Ensimmäinen teksti, jonka tarkoituksena on selittää.
Multa loppui tekosyyt sille, miksen alkaisi kirjottamaan. Kirjoittavathan ihmiset ties mistä. Tekosyitä tähän asti:
- Ei ole selkeitä suuntaviivoja hahmotettu, mistä haluan tarkalleen kirjoittaa
- En ole heti paras
- Onko tämä noloa?
- Mitä jos joku saa tietää?
- En jaksaisi kirjoittaa mistään turhanpäiväisestä, mikä sitten on mun vahvuus?
Lähdin pohtimaan asiaa sen kautta, mitä itse mietin päivittäin, missä vahvuuteni ovat. Ei mikään helppo tehtävä todellakaan! Olen kuitenkin huomannut arjessani, että itselläni on suuri tarve ohjata ja auttaa ihmisiä, ja ohjaaminen tulee minulta luonnostaan. Usein ihmiset kääntyvät puoleeni ja avautuvat herkästi asioistani minulle ja hahmotan hyvin kokonaisuudet. Keskusteluissa pyörivät aiheet ovat tavallisia arkipäivän asioita, mutta erityisesti minua kiinnostaa ihmissuhteet ja niiden ympärillä pyörivä keskustelu. Kiinnostukseni nojaa päivittäin podcasteihin, blogeihin, kirjoihin ym. joiden teemana on juurikin tuo itse Ihmissuhdekeskustelu.
Itsekin tietysti haluan kehittyä elämässä ja miten siihen suhtaudun. Olen tehnyt itselleni listan, joka kattaa ns. arvoni kaikissa tavoissa toimia ja yritän pitää ne mielessä vaikeimmissakin tilanteissa. Listan tärkeysjärjestys on tärkeä ja siellä ei saa olla mitään, jotka poissulkevat toisensa. Käyn usein ylikierroksilla ja analysoin omaa elämääni liikaa, mikä saa minut ahdistuneeksi, joten listasta on ollut paljon apua. Kannattaa kokeilla!
- En ota asioita liian vakavasti
- Ilo
- Terveys ja hyvinvointi
- Itsensä arvostaminen
- Mutkattomuus
- Turvallisuus
- Kehittyminen
- Itsensä toteuttaminen
- Ihmissuhteiden syventäminen
- Intohimo
Olen laittanut ensimmäiseksi kohdan ”En ota asioita liian vakavasti”, koska se on ensimmäinen lähtökohta, joka tuntuu kantavan minua pisimmälle elämässäni. Heti jos unohdan sen, teen elämästä itselleni suunnattomasti vaikeamman paikan elää. Kyseinen kohta on todellakin harjoittelun alla. Kuitenkin joka ikinen kerta, kun vaikeassa tilanteessa muistutan itseäni asiasta, tuntuvat hartiat laskeutuvan hitusen alaspäin ja tilanne alkaa luonnollisemmin rullata eteenpäin.
Kysyin ensimmäiseen kirjoitukseeni ystävältäni kysymyksen, mihin hän haluaisin vastauksen. Kysymys ei liittynyt ihmissuhteisiin , mutta ensimmäisen postauksen kunniaksi (jee, sain sen aikaiseksi ilman, että varmuudella tiedän, mihin tämä etenee!) tässä se on:
Mietin vaan, että mihin ajantaju häviää ihmisellä? Justhan me oltiin noin nuoria (24v) ja tuntuu, että oltais saman ikäsiä edelleen, mutta ei.
Rakas ystäväni, en tiedä. Mutta mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, että ikä on vain numeroita ja että sitä voi tuntea aina olevansa yhtä nuorekas, jos vain niin päättää. Meillä ihmisillä on vain tapana tehdä muiden uskomuksista osa omia uskomuksia. Jos oma äiti on sanonut, ettei 50-vuotiaana voi enää opiskella uutta alaa, niin ei kai sitten enää voi…. Vai voiko?