En tyydy puolikkaaseen, haluan kokonaisen

                                              

 

Voisinpa auttaa pohdinnoillani muita ihmisiä, mietin joskus. Joskus tuntuu, että ainakin ihmissuhteiden osalta olen tullut kokemaan täällä kaiken, jotta voin sitten jakaa ajatuksiani eteenpäin.

Ulkoapäin muiden touhuja seuratessa huomaan ajattelevani, että osalle muiden kanssa oleminen omana itsenä ei ole niin suuri asia, ja että sosiaaliset suhteet ovat olleet aina hyvin selviö. Kun taas minä (ja ehkä muut minunlaiseni) olen syystä tai toisesta ja kaikesta rakkaudesta huolimatta kokenut aina stressiä siitä, mitä minä olen muiden seurassa. Olen niitä ihmisiä, jotka ovat periaatteessa todella itsevarmoja, mutta olen jossain vaiheessa elämää ottanut osakseni uskomuksen, etten siltkään riitä. Riitä siis kenelle? En tiedä. Riitä millaisena? En tiedä. Siitähän se polku itseensä on sitten alkanut.

Olen intohimoinen tutkija mitä tulee tunnetaitoihin, ihmisenä olemiseen, ihmissuhteisiin, toimintamalleihin, kiintymyssuhteisiin. Olen ylpeä siitä, että vaikka välillä stressaan, en ole koskaan antanut minkään pelon estää minua kuitenkaan menemästä eteenpäin. Tämä on kuitenkin vaikuttanut osaltaan myös siihen, että olen ottanut haasteeksi ”valloittaa” ihmisiä, joita jopa vahva intuitioni hyljeksii. Joskus pitää kantapään kautta oppia, että jos helvetti koko kroppa ahdistuu jonkun seurassa, niin ei se nyt vaan ole aina siitä kiinni, että mussa on jotain vikaa, vaan että on kyse myös toisen ihmisen panostuksesta sosiaaliseen tilanteeseen.

Keskustelen ystävieni kanssa usein parisuhteista. Vaikka koko elämä menisi muuten hyvin, tuntuu jokaisella joskus olevan epävarmuutta suhteisiin liittyen. Stressaamme, kun ketään ei ole, ja stressaamme, kun on. Minulta on kysytty paljon eroni jälkeen sitä, olenko esim. tinderissä ja ONKO NYT KETÄÄN? Ja olen ollut hyvin tyytyväisenä, että kun en vaan jaksa. Olen jostain syystä hyvin määrätietoinen jossain asioissa ja haluan luottaa elämään ja osoittaa muillekin, että kyllä ELÄMÄ TARJOILEE ILMAN SITÄ TINDERIIKIN.

Kuuntelen ihmisten tarinoita mielenkiinnolla, kun he kertovat mikseivät vain voi erota on-off-suhteistaan. Asia, josta olen jostain syystä saanut positiivisia kommentteja, on todella voimakas suhtautumiseni siihen, että en jaksa yhtään säätöä ja uskallan sanoa EI, jos tarjolla olisi vain puolikas mies. Ilmeisesti yksinäisyydentunne ajaa helposti siihen, että viestitellään silloin tällöin ja tyydytään siihen, että nähdään kun toiselle sopii… En ymmärrä, että miksi? Haluan itse luottaa siihen, että kun vaan pääsen koko asian toiselle puolelle ja en matkalla tyydy vähempään kuin ajattelen ansaitsevani, jossain jossain jossain jossain toisella puolella odottaa kaikki se, mitä olen halunnut.

Aina tulee testejä testien perään, kunnes pian napsahtaa kohdalle se oikee tyyppi. Haluan uskaltaa pitää arvoistani kiinni sinne asti! En enää pysty ottamaan vastaan yhtään ”kattellaan” -miestä, en yhtään sellasta, joka ei oo käsitelly omaa paskaansa, ei ymmärrä tunteiden kirjoa pitkissä parisuhteissa tai ei valitse minua kaikista maailman ihmisistä ykkösenä (koska on vaan niin mukava saada vähän huomiota kaikkialta muualtakin).

Kesällä ajettiin Lapista pois ja istuin auton takapenkillä miettien sitä, että elämä on lyhyt ja hauras, mitä vaan voi sattua.Ja että oikean ihmisen kanssa ei ole ikinä tarpeeksi monta vuotta aikaa. Siitä syystä en voi enää pelleillä. Ja oikee mies ymmärtää sen.

(Olen viimeisen parin kuukauden aikana sanonut niin vitun monta kertaa että haluan ihmisen, joka haluaa mut, enkä tyydy muuhun ja piste. Että sillä perusteilla en tiedä, miksi kerron päässäni olevani epävarma ihminen.)

Hyviä kysymyksiä sellaiselle, joka pohtii ihmeellistä parisuhdetilannettaan:

”Haluanko olla samassa tilanteessa vuoden päästä?”
”Tuhlaanko omaa aikaani?”
”Miksi annan itsestäni kaiken sellaiselle, joka antaa vain puolet?”
”Olenko ihastunut enemmän vain potentiaaliin kuin tähän ihmiseen?”
”Olisiko ihminen, joka oikeasti arvostaa itseään, tällaisessa suhteessa?”
”Miksi en uskalla päästää irti?”

 

Ja siis onhan sellanen pelkkä puolittainen määrittelemätön tapailu jo nyt näin aikusena TYLSÄÄ! :D