Minä olen tuollainen
Kirjoitin viimeksi, että varjotyöskentely kiinnostaa minua, ja että haluan kirjoittaa siitä enemmän. Joten ainakin ensimmäinen osa:
Asia, mitä emme voi koskaan paeta, on oma itsemme ja uskoakseni mitä laajemmalla skaalalla näemme ja hyväksymme kaikki puolet itsessämme, sitä paremmin voimme. Kyse ei ole piirteiden muuttamisesta tai pyyhkimisestä pois horistontista, vaan tiedostaen ääripäämme, pystymme elämään itsemme kanssa eheinä. Eläessämme kuitenkin tässä rakkaassa yhteiskunnassamme, alamme lapsesta asti muokkaamaan itseämme ja piirteitämme tullaksemme hyväksytyksi. Saattaa käydä siten, että ylläpitääksemme siedettävää kuvaa itsestämme (itsellemme), kiellämme itsestämme osan ja lakkaamme näkemästä niitä. Se ei tarkoita piirteiden ja asioiden katoamista, vaan ne jäävät ikäänkuin varjoiksi sisällemme, ja tavalla tai toisella vaikuttavat tietämättämme käytökseemme ja siihen, miten koemme maailman. Psykologiassa tästä käytetään termiä shadow (eli vapaasti suomennettuna varjoa), eli se on kaikkea sitä, mitä emme näe tai suostu näkemään itsessämme.
Mikä osa meissä käytännössä siis on osa tätä Varjoa? Pääosin kaikki puolet itsessämme, joita emme hyväksy osaksi itseämme, päätyväksi osaksi varjoa. Ikään kuin ne puolet itsessämme, jota ei suostuta ownaamaan (en keksi tälle ikinä tarpeeksi osuvaa suomennosta) ja sitten yritetään tukahduttaa ne. Jotkut eivät hyväksy itsessään olevansa joskus kateellisia, dramaattisia, tunteellisia, laiskoja, herkkiä, tuomitsevia tms… Joten tällaiset piirteet herkästi kääntyvät siten, että projisoit piirteet muihin ihmisiin: Oletko koskaan esimerkiksi huomioinut, miten joku piirre työkaverissa ärsyttää todella paljon. ”Vihaan työkaveriani, koska hän näkee kaikessa vain negatiiviset asiat!”. Kommentin kautta voikin hyvin bongata oman varjopuolensa, jota yrittää piilottaa.
Miksi alunperin haluamme piilottaa itsessämme negatiivisuutta, voi johtua monesta asiasta, mutta tiedostamattomana se vaikuttaa perspektiiviimme muista ihmisistä ja elämästä ja saattaa jopa omistaa meidät. Koska se, mitä ei suostua omistamaan, omistaa ja hallitsee meitä. Tästä syystä varjotyöskentely (shadow work) on tärkeää. Ja jopa helpottavaa. Mutta ei todellakaan helppoa. Shadow work saattaa olla jopa todella raskasta, sillä se pakottaa ottamaan vastuun elämästään itselleen.
Miten voi tunnistaa omia varjopuoliaan? Yleensä ne ovat sellaisia asioita, joita häpeämme itsessämme. Jos emme pysty tietoisesti luettelemaan tällaisia asioita, voi miettiä, millaiset asiat triggeröivät arjessa ja mitä egomme pyrkii tällöin suojelemaan. Omasta elämästäni voin antaa tällaisen esimerkin: olen taipuvainen melankoliaan, mutten ole suostunut hyväksymään tätä. Jossain välissä elämää olen kai jotenkin oppinut melankolian olevan huono homma ja että en kai saa sen kanssa hyväksyntää. Joten en ole pystynyt sietämään, jos muut ovat taipuvaisia dramaattisuuteen tai ottavat asioita liian vakavasti. Itsessäni olen kokenut itseinhoa melankolisuuttani kohtaan ja tuominnut olevani joka ikinen kerta ihan paska ihminen, joka ei ansaitse oikeaa rakkautta ja huomiota, jos en toimi päinvastaisesti eli koko ajan kai huolettomasti, iloisesti jne. Mutta niin kauan kun en anna varjopuoleni nousta valoon, se hallitsee minua tahtomattani ja määrittelee jopa identiteettini. Sen sijaan voin nähdä tämän puoleni, kutsua sen valoon, hyväksyä sen, jolloin sen niin sanottu maagisuus katoaa ja voima vähenee, eikä se puoli olekaan enää niin iso asia.
Ai, oon joskus melankolinen, okei mitä sitten. Se menee ohi, se on osa persoonaani. Pystyn käsittelemään sitä objektiivisemmin eikä se vie itsessäni kaikkea tilaa. Se en ole yhtäkuin minä ja voin jopa löytää melankoliasta hyviä, luovia puolia. Ainakin pystyn kokemaan asiat syvästi.
Varjopuolia voi löytää myös miettimällä, mitä kadehdit, mistä nolostut, minkä puolen olet piilottanut, koska ajattelet sen tekevän sinusta sellaisen, jota ei hyväksytä.
Synnytämme varjon yleensä lapsuudessa ihan inhimillisistä syistä. Kaipaamme turvaa, hyväksyntää ja tunnetta kuulumisesta johonkin ja keräämme vinkkejä ympäristöstämme, miten toimia. Meissä kaikissa on kaikkia puolia, niitä ”hyviä” ja ”huonoja”, mutta osa saa osakseen sellaista huomiota, että ikään kuin olisi nyt hyvä sulkea jotain pois. Ehkä osoitimme lapsena raivoa ja meidät käskettiin huoneeseemme häpeämään tunnemylläkkäämme tai päinvastoin hupsuttelimme ja leikimme huolettomasti ja spontaanisti, mutta sitten joku käskikin vakavoitua. Sitten käykin niinkuin runoilija Robert Bly sanoo kirjassaan, että tungemme näitä häpeämiämme osia näkymättömään laukkuun ja raahaamme painavaa laukkua mukanamme koko elämämme.
Luen tällä hetkellä Debbie Fordin kirjaa ”Tunnista varjosi, tunne itsesi”, ja kirjassa on hyviä harjoituksia ja kysymyksiä. Nappasin niistä muutaman, joita voi pohtia tai niihin voi kirjoittaa vastauksia:
- Mitkä alueet elämässäni kaipaavat muutosta?
- Mikä on se asia, jonka kaikkein eniten pelkään paljastuvan muille?
- Mitä itse eniten pelkään löytyvän sisältäni?
- Mikä on suurin valhe, jonka olen kertonut itselleni?
- Mikä on suurin valhe, jonka olen kertonut jollekin toiselle?