pakon sijaan.

Tieto on tärkeää ja se osaltaan ohjaa ihmistä, mutta omassa työssäni olen havainnut että se ei yksinään riitä.
Tarvitaan myös jotakin muuta, jotta ihminen motivoituisi liikkumaan tässä ja nyt, sekä myös vuosien vieriessä.
Yksi tällainen eteenpäin työntävä voima näyttäisi olevan se, että ihminen kokee tavalla tai toisella säännöllisen
liikkumisen tukevan hänelle arvokasta elämää ja arkea.

Millaista lisäarvoa liikunta toisi sinun elämääsi? Älä tyydy vastauksiin: jaksaminen ja pirteys. Ne ovat kyllä hyviä vastauksia, mutta kannustan sinua
raaputtamaan hieman pintaa syvemmälle ja kysymään itseltäsi: Entä jos olisit pirteämpi ja jaksavaisempi, mitä sinulle tärkeää sinne tulisi`? Jotakin sellaista,
mikä sieltä ehkä nyt uupuu, mutta jonka toivoisit siellä kovasti olevan?

Kun olen kysynyt työssäni ihmisiltä näitä kysymyksiä, olen saanut kurkistaa heidän yksilöllisiin arvostuksiinsa. Olen kuullut muun muassa seuraavia vastauksia:

”Jos jaksaisin paremmin, juoksisin hippaleikissä lapsen lapseni kanssa, enkä katsoisi vain vierestä”.
”Jos kuntotasoni olisi parempi, liikkuisin tunteja luonnossa.Luonnossa oleilu on minulle todella tärkeää!”
”Suuri haaveeni on vaeltaa kaukomailla. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Haluaisin toteuttaa tämän unelmani.”

Mitä sinä minulle vastaisit? Millaista lisäarvoa säännöllinen liikkuminen toisi sinulle arvokkaaseen elämään?