En halua elämän olevan vakavaa
Pitäis jotenkin muistaa, ettei joka päivän tarvi tuntua siltä, että työskentelen aktiivisesti saavuttaakseni elämälle asetetut tavoitteet. En halua saada kiksejä vaan siitä, että juoksentelen paikasta toiseen ja mukamas taklailen jotain goalssei. Taisiis mitenniin myös”pasiivisuus” ei ois menemistä eteenpäin, niinkuin lepo ei ois menemistä eteenpäin, niinkuin hauskanpito ja leijuminen keveydessä ei ois menemistä eteenpäin.
En halua elämäni olevan vakavaa. En halua kompastua omaan vakavuuteeni. Pohjimmiltaan kaipaan aitoa yhteyttä itseeni, lähimmäsiini ja tiiättekö sen tunteen kun naurattaa kaverin kanssa ihan helvetisti joku asia, eikä kumpikaan pysty lopettaa nauramista. Siinä tilanteessa on niin läsnä, eikä oo mitään murheita ja ajatuksia menneestä tai tulevasta. On vaan se hetki, ja sitähän se elämä oikeestaan on.
Pää yrittää välillä huijata, että vakavuus on yhtä kuin aikuisena olemista. Tai että en vois leikkiä ja pitää hauskaa elämäni läpi, koska sit oisin vaa naiivi vastuuton ihminen, joka ei tajua, ettei elämässä voi aina olla hauskaa plaaplaa.
Helvetti mun elämän tarkotus on kai sit näyttää että voi vaan leikkien ja naureskellen kahlata elämänsä läpi ja vielä menestyen haah-haa.
Haluan myös rikkoa sellaista ajatusmaailmaa, että kaikki ihmiset on luotu tässä maailmassa olemaan jotain mieltä. Voi vittu mä sanon. Mä en oo koskaan oikeastaan lopullisesti mitään mieltä. Mulla ei oo sellasta kanavaa päässä, että asia nyt on vaan näin. Mä rakastan itessäni sitä puolta, että voin vaikeistakin asioista nähdä jokaisen näkökulman lyömättä lukkoon oikeastaan mitään. Joo ymmärrän tän puolen asiasta, mut sit toisaalta on tossakin perää, juu, aivan… Vapauttaa suuresti energiaa, kun oon vaan että juu en tiedä, mutta näen tässä asiassa tämän tämän tämän ja tämän puolen. Poliittisissa ja muissa kantaaottavissa keskusteluissa pystyn hahmottamaan kaikkien osapuolten argumentit ja ymmärtää, miksi osapuolet ovat asioista sitä mieltä kuin ovat.
Luen tällä hetkellä Annastiina Heikkilän kirjaa Bibistä burkiniin ja ymmärrän taas yhdestä näkökulmasta paremmin, miksi ranskalaiset haluavat pitää kiinni identiteetistään ja miksi jotkut pyörittelevät silmiään esim. #metoo-liikkeelle.
Noh, asiasta tuhanteen. Kirjotin aikasemmissa postauksissa, että opettelen nauttimaan taas omasta seurasta ja tekemään rohkeesti valintoja vaan itelleni. Noh, mitä enemmän oon yksin, sitä enemmän nautin tästä. En tiiä, miten ikinä jaksan sitä parisuhteiden kompromissirumbaa taas :DD Aaaaah ei kiitos nyt mulle. Sitäpaitsi nautin tästä yhden ihmisen kokeesta osoittaa (itselleni), että tulen löytämään jonkun ilman Tinderiä, vaikka kuka väittäs ettei oikeessa elämässä löytäs mistää enää kettäääää. Hyvä projekti, kirjotan tästä siis lisää jatkossa!
Tein itelleni tänään romanttisen illallisen yhdelle ja olipas se ihanaa.
Lähitulevaisuuden tavotteet: sisustaa tää uus kämppä loppuun. Haastaa itseään ruuanlaitossa. Opiskella ranskaa. Opetella pianoläksyt kunnolla. Lukea enemmän, mitä maailmalla tapahtuu. Mennä aikaisemmin nukkumaan ja herätä ilman torkuttamista.
Kaukasemmat tavotteet: Asustaa pidemmän aikaa ulkomailla. Tää haave on kirkastunu mulle vasta nyt. Se on poltellu sisällä useasti vuosien aikana ja aina on ollut joku tekosyy olla lähtemättä. Oon alkanut jo tekee suunnitelmia tän eteen!