Perhoset vatsassa eivät ole rakkautta

Olen muutaman kuukauden ajan tutkinut itseäni siltä osin, minkä pohjalta teen päätöksiä.

Olen sitä mieltä, että asioista ei puhuta tarpeeksi rohkeasti ja mennä tarpeeksi syvälle, vaikka ymmärrän, että tällainen diskurssi elämän epävarmuuksista voi olla joillekin täysin vierasta, kun taas joillekin oman käytöksen motiivit ja uhriutuminen ovat vaikeita asioita myöntää itselleen.

Mutta koska takaraivooni on jostain jäänyt sellainen fraasi, että jos jotain ei oo luotu niin se on tarkotettu mun tehtäväksi, niin tästä syystä puhun rohkeasti omista valinnoistani ja erheistäni ja kyvystä sanoa ei. Koska vaikka olen aina elänyt niin sanotun normaalin elämän ilman esimerkiksi väkivaltaista suhdetta tai ”hyväksikäyttöä”, olen usein hylännyt itseni ja elänyt kuin toisten ihmisten elämää; ja se jos mikä luo turvattomuutta ja saa tekemään vääriä ratkaisuja.

 

Joten siis toistaen itseäni,  tämän takia olen kuukausien ajan erityisesti tutkinut itseäni siltä osin, minkä pohjalta teen päätöksiä. Jotta palaisin takaisin itsekseni. En muuttuakseni, vaan kuoriakseni muiden osia itsestäni pois. Siitä syystä olen rehellisesti myöntänyt itselleni, että kaikki miehiin liittyvä olisi vain mieleni harhauttamista eikä kumpuaisi vielä aidosta halusta parisuhteeseen, sillä en vielä oikeastaan edes tiedä, mitä haluan.

Tämä etsintä ja päätösten kyseenalaistaminen on koskettanut myös monia muita elämäni osa-alueita, koska olen huomannut joissakin asioissa toimivani autopilotilla, enkä edes ole aina enää tiennyt mikä päätös on tehty pelosta ja mikä aidosta halusta. Joskus on päiviä, kun pelkään sanoa Ei. Jos en nyt mene tuonne harrastukseen ja sanon tuolle kaverille Ei, mitä sitten tapahtuu? Kun pelko on sillä tasolla, että kyse on melkein elämästä ja kuolemasta ja ego yrittää pelastaa huutamalla, että jos nyt sanot Ei, kukaan ei enää ikinä pyydä sinua mihinkään tai pidä sinua minään, on kyse asiasta, jota ei pyyhitä ihan hetkessä pois, vaan on tarvittava voimakasta ajatusten tietoista tiedostamista ja paranemista tällaisista ajattelumalleista. On uskallettava luoda rajat myös itselleen ja omille ajatuksilleen.

Mutta niin. Miksikä näitä asioita nyt ikinä haluaakaan kutsua: tärkeintä on ollut kysyä itseltään, mikä energia päätösten taustalla on (tai intentio, ajatus, taajuus, mikä sana nyt resonoi itsensä kanssa). Koska kaikella on tajuuteensa, energiansa ja kaikki me tunnetaan ne, mutta tällaset kuten minä, päättävät joskus olla kuuntelematta itseään.

Niinpä se, että lataisin tinderin tai lähettelisin entisille ”säädöille” viestiä tai että eron jälkeen olisin jäänyt odottelemaan palataanko me takaisin yhteen, olisivat omalla kohdallani tarkoittaneet vain sellaista viestiä, että en ole arvokas, en luota tähän prosessiin. On vitun vaikea sanoa välillä itselleen ei, koska kaikki tuntematon ja vielä mysteeri kontrolloimaton tulevaisuus ovat päälle kaikista pahinta. Vanhan säälittävän roolin ylläpitäminen sen sijaan olisi helpompaa, tuttua.

Mutta ei. Ei enää. Ja kun uskaltaa useammin sanoa Ei ja näkee ettei mitään pahaa tapahdukaan, alkaa sekin luottamuslihas kasvamaan.

Ei hätää, sun ei aina tarvi olla uhri, sun ei aina tarvi tuntea tällaista oloa. Vaikket nyt just vielä sataprosenttisesti usko siihen, niin tulee päivä, kun tällaista oloa ei ole. On mahdollista tuntea olonsa myös hyväksi, rakastetuksi ja itsevarmaksi. Joka uskaltaa tehdä päätöksiä itsellensä ja itsensä takia.

Parasta on, kun ottaa vallan takaisin itselleen ja vastuun esimerkiksi huonoista miesvalinnoista itselleen.

ja vinkki, kun epäröit kroppaasi signaaleja:

Perhoset vatsassa eivät ole rakkautta, vaan ahdistusta.

(Opin tämän kantapään kautta. Ja joudun ehkä elämään sen asian kanssa, että just se Oikee ei todennäköisesti aiheuta suurta tunnekuohua, koska ei pidäkään. Mutta olen sekoittanut ahdistuksen rakkauteen ja sit sen fiiliksen kun sydän on at ease, niin tylsyyteen, turhuuteen, ei oikeeseen rakkauteen.)

Kuin olisi elänyt koko elämänsä pahimman luokan addiktina, joka ei ole osannut tehdä oikeita päätöksiä elämässään ja alkaa nyt selvitä ja päästä elämän paremmalle puolelle. On ollut ihan hirveää, itkettää, pelottaa. Mutta toisaalta:

Niinkun olisi päässyt takaisin turvaan.

Tää oli hieman kipeä teksti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *