Kaikkea etäsuhteesta (lähinnä hyvää!)

Ollaan oltu kahdeksan kuukautta etäsuhteessa.

Ajattelin ennen, että musta ei ois etäsuhteeseen. Että tarvin toisen jakamaan arkeni. Mutta kuka oikeasti ikinä tietää, ennen kuin kokeilee? Sitä aina luulee olevansa jotain, osaavansa jotain, ei-osaavansa jotain, paitsi sitten kun tilanne tulee omalle kohdalle. Monessa asiassa on itse asiassa aika typerää leimata itsensä tietynlaiseksi, jos siitä ei ole kokemusta.

No näillä puheilla: minä pidän etäsuhteesta. En välttämättä aina! Mutta viimeiset kahdeksan kuukautta se on sopinut mulle tosi hyvin ja kasvattanut enemmän kuin olen osannut ajatella.

Olen kirjoittanut blogissani vuoden takaisen eron jälkeisistä fiiliksistäni ja siitä, että haluan tietoisesti olla yksin, jotta löydän oman ääneni taas takaisin ja tiedän, mitä oikeasti haluan. En halunnut tyytyä puolikkaaseen, enkä täyttää yksinäisyyttä jollain toisella tyypillä; ei se olisi edes reilua!

Nykyisen poikaystäväni kanssa tutustuttiin viime maaliskuussa erään nimeltämainitsemattoman sovelluksen kautta, ja oon siitä lähtien rampannut Helsinki-Turku väliä. Muistan meidän kemian alusta alkaen tosi hyvin ja poikaystäväni vaati tapaamista mahdollisimman pian, jotta päästään toteamaan onko tässä oikeasti järkeä.  Niinpä lähdin Turkuun.

Nähdessäni hänet ensimmäistä kertaa, koin samantien ennen ensimmäistäkään sanan vaihtoa, että juu tässä tää oli (siis hyvällä tapaa). Ja hän antoi mulle jäätelön, koska se liittyi erääseen läppään. 

Kaikkeen tottuu, mutta etäsuhteiluun on (omalta osaltani) kuulunut paljon tunteiden vuoristorataa ja itsensä kohtaamista. Tietyllä tapaa etäsuhde on ollut blessing in disguise, koska se on nostanut paljon sellaisia pelkoja ylös käsiteltäväksi, joita ei välttämättä olisi joutunut muuten kohtaamaan. Ja näin ollen ne ovat kasvattaneet itsevarmuutta sekä vahvistaneet tunnetta siitä, että ainakin minulle on todella tärkeää pitää fokus kaikista ihmissuhteista huolimatta silti omassa elämässä, vaikka tietysti se toinen rinnalla mukana tuleekin.

Muita ajatuksia etäsuhteesta:

1. Käänteisesti, mitä enemmän pitää huolta omasta elämästään siten, että siinä on omia juttuja, harrastuksia, kavereita ja kiinnostuksenkohteita, se itse asiassa parantaa yhteisen suhteen laatua. Koska mitä paremmin yksilöt voivat –> sitä paremmin yhteinen suhde voi.

2.Arkena on ihanasti aikaa omille jutuille. Ja mitä enemmän omia juttuja, joista saa iloa, ei laita kaikkea painetta parisuhteelle. Yksin arjessa eläessä on joutunut näkemään enemmän vaivaa sen suhteen, miten viikkonsa viettää ja olen ruvennut nauttimaan arjestani ja kiinnostuksenkohteistani enemmän. Ne tuovat todella paljon iloa ja siitä tulee olo, että olen oman onneni herra.

3.Etäsuhteessa huomaa, haluaako oikeasti käyttää aikaa toisen kanssa kommunikointiin ja vuorovaikutukseen sekä kiinnostaako oikeasti, mitä toiselle kuuluu.  Me jaetaan tosi paljon juttuja, mutta sitten välillä tulee kiireiden takia päiviä, jolloin ei keritä niin paljoa juttelemaan EIKÄ SE HAITTAA.

4.Ylempään viitaten: ennen se olisi saattanut haitata. Aluksi mua vähän mietitytti aina, että tarviiko ottaa stressiä, jos ei koko ajan viestittele tms tms. Pää kävi keskustelua, että MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA JOS TOISESTA EI OLE KUULUNUT PÄIVÄÄN?!?! Nykyään tuollaista ei tule mietittyä, vaan on joutunut uskomaan itseensä epävarmuudesta huolimatta. Eli ei tarvi toiselta enää koko ajan varmennusta ja tulkitse toisen toimintaa jatkuvasti jne jne jne.

5.Olen oppinut itsestäni tämän: Itse asiassa mitä vähemmän kaipaamalla kaipaan ja ikävöin toista, sitä paremmin suhde menee :D Jos kaipaisin viikonloppuja pakkomielteisesti ja haluaisin vaan toisen luo ja en voisi viettää hetkeäkään ilman toista, olisi se minulle merkki vaan epävarmasta ja huonosta suhteesta.

6.Kun näkee vaan viikonloppuisin, tulee keksittyä enemmän spessua tekemistä :) Se on ainakin näin alkuaikoina kivaa!

7.Poikaystäväni vastasi, että on kiva kun tulee enemmän kyseltyä toisen kuulumisia verrattuna jos asuu saman katon alla. Hyvä pointti!

Välillä ikävä on tosi kova ja sunnuntaina ei jaksaisi lähteä kotia. Aina ei kerkeä nähdä, ja seuraava kerta venyy parin viikon päähän, mutta sellaista se on :) Ainakin väliaikaisesti etäsuhteilu on ollut ihan jees! Totta kai jossain vaiheessa on ainakin mulle tärkeää, että ollaan samassa kaupungissa, mutta tällä hetkellä tällainen järjestelmä on toiminut.

Ja mihin lie vielä päädytään niin saa nähdä!