Dealing with feelings

Tunteet on aina totta niiden kokijalle, eikä kukaan voi sanoa miten niitä pitäis käsitellä. Jokaisella on omat tapansa, kuitenkin jokaisen pitäis osata myös laskea suojamuurejaan sen verran, että osaa ottaa vastaan toisen sanoja. Kuunnella ilman automaattista hyökkäystä, ajatella toisen näkökulmaa asiasta. Silloin kun kertoo toiselle, että hei sä oot loukannu mua, siinä tuo esille sen toisen ”heikkouden” ja haavottuvaisuuden ja mahdollisuuden siihen että onkin tehnyt virheen. Meillä jokaisella on kuitenkin pelkoja jotka vaikuttaa miten suhtaudutaan asioihin.

Miksei tunteista sitten aina osata puhua niin omalla kohdalla oon huomannut, että useimmiten ,tai no aina, se johtuu peloista, siitä pelosta että ei tuu ymmärretyksi ja tulee hylätyksi. Aika pitkälle omassa elämässä oon mennytkin sen mukaan, että oon vaan niellyt asiat vaikka musta tuntuis että mua on kohdeltu väärin ja haluaisin jutella asiasta tai kertoa jollekin että hei, toi mitä sä teit niin satutti mua. Näin ollen en voi syyttää kuin itseäni siitä, että oon opettanut ympärillä oleville ihmisille sen, että mua voi kohdella miten vaan ja mä vaan aina ymmärrän. Ja sillä samalla kun ”ymmärrän” niin hyväksyn sen, että mua voi kohdella miten vaan ja mä koen aina ansaitsevani sen koska sillä etten kerro joidenkin asioiden satuttavan ,mitätöin kokoajan itseäni ja se taas vaikuttaa itsetuntoon ja käsitykseen itsestä ja oravanpyörä on taas valmis.

Se on vaatinut paljon töitä, että on ymmärtänyt, että myös mulla on oikeus sanoa tunteeni ääneen, vaikka se pelottaa ihan todella paljon. Ja sitten kun sanoo ne niin se ensimmäinen reaktio on että mitä helvettiä!! miten sä voit yhtäkkiä sanoa miltä susta tuntuu ku sähän aina oot niin ymmärtäväinen. Sitten hyökätään vastaan ja mitätöidään niitä tunteita, ja se toteuttaa juuri sen pelon siitä hylätyks tulemisesta ja pelosta että ei tuu ymmärretyksi. Usein ihminen joka ei suostu hyväksymään omia heikkouksiaan eikä ainakaan halua myöntää niitä niin kääntää ne sulle todet tunteet sua vastaan, sä et oo ymmärtäny jotain tai sä oot se joka asiat on tehny väärin. Silloin sitä saattaa tulla itselle se olo että no en mä ookaan oikeutettu tuntemaan näin. Mutta kun ne tunteet joita kokee on aina totta ja ei ne ikinä tyhjästä vaan ilmesty. Aina niiden käsitteleminen ei vaan oo niin helppoa, ja syitä pitää etsiä joskus todella syvältäkin.

Nyt onkin ihan uudenlainen tilanne opetella käsittelemään niitä tunteita joita se pelon toteutuminen aiheuttaa.

Vaikka joutuu taistelemaan epävarmuuden kanssa ja todella epämukavan olotilan kanssa, niin koen, että oman itseni ja oman elämäni kannalta se on parempi käydä nyt vuorostaan tämä opettelu taistelu läpi. Aina löytyy niitä jotka ei vaan yksinkertaisesti halua ymmärtää tai ei osaa tulla puolitiehen vastaan, mutta sitten voi miettiä sitä, että onko ne sen arvoisia ihmisiä joiden eteen kannattaa taistella. Ei tietenkään ensimmäiseen ristiriitaan kannata luovuttaa vaikka ensiks tuntuu ettei ymmärretä toisia, mutta jos kyseessä on tarpeeks läheinen asia tai ihmissuhde niin sitä on valmis asettumaan sen toisen asemaan ja pudottamaan niitä omia suojamuureja ja päästämään sen haavoittuvuutensa valloille.

Asia jonka oon tässä uudessa tilanteessa oppinut on, että täytyy yrittää etsiä se mistä se tunne johtuu, mikä siellä on taustalla, mikä pelko ja hyväksyä se, vaikka se tuntuis kuinka vaikealta. Eikä ainakaan kannata alkaa taistelemaan niitä tunteita vastaan, vaan antautua niille, käsitellä ne ajan kanssa ja oppia hyväksymään ne kaikki ”sivuoireet” joita niiden mukana tulee. Sitä saattaa tuntea välillä olonsa tosi voimattomaks ja ei vaan jaksa tehdä yhtään mitään ja se on ihan sallittua.

Tunteiden kertominen ei koskaan oo heikkoutta vaan rohkeutta! Rohkeutta on kohdata ne pelot ja myöntää se, että on haavoittuvainen. Ja loppujen lopuks kun yrittää jatkuvasti kieltää ikäviä tunteita niin ei siitä koidu ikinä mitään hyvää, se vaan johtaa ahdistuneisuuteen ja sitä satuttaa itseään sillä että kieltää ne tunteet. Jossain vaiheessa ne kuitenkin räjähtäis käsiin. Tulee tunteita ja ajatuksia joita ei haluais myöntää edes itelleen, mutta jotta pääsee eteenpäin ja yli asioista niin kyllä ne vaan kannattaa kohdata ja hyväksyä.

Elämäntilanteet muuttuu ja törmäyskursseilta ei vaan voi välttyä, mutta kuitenkin on aina pidettävä mielessä mikä on itselle tärkeää, ne omat kiinnostuksen kohteet ja intohimot asioihin, niin kauan ku niitä ei kadota niin kaikesta epämukavuudestakin selviää eikä kadota sitä todellista minäänsä. Aina löytyy myös ne hyvät asiat elämästä joihin kannattaa keskittyä sitten kun on tarpeeksi antanut itselleen aikaa käydä tunteita ja asioita läpi. Hyvät asiat ja ne joiden on tarkoituskin pysyä meidän elämässä ei häviä minnekään. Ne täytyy vaan vaikean ajan jälkeen löytää uudestaan.

Tunteiden näyttämistä ja kertomista ei pitäis joutua miettimään eikä pelkäämään, koska jokaisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että tulee kuulluks niistä omista tunteistaan ja vois luottaa siihen, että ainakaan sen takia ei tuu hylätyks. Täytyis osata ennaltaehkäistä asioita ja kommunikoida enemmän ja aiemmassa vaiheessa.. mutta no virheistä oppii ja niitä virheitä me tehdään jokainen.

Ja vaikka kuinka humpuukilta tuntuis niin kun joka päivä ajattelee myötätuntoisesti itseään kohtaan niin se helpottaa aina.
” Hei, mulla on nyt vaikeeta, mutta mä saan kokea näitä tunteita ja pian taas helpottaa”

” en oo yksin näiden asioiden kanssa, jokaisella on joskus huonoja hetkiä, eikä se tee musta tai kenestäkään sen huonompaa ihmistä”
” mä oon rohkea kun uskallan myöntää pelkääväni, se ei oo heikkoutta”

Joka päivästä löytää jotain kaunista ja positiivista, oli se sitten kuinka pientä tahansa ja nekin kannattaa sanoa edes itselleen ääneen, niin huomaa, että sieltä ikävien tunteiden suostakin pystyy taas nousemaan.