Miksi on noloa puhua riitelystä?

Alkuvuosi on ollut varmasti elämäni raskain kaikin puolin, ja raskaan siitä tekee, että asioiden pitäisi olla hyvin, mutta jotain vaan tapahtuu. Tästä ei myöskään tule tarinaa, että ”kaikki kääntyy lopulta hyvin!”, koska tosi asia on, että ei niinkään välttämättä aina tapahdu.

En tiedä miten käsittelisin tätä asiaa julkisesti kirjoittaen, sillä kaikki mikä liittyy parisuhteeseen, on totta kai henkilökohtaista.

Mutta haluaisin pohtia ääneen, kuinka yleistä on, että parisuhteissa on konfliktiherkkiä aikakausia, vai oonko se vaan mä. Kuinka yleistä on, että riidat alkavat kiertää kehää  ja jäävät päälle, aiheuttaen vaan surua, osaamatta tehdä niille yhdessä mitään. Kuinka yleistä on, että käsitys itsestä muuttaa muotoaan ja vaikka yrittää nähdä kehittymisen kohteita myös itsessään, ei sekään auta, koska mikään ei tunnu auttavan.

Kontrolli hiipuu, kontrollittomuus ahdistaa. Miten monessa eri muodoissa riitely näkyy, onko vika sittenkin vaan mussa? Onko paha jos mietin vian olevan vaan esimerkiksi minussa? Mikä on normaali tapa ajatella mistään? Ja mitä jos se onkin totta, että vaan toisen pitää katsoa peiliin ja nyt olisi hyvä aika rikkoa defenssit ja muuttua. Itsensä puolustaminen on hyvä juttu, mutta eikai sitäkään kukaan halua tehdä sokeana muita vaan syytellen.

Keskustellessani kavereideni kanssa konflikteista, riitelyn kasvot tuntuivat heillä näkyvän puhumattomuutena. Toisessa suhteessa oltiin hiljaa montakin päivää, kunnes toinen teki kompromissin. En tiedä onko sekään parempi, mutta ainakin on hiljaista. Huutaminen ei ole hiljaista, mutta tuntuu raskaammalta. Kolmannessa suhteessa pariskunnan toinen osapuoli oli vaan oppinut mukautumaan ja tottumaan siihen, että toinen on aina etäällä. Aiheuttamatta konfliktia.

Mihin me voidaan loppupeleissä vaikuttaa? Miksi toiselle etäisyyden ottaminen on turvallista ja normaalia, mutta toista se kauhistuttaa? Miksi on noloa puhua muille riitelystä? Hei me ollaan riidelty paljon. Ollaan huudettu ja kaikki on välillä paskaa. Tuntuuko riitely epäonnistumiselta, vai onko yleinen narratiivi vaan väärä. Että normaaleissa parisuhteissa ei jää riidat päälle ja konfliktit saadaan aina selvitettyä.

Oon ollut varmasti se paska, koska otan herkästi itteeni, yrittäen muuttaa asiaa, mutta hitaasti.