Milloin on oikea aika lähtee taas (treffeille)

Ala vaa nyt kirjoittamaan, sanoi mun pää! Ja mähän kirjoitan. Istuin sohvalla ja päätin rohkeesti, että ehkä kirjotan oikein kuvan kera! Uskomatonta! Näyttäytyä nyt kaikessa kauheudessaan kaikille, varsinkin kun postaukseni ovat pelkkää sekamelskaa ja joku tuttu voi nähdä. Asettautua nyt alttiiksi kaikille ja kaikelle.

Mutta se on nyt mun tapa irrottautua mun identiteetistä ja astua eteenpäin.

Oon miettiny asiaa, että milloin ihminen on taas valmis uuteen parisuhteeseen ja tarviiko siitä nyt niin aina ressata. Ja että miksei ihminen vaan voi kellua epätietoisuuden aallokossa ja halailla sitä tunnetta, että jos ei tiedä, niin olettakaamme vaan parasta!

Pohdin tänään myös sellaista asiaa ystäväni kanssa, miksi pää jää miettimään aivan turhanpäiväisiä asioita, kuten että jos mulla ois oma asunto, auto, purjevene, harrastaisin pyöräilyä jollain besteimmästä besteimmästä pyörällä (koska pyöräily on nyt muotia), niin sit oisin vasta pätevä parisuhteeseen, koska oisin niin helvetin kiinnostava ja mulla ois annettavaa. Jos oisin helvetin määrätietoinen, aina uutta visiota näköpiirissä ja uskomattoman itsevarma, johtaisin omaa yritystä ja saisin aina päätettyä asiat jopa muidenkin puolesta, niin oisko se sit vasta sitä elämää! Ajatteleehan joku muukin näin stressaavasti joskus? Siis että pitäis olla ja omistaa jotain, että voi olla ja saada jotain.

Jos olen nyt sitä mitä olen, eli herkästi innostuva, nauravainen, ystävällinen, käyn kuule ihan normi päivätöissä, korkeakoulutettu, harrastan urheilua aktiivisesti ja pidän kaikista pallolajeista ja uskallan kokeilla lajia kuin lajia ja olen kiinnostunut musiikista, bändeistä, festareista, pukeutumisesta, muodista, sisustamisesta, ihmisten välisistä suhteista, human designista, parisuhteista, puhumisesta, nauramisesta, matkustelusta, en lukitse mielipidettäni ikinä yhteen ajatukseen, olen suoraviivainen, käsittelen asiat nopeasti, olen spontaani, äkkipikainen, haluan kehittää itseäni ja otan vastuun omasta käytöksestäni, yritän olla rohkaiseva, kannustava, mukava, herkkä, tunnen toisten tunteet, päikkärit on jees ja pussailu, niin RIITTÄÄKÖ SE.

Miettiikö kukaan muu näitä? Ja milloin on valmis treffeille, jos kokee epävarmuutta, ja ei jaksais kuitenkaan säätöä. Voiko olla best vaikka epäröikin joskus.

Olen myös tarkka siinä, että en lähde mihinkään juttuun vain sen takia, että pelkään yksinäisyyttä ja haluan äkkii jonkun. En haluais äkkii ketään yyyy vaan turruttaakseni jotain fiilistä.

Ah, elämää! Ja voi että mun hissikuvagame is strong!