En tiiä meneeks se tällee mut ehkä

Jostain syystä lempi aiheitani ovat ihmisten käyttäytymismallit ja ihmissuhteet. En tiedä, mistä syystä niistä on tullut elämän pieni niche mulle, mutta must tulee ihan fired up, kun saan jakaa näkökulmiani. Ehkä just eniten kiinnostaa se, että yhdessä jonkun kanssa löydetään niin sanottu kipukohta ja sitten voin avata asiaa jostain toisesta näkövinkkelistä. Vahvuuksiani: nähdä asiat hieman eri tavalla ja ihme intuitio ihmisten parissa woopwoop. Mutta oonhan projector human designin mukaan, joten makes senseeeee.

Mietin tänään, että nykymaailman deittikulttuuri on aika nopeetemposta ja sitä pamautellaan yhteen aika nopialla tahdilla. Ei siinä mitään, olen tehnyt niin itsekin. Suoralta kädeltä ilman mitään sen kummempia tuumaustaukoja, olen sijoittanut itseni tiiviiseen parisuhteeseen ja olettanut, että hienosti se menee ilman sen suurempia hommia sitten. Vaikka jos ihan järjellä ajatellaan, niin miten ihmeessä kukaan voi oikeasti luoda yhteyden tuntemattoman ihmisen kanssa samantien ja olettaa täydellistä lopputulemaa?

Jos vertaan parisuhteita kaverisuhteisiin: kaverisuhteen luomisessa kestää tovin. Kun tutustuu uuteen ihmiseen, sitä joko luonnollisesti alkaa viettämään kyseisen ihmisen kanssa enemmän aikaa, mutta ei sitä nyt heti bestiksiä olla. On siis hyvä  liikkua hitaasti ja tutustua hitaasti. Miksi siis oletetaan, että samantien synnytetty tiivis parisuhde ei ottaisi osumaa? Eihän siinä ole mitään luonnollista, että kahden ihmisen välisen siteen ei ole annettu rauhassa muodostua, vaan siihen on otettu mukaan hörmööönit ja perhoset vatsassa ja uskomus elokuvarakkauksiin ja alettu tätä kombinaatiota kutsua tosirakkaudeksi.

Hetken päästä molempien Todelliset Luonteet astuvat esiin, möröt tulevat kaapista ulos ja ne toisen ihanat piirteet eivät ookkaan niin ihania. Paineet on suuremmat kuin kaverien kanssa, joten riidat ja odotukset toista kohtaan myös. Tuntuu, että tällaisessa tilanteessa konflikti ja räjähdys on suuri. Ja ei siinä mitään. Se on ihan luonnollista, vähä niinkuin mannerlaattojen törmäys. Siitähän tulee sitten maanjäristys tai vaikkapa tulivuori.

Parisuhteiden riidat ja väännöt on ihan hirveitä, kun toinen nähdään ihan liian suuren paineen alla. Tekis mieli aina sanoa kaikille, että heeeeei anna sen toisen nyt vähän olla. Jostain syystä, kun yhteistä tulevaisuutta rakennetaan, niin pienistäkin asioista tulee aivan järkyttävän suuria. Arvioisitteko kavereitanne samoista ”virheistä” kuin kumppanianne? Miksi ette? Miksi silloin kaikesta tulee vakavaa, kun statuksena on poikaystävä/tyttöystävä/mikä lie.

Mitä jos nappasis pois hetkeksi aikaa sen statuksen toisen ottasta. Kattois kumppaniaan vaan sillä silmällä, että tossa on toinen ihminen ja meillä on varmasti samat tarpeet, mutta väärä tapa kommunikoida ne. Että ei se toinen oo vihollinen, eikä sen tarvi aina ymmärtää mua tai mun ymmärtää sitä. Joten näistä syistä jatkossa painotan itse hidasta etenemistä. Vaikka tekiskin mieli edetä nopeesti ja uskotella, että kun alussa on niin ihanaa. Mä en ainakaan edes rehellisesti sanottuna kerkee tunnustelemaan, onko toi toinen oikeesti mulle sopiva tyyppi, vai annanko nyt ihastumisen hämärtää arviointikykyäni. En tiedä kuinka paljon se pitää paikkansa, että karikoissa helpottaa, jos suhteessa on myös vankka kaverisuhde pohjalla. Mutta jos oon yhtään seurannut ihmisiä ympärilläni, niin alan entistä enemmän uskoa siihen.

Joten take it eaaaaassyyy.

(Onks muilla muuten ollu tällä viikolla entistä enemmän turhautumista? Niinkun ois muutoksen tuulia, mutta ei oikein vielä tiedä, mihin suuntaan ottaa askelta ja se hermostutttaaa aaaaaaa!)