Kehittämisen varaa

Plöäääääh on mun eka fiilis, kun mietin, mistä kirjottaisin. Oon pitkittäny postausten kirjottamista,  päässä on pyörinyt ihan liikaa kaikkea. Yleensä postaukset tulee sellasesta AHAA -hetkestä ja aihe ikään kuin vain puskee mun läpi. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa riskin ja matalalla kynnyksellä tarttua niin sanotusti hetkeen. Luen muuten Julian Cameronin The Artist’s wayta, jossa hyvinkin ohjeistetaan vaan LUOMAAN jotain ilman, että vaatii lopputulemalta jotain. Kaikki alkaa jostain ja itsensä turha punakynäköinti (juu, opettajana saan käyttää tota termiä!) vaan tappaa kaiken lapsenomaisen ilon itsensä toteuttamisesta.

Viime viikkojen aikana mun tavoitteena on ollut lisätä iloa elämään. Etsiä, mikä aidosti tuo iloa. Sellasta ihan hullun hauskaa tekemistä, jonka tarkotus ei ole johtaa mihinkään. Mä ainakin voin nostaa käden ylös siinä vaiheessa jos kysytään, että yrittääkö joku joskus elää ns. instagram-elämää ja elää elämää sillee, miten mukamas kuuluisi elää. Niinpä yritän välillä kääntyä sisäänpäin vaan etsimään naurua.

Joten viime viikkoina, sellasta puhdasta iloa ja keveyttä mun elämään on tuonut esim. hyvien liukurispottien ettiminen alppipuistosta, hiihto ja oon pelannu pelejä. Siis tietokonepelejä. Aivan uskomatonta! Pelasin lapsena paljon ja siis jos näin hyvin saan irrotettua pelaamisella pääni kaikesta muusta stressaavasta niin…. Miksi oon ikinä lopettanut? Ainiin, rupesin pitää sitä nolona! Hyvä MINÄ.

Tiedän, että kaikkia puolia pitäis itessään rakastaa (kai), mutta vihaan joka ikinen kerta niitä hetkiä, kun alan ottaa elämän liian vakavasti.

Niinpä listaan häikäilemättömästi muutkin asiat, joissa mulla on vielä parantamisen varaa ja joita voisin vähentää:

optimistisuuden katoaminen

liian nopeat johtopäätökset

äkkipikaisuus

reaktiivisuus

satunnainen dramaattisuus ja kapeakatseisuus

hätiköinti

tilanteiden ennaltaeläminen

itsensä pienentäminen

epäluotto tulevaisuuteen

kärsimättömyys

ylikierroksilla eläminen

Ihan rehellisesti tässä nyt on petrattavaa. Opin nämä asiat taas sillä, että viikossa on räsähtäny kaikki elämän draama taas yhteen hetkeen ja minähän opettelen vaan puhaltelemaan läpi. Miettien totta kai, että tunteilla ei tarvi elää (Jos se human design taas kiinnostelee, niin mulla on avoin tunnekeskus ja otan kaikkien muiden tunteet itteeni, tuplaan ne ja sitten en osaa aina käsitellä niitä ja ne räjähtää käsiin ja on haitallisia muille – myönnän!)  ja tunteisiin ei tarvi reagoida. Mutta hei, onneksi on tämä ihana elämän mittainen elämä tässä vielä edessä.