Yhden naisen haaste: Tehdään yhdessä hyötyliikunnasta mediaseksikästä!

Olen opiskellut liikunta- ja kuntoutusalaa seitsemän vuotta ja tehnyt monenlaisia työtehtäviä kyseisten aihealueiden parissa. Oman työurani aikana olen kohdannut jos jonkinnäköisiä liikunta- ja ravintotrendejä. Osa niistä on ollut sangen fiksuja ja osan kohdalla olen joutunut toteamaan Sannin sanoin: ”että mitähän V&%¤!a!”. Asiantuntijoiden keskuudessa on nousussa tällä hetkellä itseäni varsin paljon miellyttävä liikuntatrendi nimeltä hyötyliikunta. Harmikseni olen kuitenkin todennut, että se ei ole saanut osakseen ansaitsemaansa suuren yleisön suosiota eikä median huomiota.

Faktahan on, että pysyäkseen terveenä ihmisen on liikuttava. Mutta toinen hyvinkin todellinen fakta on, että jokaisen ihmisen elämä ja elämäntilanne on niin kovin erilainen. On olemassa Simo-sinkku, joka voi aivan hyvin viettää tunteja kuntosalilla työpäivän jälkeen. Se on hieno juttu. Upeaa että Simo pitää näin itsestään huolta. Mutta hänen vastakohtanaan on Kaisa-kotiäiti, jonka aika kuluu aamusta iltaan lasten ehdoilla. Hänellä ei ole tukiverkkoja, jotka hoitasivat lapsia hänen treeninsä ajan ja rahat eivät riitä trendisalin jäsenmaksuun, jossa olisi mahdollisuus lapsiparkkiin. Jos kuitenkin lähdetään tutkimaan näiden kahden ihmisen päivittäistä aktiivisuutta tarkemmin, huomataan että Kaisa onkin selvästi voitolla. Ja miksi näin?

Nyky-yhteiskunnan suurin synti on passiivinen arki. Tämä näkyy myös Simo-sinkun elämässä. Simo tekee mukavaa toimistotyötä istuen kahdeksan tuntia päivässä. Lisäksi hän ajelee autollaan lähes jokaiseen paikkaan.  Simo kyllä treenaa salilla säännöllisesti, mutta hänen muu passiivisuutensa  mitätöi valitettavasti hänen aktiivisuutensa. Kaisa taas aloittaa päivänsä leikkipuistosta, jossa hän leikkii esikoisensa kanssa hippaleikkiä hikoillen ja hengästyen. Kotona hän siivoaa ja touhuaa lähes koko päivän. Illalla hän reippailee kauppaan yhdessä lasten kanssa ja haravoi siinä sivussa vielä pihamaan iltaulkoilun yhteydessä. Sama kaava toistuu lähes päivittäin. Kaisan aktivisuus voittaa viikossa reilusti Simon, jos seurattaisiin esimerkiksi aktiivisuuskäyriä.

Tokihan Simolla on parempi lihaskunto kuin Kaisalla. Pelkällä hyötyliikunnalla ei aina saavuteta tiettyjä kunto-ominaisuuksia ja on äärimmäisen hienoa että toimistotyöläinen edes liikkuu. Tämän postauksen viesti on kuitenkin se, että miten liikumme arjessamme on myös ihan äärimmäisen upeaa!! Ehkä jopa upeampaa kuin trendilajien harrastaminen.Ja sitä aktiivisuutta täytyisi nostaa yhä trendikkäämpään asemaan! Naisten lehdet ovat täynnä treenivinkkejä ja fitnessbuumi senkun paisuu. Monet kokevat alemmuudentunnetta kun eivät esimerkiksi ruuhkavuosien takia pysty viettämään monia tunteja viikossa trendilajien parissa. Hyötyliikunta on kuitenkin osa yllättävän monen elämää. Sitä ei kuitenkaan huomioida arvonsa mukaisella tavalla ja se mainitaan kuntokartoituksissa vähätellen ja häpeillen. Hyötyliikunnalla on kuitenkin mieletön merkitys esimerkiksi painonhallinnassa. Jopa suurempi kuin kuntoliikunnalla.

Medialla on yllättävän suuri rooli kansanterveyden edistämisessä ja ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamisessa. Hyötyliikunnan statuksen nostaminen suurempaan arvoon olisi todella tärkeä kansanterveydellinen työ. Heitän siis ilmoille yhden naisen haasteen. Tehdään yhdessä hyötyliikunnasta mediaseksikästä!!!

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys