On tavallaan todella satuttavaa huomata itsestään asioita joihin ei kunnolla voi vaikuttaa, ja jotka on piirtyny syvälle suhun, ne kuuluu sun persoonaan. Kun tekee asioita aina toinen edelle, haluaa saada saada toisella hyvänmielen keinolla millä hyvänsä, perumalla omia menoja, järjestämällä asioita niin, että se toinen voi tuntea itsensä tärkeäksi ja sä teet tän kaiken koska sä haluat tehdä. Samalla sä ainakin alitajunnassa odotat että asiat kävis myös toistepäin, edes joskus, mutta niin ei ikinä tapahdu. 

Mä en kirjoita tätä siks että saisin muille huonon omantunnon tai joillekin piston sydämeen. Mä kirjoitan tän siks, että oppisin ymmärtämään itseäni paremmin ja oppisin sietämään sen olotilan joka usein siitä tulee, että odottaa saavansa samanlaista kohtelua. Tai sit siitä että sä et ookaan kenellekään se ykkösjuttu jonka takia perua jotain tai tehdä kaikkensa, järjestää aikaa mistä vaan.

Tää kuulostaa niin itsekkäältä mutta itse sitä on varmasti tavallaan totuttanut ihmiset siihen, että on aina valmis muita varten ja ”heittopussina” enkä mä siitä oo koskaan kärsinyt, en kunnolla, en ennenku on alkanut oppimaan muitakin asioita itsestään. Mä oon sitä mieltä, että mä en ansaitse mitään erityiskohtelua keneltäkään, mutta silti sitä vaan kaipaa välillä. Tiedän tosi ristiriitaista. Mä kuitenkin edelleen haluan laittaa muut mun edelle, ja ajatuskin siitä että tekisin asioita niinkuin itse haluan saa aikaan ahdistuksen, mutta samalla ahdistuksen saa aikaan myös se, kun yrittää tehdä kaikkensa toisen eteen ja ei saa mitään takaisin silloin kun itsellä on sellanen olo. 

Vaikka ei tietenkään oo mun asiani kuka laittaa kenetkin edelle minäkin päivänä enkä mä voi ketään valinnoistaan arvostella. Mutta kukapa meistä ei kaipais sitä huomiota, sitä tunnetta on jotenkin erityisen tärkeä. Se on ehkä yks syy miks mä teen asioita muut edellä. Tiedän, että oon vähän patti tilanteessa ajastusteni kanssa, mutta ehkä tää on tosiaan liian kiltin syndrooma. Kun toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää ja valitettavan usein sitä pyllistää juuri itselleen. 

Kuitenkin jos sä lakkaat olemasta kiltti ja sellainen kuin oot tähän asti ollu, niin yhtäkkiä ootkin muiden silmissä itsekäs paska., koska siihen on totuttu että teet aina niinku muut toivoo. Joten taas se oot sä itse joka saa kaiken niskaansa. Mun ajatusmaailma on sellanen, että omat saunavuorot ja lenkkeily tai mökkeilyt kukkien kastelujen takia on toisarvoisia seikkoja jos joku on kutsunut sut jonnekin, vaikka synttäreilleen tai mitä vaan. Tai en vaan pysty käsittämään miten joku voi verrata ihmistä materiaan. 

Mutta enhän mä voi olettaa että kaikki tietää mitä haluan kun en oo koskaan sanonu sitä tai vaikka olisinkin niin vaan vihjaillen ja toivonu että siitä joku ymmärtäis. Onhan mulla ihmisiä ympärillä jotka välittää ja on näyttänyt sen, mutta ehkä sitä toivoo välillä saavansa sellasta pyyteetöntä ja yllätyksellistä huomiota. 

Tai sitten on vaan tehtävä radikaali karsinta ihmisistä, ja jätettävä sellaset pois jotka vaan vie ja vie, eikä koskaan anna takaisin päin mitään. Tai stten se on vaan muutettava omaa ajatusmaailmaa, mutta todennäköisintä on, että yritän vaan aina sitten sietää epämiellyttävän olotilan. Koska loppujen lopuks toisen ihmisen näkeminen onnellisena korvaa sen monin kerroin.